Minua pyydettiin avuksi Lammin seudun koirakerhon agilityepiksiin viime sunnuntaina. Ajattelin, että miksipä ei, samalla saan parhaan mahdollisen treenin Paistille ennen SM:iä ja Vatulle muuten vaan - kisat, jossa voin hyvillä mielin pysähtyä ja sanoa, että nyt olit tosi pelle.
Pellejähän ne olivatkin. Ensimmäisellä radallaan Vattu haisteli menemään, eikä onnistunut pysähtymään A:n kontaktille. Kepeille lähtökin epäonnistui. Toiselle radalle lähdin tsempillä, että tämä ei voi epäonnistua toista kertaa. No, samat hajut vei Vattua, ja vaikka A:n stoppi ja kepit sujuivat, sai muuten suoritus savun nousemaan korvista. Ennen meidän toista rataa meni Vatun äippä Oona ja sai vinkuvan lelun palkaksi radan päätyttyä. Aina kun mentiin lähtöä kohti Vattu ampaisi ohjauksesta ja käskyistä huolimatta etsimään vinkua.
Kisojen päätyttyä sain apurin vinguttelemaan radan viereen, ja Vattu silloin kyllä pystyi keskittymään lähes koko ajan tekemiseen. Ilmeisesti se kisatilanteen jännitys on vielä liikaa käsiteltäväksi.
Paisti vetäisi keppien lähdön pitkäksi, ja A-esteen kontaktin myös. Palautus ja jatko ok, palkka hienosta puomin kontaktista. Toisella radalla kiusasin lähdössä ja varkaiksi se meni, mutten palauttanut. Kepeillä otin opikseni ja hidastin: onnistui. A:n alastulo pitkäksi. Uusinta ja ulos. Paistinkin kanssa harjoiteltiin kisojen jälkeen kontaktijuttuja, tällöin onnistui taas stopit kokonaisuudessaan hienosti.
Nyt on enää yhdet treenit, sitten kutsuu SM. Ehkä tänä vuonna päädytään finaaliin asti.
maanantai 9. kesäkuuta 2014
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Walat 24.5.14
Kisakausi avattiin Valkeakoskella hirveässä helteessä 24.5.14 Molemmilla oli kaksi rataa, Vatun tuomaroi Minna Räsänen ja Paistin Jari Helin.
Vatulla ensin hyppäri, joka oli pääosin hyvä rata. Vattu suoritti mm. putken takanaleikkauksella. Pari omaa mokaa johti epävarmuuteen hypyillä. Viimeistä virhettä en viitsinyt korjata ja tuloksena HYL. Treenien vauhdista uupuu aikalailla, mutta uskallus tekemiseen on mennyt näköjään kisoissakin hieman eteenpäin.
Toisena agilityrata, jolla hienot kontaktit ja muutenkin rohkeaa menoa - kunnes ennen viimeistä putkea Vattu tekee tyypillisen "hei, mitäs tuolla on" -tyyppisen ohijuoksun putkesta. Sen lisäksi se varasti keppien lopusta muutaman välin. Radalta maaliin 10 virhepisteellä aikaan 53,20 (+2,20), yhteensä siis 12,20. Tällä tuloksella sijoituttiin kolmanneksi.
Tämän radan tuloksesta huomaa selkeästi, että vauhdista uupuu nyt kovasti. Vaikka ajasta ottaisi pois putken kiellon ja keppien lopun uusimisen, niin ihanneaika olisi silti kovin lähellä. Vatulla on kuitenkin mahdollisuus päästä oikeasti hyviin aikoihin. Kisamotivaatio kärsii, kun tietää koiran osaavan, mutta tulokset on tällaisia. Toisaalta tiedän myös, että juuri nyt Vattu tarvitsee helppoa ohjausta ja paljon kehuja tuloksista välittämättä. Tätäkään ongelmaa ei ratkaista muuta kuin treenaamalla kisoissa.
