Talvikauden treenit

Onko jotenkin jäänyt kirjoittaminen vähälle? Välillä suorastaan hävettää, kuinka harvoin sitä tulee päivitettyä blogia, vaikkei edes olisi juuri mitään päivitettävää. Nyt, ennen kisakauden avaamista on ehkä hyvä miettiä, onko talven treeneistä ollut meille mitään iloa.

Vatun kanssa lähdettiin vuoden alussa liikkeelle siitä, että koira suoritti rataa tosi epävarmasti ja varoen, syksyn aikana Vattu oli jostain syystä mennyt takapakkia. En tiedä, käytiinkö liiaksi kisoissa, tehtiinkö liian vaikeita harjoituksia, vai ohjasinko vain väärin nuorta koiraa. Pointti on kuitenkin se, ettei Vattu toiminut niin hyvin, kuin se kykenisi.

Mentiin rataa varsin lyhyissä pätkissä ja palkattiin paljon, sekä treenattiin erikseen irtoamista. Hiljalleen koirasta alkoi taas löytyä iloa toimia. Yhdellä kerralla Vattu jopa haki vaikeasti ohjatun vaikean keppikulman paremmin kuin Paisti!! Sitten jouduin sairaslomalle ja parin viikon tauon jälkeen Vattu oli taas epävarmempi. Tosin epäilen sen johtuvan enemmän siitä, etten pystynyt liikkumaan kunnolla, kuin varsinaisesta takapakista. Lähinnä se muistutti, että Vattu on edelleen varsin herkkä ja epävarma agilityssä: tekemistä pitää vahvistaa kunnolla ja keskittyä siihen ohjaamiseen!

Paistin kanssa ongelmat olivat niitä samoja, jo usean vuoden takaa tuttuja kaarroksia ja hidasteluja. Tänä talvena keskityin pieniin asennonmuutoksiin ja rytmityksiin, joilla niitä käännöksiä ja vauhtiin uudelleen kiihdyttämistä saadaan paremmiksi. Niiden lisäksi otettiin joka kerta erikseen itsenäisiä kontakteja ja keppejä. Vauhdin ylläpito ja käännökset paranivat omaan silmään huomattavasti talven aikana - tosin niin on käynyt ennenkin, mutta kesän ja syksyn aikana valutaan taas vanhoihin kaavoihin. Koitan välttää tätä ajattelutapaa, pitää vain muistaa keskittyä asiaan - saa potkia, jos huomaa lipsumista. Sen sijaan tuntuu, että kontaktit ja kepit junnaa paikallaan, tai välillä jopa huonommalla tasolla. Eipä sitä kai voi syyttää kuin itseään. Niskasta kiinni ja sillä lailla, huoh!

Itseinhon täyteisten soimausten lopputulemana on, että jonkinlaista edistystä on tapahtunut. Voi vain edelleen miettiä, kuinka paljon sitä voisi edetä enemmänkin, jos vain...

Mutta, ensi kuussa tapahtuu!

22.3. Jämijärvi RN

Yksi asia pois listalta - Vattu on käynyt tänä vuonna näyttelyssä. Itse asiassa, hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen myös Paisti haki itselleen yhden näyttelytuloksen lyhyen listansa jatkoksi. Tuomarina japseilla oli tällä kertaa Leila Kärkäs.

Paistin arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät, kirsupigmentti voisi olla parempi (toim. huom. Tällä hetkellä harmaanruskea). Hyvä kaula ja ylälinja. Hännän tulisi kääntyä tiiviimmin selälle. Tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto. Kapea rintakehä ja eturinta. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu, iloinen reipas käytös." AVO EH

Paisti ei juuri viitsinyt esiintyä, seisoskeli jalat harallaan ja häntä alhaalla, jos nyt ylipäätään viitsi olla paikallaan. Liikkui sentään nätisti. Ehkä näistä juhlista ei jäänyt käteen muuta, kuin se toteamus, ettei Paistin enää tarvitse näyttelyihin lähteä. Epäilen suuresti, että viitsisin opettaa esiintymistä.

Vatun arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät ja hyvä pigmentti. Hyvä asentoiset korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Häntä saisi kääntyä paremmin selälle. Hyvä raajarakenne ja sopiva luusto. Sopiva rintakehä, eturinta puutteellinen. Liikkuu hyvin. Peitinkarva laadultaan hyvä, pohjavilla puutteellinen. Värin tulisi olla puhtaan valkoinen, keksinvärisiä laikkuja. Miellyttävä käytös." AVO EH

Huomaatteko arvosteluissa yhtäläisyyksiä? Voisikohan nämä koirat olla sukua toisilleen. Pöydällä olo jännitti Vattua, mutta muuten se oli nätisti ja pönötti siivosti paikallaan.  Luulen, että Vattu ei saa vielä vapautusta tästä harrastusmuodosta, vaikken taatusti viitsi tihentää näyttelytahtia. Ehkä seuraavaa kertaa varten voisi opetella pöydällä oloa jonkin verran.

