Kisaamista ja kahlaamista

23.4. Paisti kävi aloittamassa kisakautensa Hattulassa Asko Jokisen radoilla. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle radalle.

Ensimmäisenä oli agilityrata. Kaikki sujui hyvin ja Paisti pinkoi virheettömän radan ja sijoittui kolmanneksi. Toinen rata oli hyppäri ja ekan radan perusteella aloin toivoa viimeistä hyppysertiä. Sitten näin radan, jolla oli paljon suoraa, jonka perään tiukkaa käännöstä. Pari käännöstä sainkin onnistumaan, mutta viimeisestä putkesta Paisti ampaisi vähän turhan vauhdikkaasti, eikä enää kääntynytkään seuraavalle hypylle. Mielestäni tästä tuli yksi kielto, mutta tuloksissa meillä näkyi lievästi yliaikainen kymppi, joten ilmeisesti hypyllä sählättiin hieman enemmänkin.

Joka tapauksessa, olen melkosen tyytyväinen aloitukseen, etenkin kun Paisti on viime aikoina asunut käytännössä kokonaan äidilläni. Hieman haikeaakin oli, sillä tämä on todennäköisesti Paistin viimeinen kisavuosi.



Tiistaina lähdettiin uusille metsäpoluille Lempäälän ja Tampereen rajamaastoihin. Kiersimme pienen järven, jonka varjoisalla puolella oli vielä ranta jäässä. Amokia kiinnosti kovasti jään reunaan liplattavat aallot ja pari kertaa se pääsikin jäälle, kun minun keskittymiseni herpaantui. Terästäydyttyäni ja pidettyäni Amokia paremmin käskyn alla pääsimme jäiden ohitse kuivin jaloin. Takaisin tullessa Amokin jaloista lehahti lentoon sorsapariskunta ja totta kai nuori koira lehahti sorsien perään - suoraan jäälle. Amok jarrutti ennen avointa vettä, mutta siellä jää ei ollutkaan enää kovin kestävää ja koira hulahti hyytävään veteen. Hetken katselin pääsisikö Amok omin voimin ylös, mutta homma alkoi näyttää melko epätoivoiselta, joten ei auttanut muu kuin riisua kengät ja takki ja kahlata jäätä edellä rikkoen koiran perään. Jäisinä pääsimme takaisin rannalle ja aloitimme taivalluksen kohti autoa. Amok tärisi kylmissään, eikä minullakaan kovin paljon paremmin mennyt, vaikka sainkin kuivan takin päälleni. Autolla heitin vilttiä pennun niskaan, laitoin puhalluksen täysille ja kaasuttelin kotiin, jossa pääsimme lämmittelemään suihkuun ja lopulta saunaan.

Veden lähelle ei olla vielä päästy, joten henkisiä vammoja ei olla vielä testattu. Epäilen, että malinois ei oppinut mitään. Fyysiset vammat rajoittuivat hieman hiertyneeseen vasempaan etutassuun ja oikean etukintun syvähköön vekkiin. Tuokin on alkanut parantua hyvin, mutta ulkona tossutellaan yhä. Minä selvisin naarmuisilla käsivarsilla ja jumalattoman tummilla mustelmilla jaloissa.



Seikkailujen ohessa ollaan nuoriso-osaston kanssa jatkettu jälkitreeniä. Agility on ollut muutaman viikon tauolla ja tokokin jäänyt taka-alalle. Nuuskuttelut menee tällä hetkellä hienosti, esineiden ilmaisu on melko hyvää ja toimii vaikeillakin esineillä. Matkaa lisäillään hiljakseltaan ja koitetaan saada motivaatio pysymään loppuun asti korkealla. Hyvältä näyttää!

Uimakoulua, osa 2017

Tällä kertaa halusin tehdä asiat kunnolla. Jahkailun ja "kun pitäis" -lauseiden täyteisen syksyn ja talven jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja varasin Amokille ajan Tampereen koirauinnista. Olemme nyt käyneet uimassa kolmesti, kerran viikossa.

Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.

Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.

Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta.  Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.

Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.

Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.