Paisti taas - köh köh. Lämpömittari läheisen rakennuksen katolla näytti +32, agiradalla mittaa 198 m ja melkein suoraa juoksua. Juostessahan se sitten menikin. Keinulla vielä hieno pysähdys, A:lle päästyä ei enää viitsitty, kun kerta vaan luukutetaan eteenpäin. Ohjaus kökköä ja koiran korvatyöskentely hieman vielä kökömpää. HYL siis. Puomin eka stoppi oli hieno!
Hyppyrata myös yhtä juoksua - ja päätinkin vain juosta ja jättää ohjauksen paremmille. Onneksi on Paisti joka sitten paikkaili linjojaan sitä mukaa kun kerkesi. Renkaan kohdalla olin kuulevinani kohinaa yleisöstä, ilmeisesti oli muidenkin mielestä täpärä paikkaus. Virheitä 0, aika 36,34 (-3,66), sijoitus 6. Tämän nähtyäni ajattelin, että olisihan sitä voinut vähän edes yrittää, mutta toisaalta, harvoin me vain mennään sen enempää miettimättä.
Ja vielä lyhyesti muusta toukokuussa tapahtuneesta: Valkoiset on sopeutuneet hyvin uuteen asuinpaikkaansa kolmen räksyttävän koiran naapurissa. Kassu sen sijaan antaa välillä jäätäviä katseita, kun jätän sen äiteelle tarhaan, enkä ota mukaani.
Vatulla ensin hyppäri, joka oli pääosin hyvä rata. Vattu suoritti mm. putken takanaleikkauksella. Pari omaa mokaa johti epävarmuuteen hypyillä. Viimeistä virhettä en viitsinyt korjata ja tuloksena HYL. Treenien vauhdista uupuu aikalailla, mutta uskallus tekemiseen on mennyt näköjään kisoissakin hieman eteenpäin.
Toisena agilityrata, jolla hienot kontaktit ja muutenkin rohkeaa menoa - kunnes ennen viimeistä putkea Vattu tekee tyypillisen "hei, mitäs tuolla on" -tyyppisen ohijuoksun putkesta. Sen lisäksi se varasti keppien lopusta muutaman välin. Radalta maaliin 10 virhepisteellä aikaan 53,20 (+2,20), yhteensä siis 12,20. Tällä tuloksella sijoituttiin kolmanneksi.
Tämän radan tuloksesta huomaa selkeästi, että vauhdista uupuu nyt kovasti. Vaikka ajasta ottaisi pois putken kiellon ja keppien lopun uusimisen, niin ihanneaika olisi silti kovin lähellä. Vatulla on kuitenkin mahdollisuus päästä oikeasti hyviin aikoihin. Kisamotivaatio kärsii, kun tietää koiran osaavan, mutta tulokset on tällaisia. Toisaalta tiedän myös, että juuri nyt Vattu tarvitsee helppoa ohjausta ja paljon kehuja tuloksista välittämättä. Tätäkään ongelmaa ei ratkaista muuta kuin treenaamalla kisoissa.
Paisti taas - köh köh. Lämpömittari läheisen rakennuksen katolla näytti +32, agiradalla mittaa 198 m ja melkein suoraa juoksua. Juostessahan se sitten menikin. Keinulla vielä hieno pysähdys, A:lle päästyä ei enää viitsitty, kun kerta vaan luukutetaan eteenpäin. Ohjaus kökköä ja koiran korvatyöskentely hieman vielä kökömpää. HYL siis. Puomin eka stoppi oli hieno!
Hyppyrata myös yhtä juoksua - ja päätinkin vain juosta ja jättää ohjauksen paremmille. Onneksi on Paisti joka sitten paikkaili linjojaan sitä mukaa kun kerkesi. Renkaan kohdalla olin kuulevinani kohinaa yleisöstä, ilmeisesti oli muidenkin mielestä täpärä paikkaus. Virheitä 0, aika 36,34 (-3,66), sijoitus 6. Tämän nähtyäni ajattelin, että olisihan sitä voinut vähän edes yrittää, mutta toisaalta, harvoin me vain mennään sen enempää miettimättä.