Harrastuskoiran kaudet

"Tosiurheilijat" jakavat vuotensa kausiin; on lepokautta, harjoittelu-/kunnonkohotuskautta ja kilpailukautta. Jotkut käyttävät tähän suunnitteluun enemmänkin aikaa ja jotkut, kuten minä ei ajattele juurikaan koko asiaa. Kuitenkin, käytännön seikoista johtuen myös meidän elämä on jakautunut erilaisiin kausiin.

Jos lähdetään katsomaan vuoden alusta, niin suurinpiirtein maaliskuulle asti lähinnä treenaillaan agilityä. Kisoissa käydään harvoin, jos käydään. Liikunta on normaalia, vaikkakin joskus koirat pääsevät juoksemaan valjakon perään. Luonnollisesti osa liikunnasta tulee lumihangessa, jos sellainen on maassa, eli liikutaan kai raskaammin kuin muulloin.

Kevään kisakausi alkaa yleensä silloin, kun ulkokisat yleistyvät. Käydään kyllä hallikisoissa, mutta jätän mieluusti myös väliin. Paisti toimii huomattavasti paremmin ulkona ja itsekin pidän enemmän avoimesta tilasta, jossa koirien metelöinti pääsee karkaamaan muuallekin kuin korviin.
Liikunnan osalta kevät on edelleen normaalia, teiden sulaessa mukaan tulee silloin tällöin myös juoksulenkkejä.

Kisakausi päättyy yleensä SM-kisoihin ja samoihin aikoihin myös treenit jäävät kesätauolle. Olen todennut, että heinäkuussa on melko turha lähteä kisaamaan, kun on lähes poikkeuksetta niin kuumaa. Kesällä myös liikunta saattaa vähentyä, tai ainakin hidastua. Kai tämä on sitten se meidän kuukauden mittainen lepokausi.

Elokuussa alkaa taas harjoittelu ja useimmiten myös kisaaminenkin. Liikunta lisääntyy päivien viiletessä. Yleensä syys- ja lokakuu ovat vilkkaimmat kuukaudet kisaamisen saralla. Marraskuussa treenitahti ja kisamatkat harvenevat ja joulukuu pidetään taukoa molemmista. Jos lunta tulee ajoissa, niin liikunta muuttuu taas raskaammaksi. Muutenkin olen huomannut itseni aktiivisimmaksi koiranulkoiluttajaksi talvella, vaikka järjellä ajatellen myös kevätaurinko tai syksyn viileät viimat ja punertavat metsät olisi ihanteellisia lisääntyneeseen ulkoiluun. Ehkä minä vain olen eniten talvi-ihminen.


Näin minunkin koirien urheiluvuosi on jaettu kausiin - ajatustakaan asialle antamatta. Tämä on luonnollinen rytmi, joka olisi olemassa vaikken olisi koskaan kuullutkaan kausijaottelusta.

Tässä vielä blogin ilmeen piristämiseksi yksi tuoreimmista koirakuvista - otettu joskus syksyllä.

Metsäagility

Käytiin lauhtuneen kelin innostamana jatkamassa lenkkiä metsän puolella. Paisti ja Vattu treenasivat kiville ja juurakoille kiipeämistä, puiden kiertämistä ja tasapainoa puunrungoilla kävellen.

Mentiin myös pieni pätkä tien varressa kiveltä kivelle - tai siis minä menin tiellä ja pyysin koiria hyppimään.  Metsään mentäessä sain kävellä ja käskyttää, että koirat kulkivat niinkuin haluan, mutta palatessa pystyin juoksemaan ja kädellä näyttäminen riitti vallan hyvin.

Vattu on kaikessa aluksi epävarma, ei meinaa uskaltaa hypätä kiville tai kiivetä juurakon päälle, eikä edes kävellä puunrungolla. Mutta kun sen saa menemään, niin se tekee mielellään ja uskalsi jopa kääntyä rungolla ympäri ja kävellä takaisin samaa reittiä. Tämä puunrunko oli minun rintakehäni korkeudella...

Paisti taas hyppii ja loikkii pyydettäessä mihin vaan, vaikkei ensimmäisellä yrittämällä onnistuisikaan. Ehkä se sitten johtuu hieman isommasta koosta, kun puunrungolla kääntymiseen täytyy antaa tukea ja silloinkin pitää olla lyhyt pudotus, että uskaltaa.

Valkoisilla oli hauskaa kun ne kulkivat metsässä ja katselivat ympäristöä siihen malliin, että mistä seuraava palkka tuleekaan. Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan, olisi saanut hienoja kuvia sirkuskoirista. Ehkä seuraavalla kerralla?

