maanantai 30. joulukuuta 2013

Kasimir 13

Tänään meillä juhlitaan, sillä Kassu on päässyt miehen ikään. Kassu tuli meille heti pentuna, mutta silti se ehti seikkailla jo ennen sitä. Ryhmä rämä oli lähtenyt seikkailemaan ja saanut köniinsä naapurin lapinkoiralta. Reissusta muistona Kassulla on ilmeisesti jonkinasteisesta murtumasta johtuva lommo kallossa ja huonosti näkevä vasen silmä.

Kassun maailmaa ei moiset huonot kokemukset hetkauta, ei tuo ensimmäinen, eikä myöhemmin sattuneet. Kassu on sellainen oman tiensä kulkija, tehdään niinkuin parhaaksi nähdään ja mennään minne huvittaa. Kun haimme Kassun ja päästin sen pihassa autosta ulos, se lähti heti omille teilleen tutkimaan pihaa, eikä kulkenut vieraassa paikassa perässä niinkuin esimerkiksi Paisti.

Kun käytiin hakemassa Kassu, se ei ollut ensimmäinen pentu johon kiinnitin huomiota. Kassulla oli komea, tumma velipoika, mutta se oli menossa muualle ja isä oli valinnut ehkä hieman tylsänkin näköisen pennun meille tulevaksi. Ehkä paras näin, olisi ollut mahdollista, ettei siitä tummasta pennusta olisi kasvanut näin fiksua koiraa.

Skannerikuvat Kassusta pentuna
Pentuna Kassu vielä jaksoi tutkia muurahaispesiä ja kaivaa hullunkiilto silmissä rantaan kuoppaa, joka sitten täyttyi vedellä. Nuorena myös viitsittiin kaivaa myyränonkaloa loputtomiin, jos siellä vain oli haju. Sittemmin Kassu viisastui, eikä moiset turhuudet enää kiinnostaneet. Oravat ja fasaanitkin menettivät merkityksensä, kun Kassu huomasi ensimmäisten kiipeävän puuhun ja jälkimmäisten lähtevän lentoon.

Kassusta on paljon pieniä muistoja, jotka syystä tai toisesta lämmittävät mieltä. Kerran Kassu keräsi lenkillä valtavan rähinän vastaantuleville koirille ja minä pikkuinen harasin kaikilla voimilla vastaan. Vastaantulijat huikkasivat, että menevät tähän risteykseen odottamaan että päästään ohitse. Se oli ehkä se ainut kerta, kun Kassu sai sellaisen kohtauksen. Muitakin kertaluonteisia edesottamuksia oli, kerran Kassu lähti kyläilemään minun mummulle ja vaarille. Mentiin sisään ja päästettiin irti. Kassu sutii itsensä vauhtiin ja loikkaa rivitaloasunnon toisessa päässä olevalle ruokapöydälle, joka onneksi oli tyhjänä. Sitä en tiedä, mikä ajatuskatkos koiralle tuli.

Nuorena herrana Kassu oli intohimoinen varas. Yksi vastapaistettu piknikpaisti ryövättiin pöydältä, tosin äiti sai Kassun kiinni itseteossa ja kertoi niin tehokkaasti pöydältä varastamisen olevan kiellettyä, ettei toista kertaa ole tarvinnut muistuttaa. Yhtenä vuonna haukkujen kesäleirillä Kassu kävi tyhjentämässä kanssaleireilijän repusta eväskeksit. Karkurireissujen päätteeksi Kassu sai aina saalista, kerran se juoksi kotiin puolikas reikäleipä suussaan.

Aina ei ollut Kassun kanssa helppoa, se karkaili ja veti hihnassa (toisin kuin valjaissa, puoliksi vetokoira ei suostunut vetämään yhtään valjaat päällä) ja totteli silloin kuin huvittaa. Kaikesta siitä huolimatta Kassusta kasvoi varsin upea ilmestys. Niin fiksua ja tervepäistä (tervettä ja hyvännäköistä, hyväkäytöksistä...) saa hakea ja hakea. Koulutuksellisista vaikeuksista saavutettiin vanhemmalla iällä suuria, Kassu nousi agilityssä kakkosluokkaan ja sai tokossakin avoimesta luokasta ykköstuloksen. Tarkemmin kun ajattelee, nuoren Kassun kanssa se olisi ollut silkka mahdottomuus.

Aika kultaa muistoja ja saa unohtamaan vaikeudet. Kävisin ne kaikki silti uudelleen läpi, jos niiden alta kuoriutuisi toinen yhtä mahtava toveri. Kassu on kiistatta maailman paras koira.

Muistelevissa tunnelmissa toivotan 13-vuotiaalle Kassulle paljon onnea ja pitkää ikää!


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kehikko ensi vuodelle

No niin, jos sitä laittaisi ylös tavoitetta, jota kohden pyrkiä koiraharrastuksessa.