Ja vielä lyhyesti muusta toukokuussa tapahtuneesta: Valkoiset on sopeutuneet hyvin uuteen asuinpaikkaansa kolmen räksyttävän koiran naapurissa. Kassu sen sijaan antaa välillä jäätäviä katseita, kun jätän sen äiteelle tarhaan, enkä ota mukaani.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Uimakoulua
Vihdoin! Sain lainattua kaverilta pelastusliivejä auttamaan uimaopetuksessa. Paistihan ei ole koskaan uimisesta välittänyt, ja silloinkin kun sen uimaan saa, on tekniikka karmeaa katseltavaa.
Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa kokeilemassa. Ihme kyllä liivit eivät aiheuttaneet suurempia kummastuksia, ne oli päällä ja sillä sipuli. Olisiko Paisti yhteensä pari metriä uinut, senkin pätkissä. Alkuhan se on sekin. Vattuakin yritin, mutta se juoksi autoon turvaan, kun kutsuin sitä järvestä.
Tänään oltiin hirveässä helteessä lenkkeilemässä, mutta innokkuus oli kaikilla niin vaisua, että tehtiin lyhyempi metsälenkki, haettiin liivit kotoa ja suunnattiin lähelle rantaan. Paisti juoksi normaalia syvemmälle, mutta ehkä 29 asteen helle vaikutti asiaan. Vattukin räpiköi rantavedessä, vaikka yleensä sille kelpaa vain kuralammikot. Ensin Paisti ui liivien kanssa pari metriä, sitten oli Vatun vuoro, laitoin sen uimaan ensin ilman liivejä lyhyen matkaa. Paistille uusintakierros liiveillä, koitin myös ilman, muttei se suostunut tulemaan uintisyvyydelle. Liiveistä sen saa niin näppärästi nostettua... Vattukin testasi liivejä. Sen uiminen oli niidenkin kanssa hieman räpiköivää, mutta eipä se ole tainnut ennen uidakaan. Paistin tekniikka sen sijaan oli hienon näköistä avustettuna - se näytti ihan uimiselta. Lauantaina se vielä meinasi keikata naamalleen järveen.
Nyt kun saisin pidettyä tällaisen tahdin, niin koirat saattaisivat uida kesän loputtua jo sellaisia matkoja, että siitä olisi jotain hyötyäkin. Toivottavasti myös enemmän omasta tahdostaan.
Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa kokeilemassa. Ihme kyllä liivit eivät aiheuttaneet suurempia kummastuksia, ne oli päällä ja sillä sipuli. Olisiko Paisti yhteensä pari metriä uinut, senkin pätkissä. Alkuhan se on sekin. Vattuakin yritin, mutta se juoksi autoon turvaan, kun kutsuin sitä järvestä.
Tänään oltiin hirveässä helteessä lenkkeilemässä, mutta innokkuus oli kaikilla niin vaisua, että tehtiin lyhyempi metsälenkki, haettiin liivit kotoa ja suunnattiin lähelle rantaan. Paisti juoksi normaalia syvemmälle, mutta ehkä 29 asteen helle vaikutti asiaan. Vattukin räpiköi rantavedessä, vaikka yleensä sille kelpaa vain kuralammikot. Ensin Paisti ui liivien kanssa pari metriä, sitten oli Vatun vuoro, laitoin sen uimaan ensin ilman liivejä lyhyen matkaa. Paistille uusintakierros liiveillä, koitin myös ilman, muttei se suostunut tulemaan uintisyvyydelle. Liiveistä sen saa niin näppärästi nostettua... Vattukin testasi liivejä. Sen uiminen oli niidenkin kanssa hieman räpiköivää, mutta eipä se ole tainnut ennen uidakaan. Paistin tekniikka sen sijaan oli hienon näköistä avustettuna - se näytti ihan uimiselta. Lauantaina se vielä meinasi keikata naamalleen järveen.
