tiistai 29. toukokuuta 2012

Kilpailua ja terveystutkimusta

Olen sanonut ennenkin, että tänään ohjasin. Ehkä olenkin ohjannut, mutta Laukaassa 26.5. minä ohjasin niin kuin treeneissä. Rataantutustumisessa tuli se tunne, että nyt on onnistuttava ja onnistuin siirtämään jotain treeniohjaamisesta myös kisaradoille. Tuomarina toimi Kari Jalonen

A-rata, agility. Rata oli hyvä, yksi käännös meinasi mennä pitkäksi, jonka takia en ehtinytkään ihan sinne minne piti, seurauksena hylkäys. Mutta rata oli hyvä, ohjaus oli hyvää. Paisti otti A:n kontaktit.


B-rata, agility myös. Tämän radan tutustumisessa ei tullut onnistumisoloa. Paisti hylkääntyi jo melko alussa. En kai sanonut sille mitään ja vain oletin, että kyllä se tulee mukana. Kaksi kontaktia lähekkäin, Paisti menee väärälle. Puomille vienti onnistui, vaikka olin melko varma, ettei siitä tule mitään, miksi en luottanut Paistiin, vaikka tiedän, että se osaa?


C-rata, hyppy. Onnistumisenpakko tuli takaisin. Ohjasin ja käytin ääntäni, Paisti meni lujaa, vaikka videolta näyttää, että juostaan paikallaan... Tulos 0, -1,7, sijoitus 2. Sert-H oli niin lähellä, itseasiassa se ehti lukea muutaman minuutin ajan jopa kilpailukirjassakin. Osallistujamäärä ei vain ollut tarpeeksi suuri, tällä kertaa jäi kolmesta koirasta kiinni. Voittajasta jäätiin 0,47 sekuntia...


Ilmoitin Paistin sunnuntaina SM-kisoihin. Sitä ennen käymme vielä todennäköisesti kilpailemassa Riihimäellä 9.6. ja SM-lämmittelykisoissa 15.6.

Käytimme Vattua perjantaina 25.6. lonkka- ja kyynärkuvissa Ventelällä. Kaikki näytti hyvältä ja kuvat lähti kennelliittoon A/A:na ja 0/0:na. Nukutusaine sai Vatun pahoinvoivaksi ja tyttö jaksoikin valittaa oloaan. Syliin se kuitenkin rauhottui ja nukahti nopeasti ja Tampereella se oli jo normaali.

Lauantaina ennen Paistin kisarupeamaa Jalonen mittasi Vatun, nyt se on virallisesti pikkukoira. Minien ylärajaan jäi samanverran tilaa kuin viimekesänä epävirallisessa mittauksessa. Nyt vain treenaamaan koira loppuun. Lämmittelyesteillä kepit menivät oikein, otettiin jopa takanaleikkauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti