Reilun puolen vuoden aikana Kassusta on selkeästi tullut vanha: mäyrä saa tulla varastamaan tarhan vierestä kananmunat, koipi ei enää nouse, eikä päivään mahdu juuri muuta kuin unta ja ruoan kerjäämistä. Kuulo on mennyt siihen pisteeseen, että ei voi enää hirveästi syyttää kuuntelematta jättämistä, kun kivatkin asiat menee useimmiten ohi korvien. Näkö taas - siitä on vaikea sanoa, koska hahmoja tunnistamalla se pärjää hyvin, eikä virhearvioita usein tule, luulen kuitenkin että huonompaan suuntaan mennään, luonnollisestikin. Valkoisia karvapalloja kohtaan Kassu tuntee entistä suurempaa inhoa - ehkä juurikin siitä syystä, ettei se enää pysty tarkalleen päättelemään mitä ne meinaa ympärillä sählätessään.
Kassu on opettanut suuresti ja vie itseäänkin kovin paljon isomman tilan positiivisten tunteitten varastosta. Pitkää ikää Kaspertti-herralle!
Kassusta on hirveän vähän kuvia - tämäkin vuodelta 2010
Marraskuussakin tuli käytyä kisoissa, 8.11. Jyväskylässä. Tuomarina toimi Kari Jalonen ja kisaajina Vattu ja Paisti. Tämä päivitysten myöhästyminen saa muistin reistailemaan entisestään, joten annetaan lähinnä videoiden puhua puolestaan.
Paistin ekalla radalla oli intoa ja energiaa, sekä hieman yliohjausta, joka johti hylkäykseen.
Vatun ekalla radalla tapahtui ihme. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna tuomarointi olisi voinut olla tiukempaakin, mutten toki valita (kovasti). Tuloksena 0 aikaan 47,14 (etenemä 3,82 m/s) aikavirhe -0,82 sijoitus 8. Nolla! Vatulla!
Toisella radalla Paistin ohjaaja tekee taas hieman vajaata ohjausta, joka johtaa kieltoon, lopulliseksi tulokseksi muodostui 5 (-5,52; 4,0 m/s sija 11)
Vatun toisella radalla suurimmaksi ongelmaksi muodostui hidas puomin alastulo, jonka jälkeen Vattu ei enää tiennytkään oliko se hyvä ja kannattaako tässä hyppiä esteitä (ohjauksessa ei tietenkään ollut mitään vikaa...)
Paistin viimeinen rata täydensi meidän SM-nollarivin kelvolliseksi. Siis agilitynolla (aika 45,71; -7,29; 4,18 m/s, sijoitus 4).
Siinä oli lyhykäisyydessään vuoden 2014 viimeiset kisasuoritukset.
Mitkäs kisat nämä olivat? Kuka oli tuomarina? Miten meillä oikein meni? Tässähän täytyy oikein viritellä muistia, kun tämä päivittely kestää, kestää ja kestää. Tämän vuoden japsimestaruuksia oli siis tuomaroimassa Sari Mikkilä jo lähes kaksi kuukautta sitten.
Ensimmäisenä hyppyradalla Paisti, joka jatkoi kuuntelevaa kulkuaan tämänkin radan ajan. Tuloksena 0 aikaan 40,11 (- 7,89, etenemä 4,41 m/s) sijoitus 3 ja SERT-H!! Edelleenkin olen ajatellut, että hyppyvalio on meille saavuttamaton arvo, mutta näin sitä ollaan taas yhtä askelta lähempänä virstanpylvästä.
Samalla radalla juoksenteli myös Vattu. Sillä oli uskallusta. Minun piti oikein jäädä pituuden jälkeen katsomaan uskaltaako se irrota kauas lukitsemalleen esteelle. Hieman ennen hyppyä loppui uskallus. Ihme kyllä se ei vaikuttanut loppurataan, vaan yhtälailla rohkeasti se kulki myös irtoamisensa jälkeen. Minua ei harmita, etten ohjannut sitä, vaan jäin toljottamaan. Enemmän harmittaa kiellon aiheuttanut ohjauskuvio, koska tiesin Vatun vaikeuksista hypätä, jos seison vieressä täysin paikallani. Tuloksena 5,23, sija 20.