Nyt kun saisin pidettyä tällaisen tahdin, niin koirat saattaisivat uida kesän loputtua jo sellaisia matkoja, että siitä olisi jotain hyötyäkin. Toivottavasti myös enemmän omasta tahdostaan.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Talvikauden treenit
Onko jotenkin jäänyt kirjoittaminen vähälle? Välillä suorastaan hävettää, kuinka harvoin sitä tulee päivitettyä blogia, vaikkei edes olisi juuri mitään päivitettävää. Nyt, ennen kisakauden avaamista on ehkä hyvä miettiä, onko talven treeneistä ollut meille mitään iloa.
.JPG)
Vatun kanssa lähdettiin vuoden alussa liikkeelle siitä, että koira suoritti rataa tosi epävarmasti ja varoen, syksyn aikana Vattu oli jostain syystä mennyt takapakkia. En tiedä, käytiinkö liiaksi kisoissa, tehtiinkö liian vaikeita harjoituksia, vai ohjasinko vain väärin nuorta koiraa. Pointti on kuitenkin se, ettei Vattu toiminut niin hyvin, kuin se kykenisi.
Mentiin rataa varsin lyhyissä pätkissä ja palkattiin paljon, sekä treenattiin erikseen irtoamista. Hiljalleen koirasta alkoi taas löytyä iloa toimia. Yhdellä kerralla Vattu jopa haki vaikeasti ohjatun vaikean keppikulman paremmin kuin Paisti!! Sitten jouduin sairaslomalle ja parin viikon tauon jälkeen Vattu oli taas epävarmempi. Tosin epäilen sen johtuvan enemmän siitä, etten pystynyt liikkumaan kunnolla, kuin varsinaisesta takapakista. Lähinnä se muistutti, että Vattu on edelleen varsin herkkä ja epävarma agilityssä: tekemistä pitää vahvistaa kunnolla ja keskittyä siihen ohjaamiseen!
Paistin kanssa ongelmat olivat niitä samoja, jo usean vuoden takaa tuttuja kaarroksia ja hidasteluja. Tänä talvena keskityin pieniin asennonmuutoksiin ja rytmityksiin, joilla niitä käännöksiä ja vauhtiin uudelleen kiihdyttämistä saadaan paremmiksi. Niiden lisäksi otettiin joka kerta erikseen itsenäisiä kontakteja ja keppejä. Vauhdin ylläpito ja käännökset paranivat omaan silmään huomattavasti talven aikana - tosin niin on käynyt ennenkin, mutta kesän ja syksyn aikana valutaan taas vanhoihin kaavoihin. Koitan välttää tätä ajattelutapaa, pitää vain muistaa keskittyä asiaan - saa potkia, jos huomaa lipsumista. Sen sijaan tuntuu, että kontaktit ja kepit junnaa paikallaan, tai välillä jopa huonommalla tasolla. Eipä sitä kai voi syyttää kuin itseään. Niskasta kiinni ja sillä lailla, huoh!
Itseinhon täyteisten soimausten lopputulemana on, että jonkinlaista edistystä on tapahtunut. Voi vain edelleen miettiä, kuinka paljon sitä voisi edetä enemmänkin, jos vain...
Mutta, ensi kuussa tapahtuu!
tiistai 25. maaliskuuta 2014
22.3. Jämijärvi RN
Yksi asia pois listalta - Vattu on käynyt tänä vuonna näyttelyssä. Itse asiassa, hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen myös Paisti haki itselleen yhden näyttelytuloksen lyhyen listansa jatkoksi. Tuomarina japseilla oli tällä kertaa Leila Kärkäs.