Kasimir 13

Tänään meillä juhlitaan, sillä Kassu on päässyt miehen ikään. Kassu tuli meille heti pentuna, mutta silti se ehti seikkailla jo ennen sitä. Ryhmä rämä oli lähtenyt seikkailemaan ja saanut köniinsä naapurin lapinkoiralta. Reissusta muistona Kassulla on ilmeisesti jonkinasteisesta murtumasta johtuva lommo kallossa ja huonosti näkevä vasen silmä.

Kassun maailmaa ei moiset huonot kokemukset hetkauta, ei tuo ensimmäinen, eikä myöhemmin sattuneet. Kassu on sellainen oman tiensä kulkija, tehdään niinkuin parhaaksi nähdään ja mennään minne huvittaa. Kun haimme Kassun ja päästin sen pihassa autosta ulos, se lähti heti omille teilleen tutkimaan pihaa, eikä kulkenut vieraassa paikassa perässä niinkuin esimerkiksi Paisti.

Kun käytiin hakemassa Kassu, se ei ollut ensimmäinen pentu johon kiinnitin huomiota. Kassulla oli komea, tumma velipoika, mutta se oli menossa muualle ja isä oli valinnut ehkä hieman tylsänkin näköisen pennun meille tulevaksi. Ehkä paras näin, olisi ollut mahdollista, ettei siitä tummasta pennusta olisi kasvanut näin fiksua koiraa.

Skannerikuvat Kassusta pentuna

Pentuna Kassu vielä jaksoi tutkia muurahaispesiä ja kaivaa hullunkiilto silmissä rantaan kuoppaa, joka sitten täyttyi vedellä. Nuorena myös viitsittiin kaivaa myyränonkaloa loputtomiin, jos siellä vain oli haju. Sittemmin Kassu viisastui, eikä moiset turhuudet enää kiinnostaneet. Oravat ja fasaanitkin menettivät merkityksensä, kun Kassu huomasi ensimmäisten kiipeävän puuhun ja jälkimmäisten lähtevän lentoon.

Kassusta on paljon pieniä muistoja, jotka syystä tai toisesta lämmittävät mieltä. Kerran Kassu keräsi lenkillä valtavan rähinän vastaantuleville koirille ja minä pikkuinen harasin kaikilla voimilla vastaan. Vastaantulijat huikkasivat, että menevät tähän risteykseen odottamaan että päästään ohitse. Se oli ehkä se ainut kerta, kun Kassu sai sellaisen kohtauksen. Muitakin kertaluonteisia edesottamuksia oli, kerran Kassu lähti kyläilemään minun mummulle ja vaarille. Mentiin sisään ja päästettiin irti. Kassu sutii itsensä vauhtiin ja loikkaa rivitaloasunnon toisessa päässä olevalle ruokapöydälle, joka onneksi oli tyhjänä. Sitä en tiedä, mikä ajatuskatkos koiralle tuli.

Nuorena herrana Kassu oli intohimoinen varas. Yksi vastapaistettu piknikpaisti ryövättiin pöydältä, tosin äiti sai Kassun kiinni itseteossa ja kertoi niin tehokkaasti pöydältä varastamisen olevan kiellettyä, ettei toista kertaa ole tarvinnut muistuttaa. Yhtenä vuonna haukkujen kesäleirillä Kassu kävi tyhjentämässä kanssaleireilijän repusta eväskeksit. Karkurireissujen päätteeksi Kassu sai aina saalista, kerran se juoksi kotiin puolikas reikäleipä suussaan.

Aina ei ollut Kassun kanssa helppoa, se karkaili ja veti hihnassa (toisin kuin valjaissa, puoliksi vetokoira ei suostunut vetämään yhtään valjaat päällä) ja totteli silloin kuin huvittaa. Kaikesta siitä huolimatta Kassusta kasvoi varsin upea ilmestys. Niin fiksua ja tervepäistä (tervettä ja hyvännäköistä, hyväkäytöksistä...) saa hakea ja hakea. Koulutuksellisista vaikeuksista saavutettiin vanhemmalla iällä suuria, Kassu nousi agilityssä kakkosluokkaan ja sai tokossakin avoimesta luokasta ykköstuloksen. Tarkemmin kun ajattelee, nuoren Kassun kanssa se olisi ollut silkka mahdottomuus.

Aika kultaa muistoja ja saa unohtamaan vaikeudet. Kävisin ne kaikki silti uudelleen läpi, jos niiden alta kuoriutuisi toinen yhtä mahtava toveri. Kassu on kiistatta maailman paras koira.

Muistelevissa tunnelmissa toivotan 13-vuotiaalle Kassulle paljon onnea ja pitkää ikää!