Agilityradalla Paisti liikkui rivakasti, ainakin videolta katsottuna. En tiedä mitä sille tapahtui puomin päällä, kuvaaja sanoi sen jääneen haistelemaan, radalle näytti kuin sille olisi iskenyt yhtäkkiä rimakauhu. Joka tapauksessa vauhti hidastui siellä ja sen vuoksi alastulokontakti meni huonosti. Tuloksena kuitenkin 0 (47,41: - 2,59: etenemä 3,80 m/s) sijoitus 6. Tämähän oli meidän seitsemäs nolla putkeen. SM-nollista puuttuu enää yksi aginolla eri tuomarilta.
Vattu kulki toisella radallaankin nätisti. Ohjaajasta tuntui, kuin juoksisi sementissä ja se näkyy ainakin omaan silmään pienissä ohjausvirheissä. Näissä kisoissa Vatulla oli hieman vaikeaa hahmottaa kepit osana rataa, tällä radalla kieltoon asti. Tuloksena 9.06, sijoitus 20.
Tuplanollallaan Paisti vei tämän(kin) vuoden japsimestaruuden. Yllätyksekseni koira (Vattu), joka ei ole kunnolla valmis edes ykkösiin pärjäsi kolmosluokassa japsimestaruuden palkinnoille asti: Vattu oli sijalla 3.
Kun tämän vuoden tulostilasto vaikutti paranevan kertaheitolla yhden kisapäivän aikana, päätettiin uskaltautua naamannäyttöön myös kaukomaille. Kisamatkan päämääränä oli tällä kertaa Mikkeli, jossa käsiään tuomitsevasti heilautteli Sari Mikkilä. Näissä radoissa oli yhtälailla sellaista jouhevuutta ja samalla haastavuutta, kuin Nokiallakin.
Ensimmäisellä radalla Paisti suikautteli verrattain reippaan suorituksen. Koirasta ei löydy mitään sanottavaa, ohjaaja sekoili hieman, mutta mitäpä Paisti siitä häiriintyisi? Tulos 0, aika 38,64 (-2,36, etenemä 3,86 m/s), sijoitus 9.
Ensimmäiselle radalle pääsi myös junioriosasto. Vattu hylkäytti meidät jo toisella esteellä, kun käteentulo tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Muuten rata sujui melko rohkeasti ja paikoitellen melkein jopa treenivauhdillakin.
Toinen rata oli myös agilityrata. Ei siitäkään paljoa sanottavaa ole. Tulos 0 aikaan 41,54 ( -6,46, etenemä 4,21), sijoitus 4.
Viimeisenä ratana hyppis, jolla näkyin jo ohjaajan ja koiran hieman keskeneräiseksi jäänyt kuntokuuri. Hyvien ratojen pilaaminen turhalla analysoinnilla ei nyt innosta, joten sanotaan suoraan: me tehtiin TRIPLANOLLA! (0, aika 37,21, - 4,79, etenemä 4,09, sijoitus 4.) Siis 5/7 SM-nollasta on jo taskussa, vaikka kieltämättä ehdin jo elokuun puolella manailla, ettei varmaan saada nollia lainkaan kasaan ensi vuoden kisoihin. Paisti toimii nyt hyvin. Kuntoilemaan päästään toki molemmat, mutta agility kulkee selkeästi ilmankin. Seuraavaksi vuorossa japsimestaruudet, joissa Vatunkin olisi tarkoitus juosta kokonaista kaksi rataa, jännittävä nähdä mitä käy.
Kauheaa, miten jälkeenjäänyttä tämä minun kirjoitteluni taas on. Videotkin on ollut ladattuina nettiin jo ikuisuuden, mutta tekstiä ei synny sitten millään. Samaa oli nähtävissä myös koulutehtävien kanssa: ideoita ja tietoa löytyisi muillekin, mutta teksti on tönkköä ja tylsää. Piti oikein palautteeseen ja itsearvioon kirjoittaa, kuinka tekstin laatu hävettää. Mutta se siitä, nyt asiaan.
Kuukausi takaperin 7.9. kisattiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista Nokialla. Ensimmäinen rataantutustuminen oli 8:00, oli kylmää ja sumuista. Tuomarina oli Anders Virtanen, jonka radoista tykkään kerta toisensa jälkeen enemmän.
Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka vaikutti alkuun hieman haastavalta, mutta pidempään katsottuna totesin, että tämä on ihan mahtava rata. Niinhän se olikin, vauhtia lukuunottamatta. Paisti kääntyi juuri niinkuin ohjasin, teki kaiken niinkuin piti! Tulos 0, aika 37,43 (-3,57, etenemä 4,06m/s), sijoitus jaettu seitsemäs sija. Etenemästä pääteltynä vauhti ei ollut ihan niin tahmea, kuin miltä tuntui, mutta kyllä me hitaasti mentiin. Totesin radan ulkopuolella, ettei Paisti oikein halua juosta, mutta hieroin sen auki seuraavaa rataa odotellessa. Se kyllä piristi otusta, joten uskalsin seuraavalle radallekin lähteä "katsotaan"-mielentilassa.
Agirata oli ihan yhtä mahtava rata - niin profiililtaan kuin suoritukseltaankin. Yksi pitkittynyt käännös, joka johtui täysin myöhässä olevasta ohjauksesta. Tuloksena niin ikään 0 aikaan 48,75 (-1,25, etenemä 3,61m/s), sijoitus 13. Näiden ratojen yhteistuloksella pääsimme piirinmestaruuskisassa sijalle 6. Meitin ennätys! SM-nollatilikin avattiin ja tuplanollavaatimus tuli täytettyä.
Hidashan se oli, tällä radalla myös etenemänkin puolesta. Paljastui se syykin, kun kankusta löytyi mätivä paise. Ennin lääkäripalvelusta diagnoosiksi arvottiin ampiaisenpisto, josta kiinnijäänyt piikki piti poistaa vihertävällä mönjällä. Parin päivän hoidon jälkeen koira oli loppujakin kunnossa.
Omaperäiset otsikot oy:stä hyvää päivää. Elokuun toisia kisoja tuomitsemassa olivat Anne Viitanen (a)ja Kari Jalonen (b).
Sinänsä ihan hauskaa päästä vertailemaan omia koiria samalla radalla. Tällä reissulla oltiin oltu aamupäivästä asti - ja kisaamaan päästiin vasta pitkälti iltapäivän puolella. Se näkyi Paistin punteissa, joissa tuntui olevan kovasti muurahaisia. Videolla sanotaankin "Se sekos. Ei lupaa hyvää". Mutta rata oli oikeastaan tosi hyvä, mitä nyt otettiin pari ylimääräistä estettä mukaan. Kun sanoin, että kannatti ottaa edellisissä kisoissa kontaktit maltin kanssa, niin todella tarkoitin sitä. Näillä radoilla ei ollut pienintäkään epävarmuutta siitä, miten ne kuuluu suorittaa. Muutenkaan tältä radalta ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka tuloslapussa lukeekin "HYL". Vaikka Paisti teki ylimääräisiä esteitä, se silti oli koko ajan herkillä siitä, mitä sanon ja teen. Se kuunteli kyllä.
Vattu taas oli vähän turhankin herkillä. Edellisenä päivänä muisteltiin treeneissä, mitä tehdään kontakteilla. Se näkyi heti toisella esteellä epävarmuutena: "en uskalla mennä putkeen." Arvasin, että Vattu ryntää A-esteelle takaani, eikä menekään seuraavaan putkeen. Sen jälkeen epävarmuus sen kuin kasvaa, toki ohjauskin on vähän huonoa. Tämäkin rata oli siis hylätty ja ärsytys varsin suurta. Koira osaa! Koira ei vain oikein tänään uskalla.
Toisesta radasta sanon, että se oli Paistin heikko kohta. Alussa on kaksi suoraa putkea vierekkäin ja niiden välissä pituus. Ensimmäisestä suorasta putkestä täytyi tietysti kääntyä sinne väliin pituudelle. Ja .tut me mitään käännytä. Loppurata olikin taas täydellinen, niin hienoja kontakteja ja käännöksiä saa kyllä hakemalla hakea Paistin kaikista suorituksista.