Paistin arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät, kirsupigmentti voisi olla parempi (toim. huom. Tällä hetkellä harmaanruskea). Hyvä kaula ja ylälinja. Hännän tulisi kääntyä tiiviimmin selälle. Tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto. Kapea rintakehä ja eturinta. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu, iloinen reipas käytös." AVO EH
Paisti ei juuri viitsinyt esiintyä, seisoskeli jalat harallaan ja häntä alhaalla, jos nyt ylipäätään viitsi olla paikallaan. Liikkui sentään nätisti. Ehkä näistä juhlista ei jäänyt käteen muuta, kuin se toteamus, ettei Paistin enää tarvitse näyttelyihin lähteä. Epäilen suuresti, että viitsisin opettaa esiintymistä.
Vatun arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät ja hyvä pigmentti. Hyvä asentoiset korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Häntä saisi kääntyä paremmin selälle. Hyvä raajarakenne ja sopiva luusto. Sopiva rintakehä, eturinta puutteellinen. Liikkuu hyvin. Peitinkarva laadultaan hyvä, pohjavilla puutteellinen. Värin tulisi olla puhtaan valkoinen, keksinvärisiä laikkuja. Miellyttävä käytös." AVO EH
Huomaatteko arvosteluissa yhtäläisyyksiä? Voisikohan nämä koirat olla sukua toisilleen. Pöydällä olo jännitti Vattua, mutta muuten se oli nätisti ja pönötti siivosti paikallaan. Luulen, että Vattu ei saa vielä vapautusta tästä harrastusmuodosta, vaikken taatusti viitsi tihentää näyttelytahtia. Ehkä seuraavaa kertaa varten voisi opetella pöydällä oloa jonkin verran.
Paistin arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät, kirsupigmentti voisi olla parempi (toim. huom. Tällä hetkellä harmaanruskea). Hyvä kaula ja ylälinja. Hännän tulisi kääntyä tiiviimmin selälle. Tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto. Kapea rintakehä ja eturinta. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu, iloinen reipas käytös." AVO EH
Paisti ei juuri viitsinyt esiintyä, seisoskeli jalat harallaan ja häntä alhaalla, jos nyt ylipäätään viitsi olla paikallaan. Liikkui sentään nätisti. Ehkä näistä juhlista ei jäänyt käteen muuta, kuin se toteamus, ettei Paistin enää tarvitse näyttelyihin lähteä. Epäilen suuresti, että viitsisin opettaa esiintymistä.
Vatun arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät ja hyvä pigmentti. Hyvä asentoiset korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Häntä saisi kääntyä paremmin selälle. Hyvä raajarakenne ja sopiva luusto. Sopiva rintakehä, eturinta puutteellinen. Liikkuu hyvin. Peitinkarva laadultaan hyvä, pohjavilla puutteellinen. Värin tulisi olla puhtaan valkoinen, keksinvärisiä laikkuja. Miellyttävä käytös." AVO EH
Huomaatteko arvosteluissa yhtäläisyyksiä? Voisikohan nämä koirat olla sukua toisilleen. Pöydällä olo jännitti Vattua, mutta muuten se oli nätisti ja pönötti siivosti paikallaan. Luulen, että Vattu ei saa vielä vapautusta tästä harrastusmuodosta, vaikken taatusti viitsi tihentää näyttelytahtia. Ehkä seuraavaa kertaa varten voisi opetella pöydällä oloa jonkin verran.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Harrastuskoiran kaudet
"Tosiurheilijat" jakavat vuotensa kausiin; on lepokautta, harjoittelu-/kunnonkohotuskautta ja kilpailukautta. Jotkut käyttävät tähän suunnitteluun enemmänkin aikaa ja jotkut, kuten minä ei ajattele juurikaan koko asiaa. Kuitenkin, käytännön seikoista johtuen myös meidän elämä on jakautunut erilaisiin kausiin.
Jos lähdetään katsomaan vuoden alusta, niin suurinpiirtein maaliskuulle asti lähinnä treenaillaan agilityä. Kisoissa käydään harvoin, jos käydään. Liikunta on normaalia, vaikkakin joskus koirat pääsevät juoksemaan valjakon perään. Luonnollisesti osa liikunnasta tulee lumihangessa, jos sellainen on maassa, eli liikutaan kai raskaammin kuin muulloin.
Kevään kisakausi alkaa yleensä silloin, kun ulkokisat yleistyvät. Käydään kyllä hallikisoissa, mutta jätän mieluusti myös väliin. Paisti toimii huomattavasti paremmin ulkona ja itsekin pidän enemmän avoimesta tilasta, jossa koirien metelöinti pääsee karkaamaan muuallekin kuin korviin.
Liikunnan osalta kevät on edelleen normaalia, teiden sulaessa mukaan tulee silloin tällöin myös juoksulenkkejä.
Kisakausi päättyy yleensä SM-kisoihin ja samoihin aikoihin myös treenit jäävät kesätauolle. Olen todennut, että heinäkuussa on melko turha lähteä kisaamaan, kun on lähes poikkeuksetta niin kuumaa. Kesällä myös liikunta saattaa vähentyä, tai ainakin hidastua. Kai tämä on sitten se meidän kuukauden mittainen lepokausi.
Elokuussa alkaa taas harjoittelu ja useimmiten myös kisaaminenkin. Liikunta lisääntyy päivien viiletessä. Yleensä syys- ja lokakuu ovat vilkkaimmat kuukaudet kisaamisen saralla. Marraskuussa treenitahti ja kisamatkat harvenevat ja joulukuu pidetään taukoa molemmista. Jos lunta tulee ajoissa, niin liikunta muuttuu taas raskaammaksi. Muutenkin olen huomannut itseni aktiivisimmaksi koiranulkoiluttajaksi talvella, vaikka järjellä ajatellen myös kevätaurinko tai syksyn viileät viimat ja punertavat metsät olisi ihanteellisia lisääntyneeseen ulkoiluun. Ehkä minä vain olen eniten talvi-ihminen.
Näin minunkin koirien urheiluvuosi on jaettu kausiin - ajatustakaan asialle antamatta. Tämä on luonnollinen rytmi, joka olisi olemassa vaikken olisi koskaan kuullutkaan kausijaottelusta.
Tässä vielä blogin ilmeen piristämiseksi yksi tuoreimmista koirakuvista - otettu joskus syksyllä.
Jos lähdetään katsomaan vuoden alusta, niin suurinpiirtein maaliskuulle asti lähinnä treenaillaan agilityä. Kisoissa käydään harvoin, jos käydään. Liikunta on normaalia, vaikkakin joskus koirat pääsevät juoksemaan valjakon perään. Luonnollisesti osa liikunnasta tulee lumihangessa, jos sellainen on maassa, eli liikutaan kai raskaammin kuin muulloin.
Kevään kisakausi alkaa yleensä silloin, kun ulkokisat yleistyvät. Käydään kyllä hallikisoissa, mutta jätän mieluusti myös väliin. Paisti toimii huomattavasti paremmin ulkona ja itsekin pidän enemmän avoimesta tilasta, jossa koirien metelöinti pääsee karkaamaan muuallekin kuin korviin.
Liikunnan osalta kevät on edelleen normaalia, teiden sulaessa mukaan tulee silloin tällöin myös juoksulenkkejä.
Kisakausi päättyy yleensä SM-kisoihin ja samoihin aikoihin myös treenit jäävät kesätauolle. Olen todennut, että heinäkuussa on melko turha lähteä kisaamaan, kun on lähes poikkeuksetta niin kuumaa. Kesällä myös liikunta saattaa vähentyä, tai ainakin hidastua. Kai tämä on sitten se meidän kuukauden mittainen lepokausi.