Kehikko ensi vuodelle

No niin, jos sitä laittaisi ylös tavoitetta, jota kohden pyrkiä koiraharrastuksessa.

Aloitetaan vanhuspuolesta, Kassu pyritään pitämään virkeänä ja vetreänä. Oon pyrkinyt katsomaan, että Kassu juoksisi edes muutaman metrin päivässä ja se on ehkä hyvä tavoite ensi vuodellekin. Tuskinpa Kassun kanssa tulee tehtyä muuta.

Paistin kanssa perinteiset, SM-kisoihin osallistuminen ja seuraavan vuoden nollien keräämisen aloittelu. Hyppysertiäkin metsästetään, mutta ennen sitä täytyisi saada kuntoon ne tässä tekstissä mainitut seikat. Ehkä se suurin tavoite onkin enemmän treeni-, kuin kisapuolella.

Vattu nousee kolmosiin ja aloittaa syksyllä SM-nollajahdin. Muutoin pidetään tavoitteet aiemmin linkitetyn tekstin asioissa. Voisipa sitä sen lisäksi käydä yksissä näyttelyissä, ehkä.

Molemmille yhteisenä tavoitteena olkoon terveys ja tottelevaisuus: mukava olo.

Minä treenaan itseni kuntoon ja lopetan  vähennän laiskottelua. Teen jotain tavoitteiden täyttymisen eteen.

Tämän ikivanhan kuvan saattelemana toivotan vauhdikasta vuotta 2014!

Katsaus menneeseen

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun voi koota yhteen vuoden kommellukset. Tämäkään vuosi ei mennyt niin kuin suunnitelmiin oli kirjattu, mutta eteenpäin tarvotaan edelleen. Mitä sitten pitikään tänä vuonna tehdä ja mitä oikeasti tapahtui?

Kassun ja Santerin kanssa piti elellä tavallista elämää ja pitää mieli virkeänä.

Santerin virkeys ei riittänyt tälle vuodelle ja Sam siirtyi vehreämmille agilitykentille heti tammikuun puolivälissä. Tiedä sitten minkä hetkellisen paluun pappa on tehnyt, kun selvästi on lenkeillä mukana ollut viime aikoina, yhtä lailla kuin unissakin.

Kassu on elellyt tavallista elämää, mieli virkeänä ja ruumis laiskana. Yksi tokokoe käytiin höntsäilemässä, siinä on vuoden harrasteet Kassun osalta. Ruumiin laiskuudesta - alkuvuodesta Kassu katosi lumihankirämpimisen alkuvaiheilla ja löytyi lenkin jälkeen autolta odottamasta, oli päättänyt palata lepäämään. Juosta ei viitsitä, ellei ole ruokaa odottamassa ja tarhaan mennään heti ruoan jälkeen, mahdollisesti jopa kupin kanssa. Kassun näkö ja kuulo on heikentynyt. Jos huutaa Vattua, niin Kassu tulee luokse, mutta vain jos huutaa, puheäänellä totellaan vain omaa nimeä, jos huvittaa.

Paistin tavoitteena oli käydä SM-kisoissa, valioitua ja saada hyppyserti. Tehty, tehty ja tehty: kerrankin! Täsmätreenit sen sijaan on jääneet tekemättä. Paisti pärjäsi kisoissa tänä vuonna hyvin, palkinnoilla ollaan oltu meidän normaaliin tasoon nähden monesti ja SM-nollatkin on ollut jo pitemmän aikaa koossa. Rotumestaruus pysyi edelleen meidän hallussamme.


Vattu kaipasi tälle vuotta itsevarmuutta asioihin. Jonkinlainen itseluottamus koiralta löytyy, kun luonnetestistä päästiin läpi 186 pisteellä. Agilityssä noustiin kakkosiin japsimestaruuksissa ja saatiin myöhemmin syksyllä kaksi LUVA-nollaakin. Tekemistä vielä riittää, mutta alku on hyvä.

Minä taas en saavuttanut mitään tavoitteistani. Omalta osalta kevät meni päin kuusia ja honkia: Helmikuussa päästin itseni ylikuntoon ja itkin kahdenkymmenen minuutin lenkin lopulla, kun en olisi jaksanut kävellä kotiin asti. Enkä oppinut siitä, vaan poltin itseni vielä pahemmin loppuun, niin että makasin kesäkuussa kaksi viikkoa, enkä jaksanut siirtyä kuin sängystä sohvalle nukkumaan. Loppukesästä otin sitten viiden viikon loman ja sen jälkeen on taas elämä alkanut mennä oikeille urille.


Tämän vuoden tavoitteet täyttyi kaikesta huolimatta hienosti ja joiltain osin ne on jopa ylitettykin. Pikakelauksella katsottuna harrastusvuosi on ollut meille suosiollinen. Kun päästään joulutohinasta, alan miettiä vuotta 2014.