Ajattelin Vatun kohdalla tutustumisessa, että "minä vaikka kävelen, mutta tämä rata mennään läpi". Vattu paransi suoritustaan tälle radalle, se ei ollut enää niin suuri katastrofi. Lähetys ensimmäiseen putkeen oli samanlainen kuin aiemmalla radalla. Tällä kertaa sinne uskallettiin mennä. Sen jälkeen Vattu tuntui kulkevan reippaammin, joten otin hieman reippaamman liikkeen ja ohjauksen itselleni. Ennen keinua käännös sujui hienosti. Kepeille mentäessä kiusausta ei enää voitu vastustaa, vaan oli pakko kokeilla voisiko sen kivan keinun mennä uudestaan. Varovasti vain Vattu kävi ylösmenokontaktilla ja tuli nätisti luokse. Loppuradan kehuin kovasti, ettei mene sähläämiseksi. Tätä sen pitäisi olla epävarman, mutta osaavan koiran kanssa, mennään hitaasti ja kehuen, mutta mennään kuitenkin. Ei sellaista kun ekalla radalla.
Oli tarkoitus ottaa vielä kolmannetkin kisat elokuulle, mutta niinhän se ilmo-aika oli ehtinyt umpeutua ennen havahtumistani. Seuraavaksi siis kisataankin jo piirinmestaruuksista Nokialla syyskuun alussa. Ei kiinnostaisi ottaa Vattua mukaan, mutta näistä ongelmista ei pääse eroon millään muulla kuin kisaamalla.
Voi pojat - nyt äkkiä jonoa purkamaan ja päivitystä kehiin. Pari viikkoa sitten kisattiin Orivedellä koko perheen voimin. Vatun ensimmäisen radan tuomaroi Johanna Wüthrich ja kaikki loput Jari Helin. Vielä en ole saanut kiinni siitä, tykätäkö, vai eikö, Jarin radoista. Toisaalta simppeliä ja jouhevaa, toisaalta tuntuu, että juoksisi miinakentällä.
Vatun eka rata, ihan kiva, simppeli kakkosluokan rata. Alun pari hyppyä mentiin arpapelillä: ehkä hyppään, ehkä en. Kuskipa heitti malttivaihteen silmään ja odotteli rauhassa mitä sieltä tuleekaan. Rauhassa edeten ja kehuja heitellen päästiin rata maaliin asti loppujen lopuksi virheittä. Aikaa kului 40,86 (-7,14), tämä riitti kakkossijaan ja SERTiin!
Vatun toinen rata kisattiin siis kolmosissa, samalla radalla Paistin kanssa. Tällä kertaa päätin miettiä radan Vatun kannalta ja siitä sitten soveltaen Paistin kanssa. Hylky tuli heti alussa, ohjaaja ei osannut ohjata oikein. Ihan ok rata keinulle asti, josta juoksi läpi rynnien. Oletan siis, että kisoissa ei voi itse sijoittua vielä kovin kauas kontaktista. Palautin ja otin lyhennetyn loppusuoran.
Pitkään odottanut Paisti kisasi ensimmäisen ratansa samalla kartalla kuin Vattu viimeisen. Minä otin opikseni alun virheestä ja siitä päästiinkin virheittä. Hieman ajoituspuutteita ja pitkiä kaarroksia keinulle asti. Keinun jälkeen tuli kohta, jossa juostiin kovaa ja suoran päätteeksi pitikin kääntyä ansan edestä toisaalle. Toki ajattelin, että Paistin korvat olisivat jääneet häkkiin, kun Vattu oli mennyt vasta muutama koira aiemmin, eikä Paistin herättelyyn jäänyt ihan hirveitä aikoja. Vaan ei - sehän kuunteli niin kuin oltaisiin vasta vaihdettu patterit kuulokojeeseen. Ansaesteelle ei menty, eikä menty sille oikeallekaan. En jäänyt korjailemaan vaan jatkettiin rata loppuun muutamien "mitä mun pitäis tehdä"-pomppujen kera. (Tällä radalla muuten meinasin juosta viimeistä estettä päin - huomaa hieno ninjaväistö.)
Koska edellisellä radalla kontaktien ottaminen oli vähän puolittaista, päätin jo ennen viimeisen tutustumista, että nyt otetaan ne pirun kontaktit kunnolla. Hylky tuli kolmannella esteellä, joten ei tullut edes paineita siitä, että mahdollinen kontaktien uusinta pilaisi nollan. Puomi meni hienosti, A:lla varmistin vielä kääntymällä eteen. Kun keinunkin kontakti oli moitteeton, jatkoin suoraan maaliin, enkä ottanut lopun kiemuroita. Tiesin, että putken jälkeen kääntyminen olisi Paistille vaikea juttu, niin päätin olla pilaamatta hienoja kontaktisuorituksia huonosti sujuvalla lopulla. Kyllä kannatti!