Elokuussa alkaa taas harjoittelu ja useimmiten myös kisaaminenkin. Liikunta lisääntyy päivien viiletessä. Yleensä syys- ja lokakuu ovat vilkkaimmat kuukaudet kisaamisen saralla. Marraskuussa treenitahti ja kisamatkat harvenevat ja joulukuu pidetään taukoa molemmista. Jos lunta tulee ajoissa, niin liikunta muuttuu taas raskaammaksi. Muutenkin olen huomannut itseni aktiivisimmaksi koiranulkoiluttajaksi talvella, vaikka järjellä ajatellen myös kevätaurinko tai syksyn viileät viimat ja punertavat metsät olisi ihanteellisia lisääntyneeseen ulkoiluun. Ehkä minä vain olen eniten talvi-ihminen.
Näin minunkin koirien urheiluvuosi on jaettu kausiin - ajatustakaan asialle antamatta. Tämä on luonnollinen rytmi, joka olisi olemassa vaikken olisi koskaan kuullutkaan kausijaottelusta.
Tässä vielä blogin ilmeen piristämiseksi yksi tuoreimmista koirakuvista - otettu joskus syksyllä.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Metsäagility
Käytiin lauhtuneen kelin innostamana jatkamassa lenkkiä metsän puolella. Paisti ja Vattu treenasivat kiville ja juurakoille kiipeämistä, puiden kiertämistä ja tasapainoa puunrungoilla kävellen.
Mentiin myös pieni pätkä tien varressa kiveltä kivelle - tai siis minä menin tiellä ja pyysin koiria hyppimään. Metsään mentäessä sain kävellä ja käskyttää, että koirat kulkivat niinkuin haluan, mutta palatessa pystyin juoksemaan ja kädellä näyttäminen riitti vallan hyvin.
Vattu on kaikessa aluksi epävarma, ei meinaa uskaltaa hypätä kiville tai kiivetä juurakon päälle, eikä edes kävellä puunrungolla. Mutta kun sen saa menemään, niin se tekee mielellään ja uskalsi jopa kääntyä rungolla ympäri ja kävellä takaisin samaa reittiä. Tämä puunrunko oli minun rintakehäni korkeudella...
Paisti taas hyppii ja loikkii pyydettäessä mihin vaan, vaikkei ensimmäisellä yrittämällä onnistuisikaan. Ehkä se sitten johtuu hieman isommasta koosta, kun puunrungolla kääntymiseen täytyy antaa tukea ja silloinkin pitää olla lyhyt pudotus, että uskaltaa.
Valkoisilla oli hauskaa kun ne kulkivat metsässä ja katselivat ympäristöä siihen malliin, että mistä seuraava palkka tuleekaan. Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan, olisi saanut hienoja kuvia sirkuskoirista. Ehkä seuraavalla kerralla?
Mentiin myös pieni pätkä tien varressa kiveltä kivelle - tai siis minä menin tiellä ja pyysin koiria hyppimään. Metsään mentäessä sain kävellä ja käskyttää, että koirat kulkivat niinkuin haluan, mutta palatessa pystyin juoksemaan ja kädellä näyttäminen riitti vallan hyvin.
Vattu on kaikessa aluksi epävarma, ei meinaa uskaltaa hypätä kiville tai kiivetä juurakon päälle, eikä edes kävellä puunrungolla. Mutta kun sen saa menemään, niin se tekee mielellään ja uskalsi jopa kääntyä rungolla ympäri ja kävellä takaisin samaa reittiä. Tämä puunrunko oli minun rintakehäni korkeudella...
Paisti taas hyppii ja loikkii pyydettäessä mihin vaan, vaikkei ensimmäisellä yrittämällä onnistuisikaan. Ehkä se sitten johtuu hieman isommasta koosta, kun puunrungolla kääntymiseen täytyy antaa tukea ja silloinkin pitää olla lyhyt pudotus, että uskaltaa.
Valkoisilla oli hauskaa kun ne kulkivat metsässä ja katselivat ympäristöä siihen malliin, että mistä seuraava palkka tuleekaan. Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan, olisi saanut hienoja kuvia sirkuskoirista. Ehkä seuraavalla kerralla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)