Aloitetaan vanhuspuolesta, Kassu pyritään pitämään virkeänä ja vetreänä. Oon pyrkinyt katsomaan, että Kassu juoksisi edes muutaman metrin päivässä ja se on ehkä hyvä tavoite ensi vuodellekin. Tuskinpa Kassun kanssa tulee tehtyä muuta.

Paistin kanssa perinteiset, SM-kisoihin osallistuminen ja seuraavan vuoden nollien keräämisen aloittelu. Hyppysertiäkin metsästetään, mutta ennen sitä täytyisi saada kuntoon ne tässä tekstissä mainitut seikat. Ehkä se suurin tavoite onkin enemmän treeni-, kuin kisapuolella.

Vattu nousee kolmosiin ja aloittaa syksyllä SM-nollajahdin. Muutoin pidetään tavoitteet aiemmin linkitetyn tekstin asioissa. Voisipa sitä sen lisäksi käydä yksissä näyttelyissä, ehkä.

Molemmille yhteisenä tavoitteena olkoon terveys ja tottelevaisuus: mukava olo.

Minä treenaan itseni kuntoon ja lopetan  vähennän laiskottelua. Teen jotain tavoitteiden täyttymisen eteen.







Tämän ikivanhan kuvan saattelemana toivotan vauhdikasta vuotta 2014!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Katsaus menneeseen

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun voi koota yhteen vuoden kommellukset. Tämäkään vuosi ei mennyt niin kuin suunnitelmiin oli kirjattu, mutta eteenpäin tarvotaan edelleen. Mitä sitten pitikään tänä vuonna tehdä ja mitä oikeasti tapahtui?

Kassun ja Santerin kanssa piti elellä tavallista elämää ja pitää mieli virkeänä.

Santerin virkeys ei riittänyt tälle vuodelle ja Sam siirtyi vehreämmille agilitykentille heti tammikuun puolivälissä. Tiedä sitten minkä hetkellisen paluun pappa on tehnyt, kun selvästi on lenkeillä mukana ollut viime aikoina, yhtä lailla kuin unissakin.

Kassu on elellyt tavallista elämää, mieli virkeänä ja ruumis laiskana. Yksi tokokoe käytiin höntsäilemässä, siinä on vuoden harrasteet Kassun osalta. Ruumiin laiskuudesta - alkuvuodesta Kassu katosi lumihankirämpimisen alkuvaiheilla ja löytyi lenkin jälkeen autolta odottamasta, oli päättänyt palata lepäämään. Juosta ei viitsitä, ellei ole ruokaa odottamassa ja tarhaan mennään heti ruoan jälkeen, mahdollisesti jopa kupin kanssa. Kassun näkö ja kuulo on heikentynyt. Jos huutaa Vattua, niin Kassu tulee luokse, mutta vain jos huutaa, puheäänellä totellaan vain omaa nimeä, jos huvittaa.

Paistin tavoitteena oli käydä SM-kisoissa, valioitua ja saada hyppyserti. Tehty, tehty ja tehty: kerrankin! Täsmätreenit sen sijaan on jääneet tekemättä. Paisti pärjäsi kisoissa tänä vuonna hyvin, palkinnoilla ollaan oltu meidän normaaliin tasoon nähden monesti ja SM-nollatkin on ollut jo pitemmän aikaa koossa. Rotumestaruus pysyi edelleen meidän hallussamme.


Vattu kaipasi tälle vuotta itsevarmuutta asioihin. Jonkinlainen itseluottamus koiralta löytyy, kun luonnetestistä päästiin läpi 186 pisteellä. Agilityssä noustiin kakkosiin japsimestaruuksissa ja saatiin myöhemmin syksyllä kaksi LUVA-nollaakin. Tekemistä vielä riittää, mutta alku on hyvä.

Minä taas en saavuttanut mitään tavoitteistani. Omalta osalta kevät meni päin kuusia ja honkia: Helmikuussa päästin itseni ylikuntoon ja itkin kahdenkymmenen minuutin lenkin lopulla, kun en olisi jaksanut kävellä kotiin asti. Enkä oppinut siitä, vaan poltin itseni vielä pahemmin loppuun, niin että makasin kesäkuussa kaksi viikkoa, enkä jaksanut siirtyä kuin sängystä sohvalle nukkumaan. Loppukesästä otin sitten viiden viikon loman ja sen jälkeen on taas elämä alkanut mennä oikeille urille.


Tämän vuoden tavoitteet täyttyi kaikesta huolimatta hienosti ja joiltain osin ne on jopa ylitettykin. Pikakelauksella katsottuna harrastusvuosi on ollut meille suosiollinen. Kun päästään joulutohinasta, alan miettiä vuotta 2014.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mitä pitäisi treenata (muttei kuitenkaan viitsitä)

Olen tässä lukuisten kisa- ja treenitilanteiden lomassa kerännyt päähäni listaa siitä, mitkä kaikki asiat pitäisi saada kuntoon. Sitten tekosyiden saattelemana olen jättänyt kaikki asiat sinne listalle ja antanut sen kasvaa ja kasvaa ja kasvaa...

Onhan se kamalaa, kun kentälle olisi niin pitkä matka, eikä sinne yksin saisi esimerkiksi kontaktiesteitä kannettua...
Kyllähän sitä kotonakin treenaisi, jos ei-treenattavat koirat pitäisi päänsä kiinni, tai joku olisi auttamassa ja pitämässä ne suut supussa...
Ulkona on pimeää, märkää, kylmää tai kuumaa...
Ja niin edelleen.

Siispä - jotta joskus voisi kuvitella tekevänsä asioille oikeasti jotain (eikä tarvitsisi jatkuvasti ajatella sitä kaikkea) - kerään tähän pienen listan näistä ongelmista.


  • Kontaktit
    • Itsenäinen suoritus sijainnista riippumatta
    • Nopeus 
    • Varmuus
  •  Kepit
    • Itsenäinen suoritus sijainnista riippumatta
    • Nopeus
    • Varmuus, etenkin Vatun kanssa
  •  Estevarmuus ja eteneminen
    • Paisti on ollut hyvin estehakuinen ja etenevä, mutta suurimman osan ajasta pärjää parhaiten kovaa koiran kanssa juosten, joten vähän on päässyt jäämään harjoituksista pois
    • Pitäisi harjoitella se hyvä hallinta myös silloin, kun koira etenee nopeasti kauempana, eli siis opetella ohjaamaan paremmin...
  •  Kunto
    • Molemmilla (ja minulla) on ihan hyvä kunto, mutta haluaisin vielä enemmän.
    • Pitäisi keskittyä välillä muuhunkin kuin peruskuntoon, pitäisi olla välillä enemmän nopeutta ja lihastreeniä. Lumihangessa kenties, jos sellaista osaksemme saadaan
  • Käännökset
    • Oma ohjaus eniten siis
    • Reagointi hallintakäskyihin
  • Nopeus

Nyt on sellainen tunne, että listalta unohtui paljon asioita, mutta riittäähän näidenkin kanssa puuhaa tylsiin iltoihin. Onneksi nämä ovat sellaisia, että kun yksi alkaa sujumaan paremmin, vaikuttaa se myös muihin. Ehkä sitten huomenna... ;)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuopion hyppelyt

9.11. vietettiin pitkä - ja varsin menestyksekäs, päivä Kuopiossa Rauno Virran radoilla. Näin alkuun pitää onnitella matkaseuraa, Kira aloitti kisauransa nollalla ja Miska jatkoi nollienkeräystä kakkosissa.

Vattu meni ihan hyvin, niinkuin sen voisi olettaa tällä hetkellä menevän kisoissa. Ensimmäisenä oli hyppyrata, jolla ei ollut mitään ihmeellistä. Paitsi, että Vattu nousi lähdössä, mutta pysähtyi kyllä odottamaan mulkaisulla. Tuloksena nolla ajalla 33,04 (-9,96, nopeus 4,48m/s), sijoitus 2. sekä LUVA.


Toisena agirata, jolta niin ikään kakkossijan nolla aikaan 41,48 (-9,52, nopeus 3,95m/s). LUVA myös tältä radalta. Hienoisia puutteita löytyy ohjauksesta, sekä koirasta. Mokomakin pentu hidasti puomilla kyllä oikein mallikkaasti, mutta pysähtymisestä ei ollut tietoakaan. Kepeille meno sujui hienosti.


Kolmas agirata mentiin keppivitosella lähes loppuun asti. Kepeille meno oli sama kuin edelliselläkin radalla, mutta jäin itse toiselle puolen. Oliko sitten oma sijoittautuminen vähän pielessä, vai mikä iski. Ainakin videolta katsottuna näyttää, että seison tiellä, mutta silloin luulisin Vatun aloittavan väärältä puolen, eikä juoksevan kakkosväliin.

Keinua ennen oleva käännös valui hiukan pitkäksi, se on melko harvinaista Vatulle: pitää ottaa ohjelmistoon kaiken muun lisäksi myös käännöksiä pitkien juoksupätkien jälkeen. Hylkäsin tämän radan puomilla, kun Vattu valui samalla lailla kuin edellisellä radalla. Koitettiin uudestaan ja lähdettiin menemään.


Videoilta näkee, kuinka Vattu välillä edelleen kyselee mitä pitäisi tehdä. Omasta mielestä se on kuitenkin vähentynyt. Vatun ilme on aika mainio, kun saan ohjauksen osumaan nappiin: ai tuolla on seuraava este, sinne siis! Kolmosradan videolla, keppien jälkeisen hyppysarjan käännöksellä, sen näkee ehkä parhaiten. (Kauhea lausehirviö, miten sen muka toisin ilmaisisi?) 
















tiistai 29. lokakuuta 2013

186 p.

27.10. ajeltiin Orivedelle luonnetestiin Vatun (ja harrastuskavereiden koirien) kanssa. Tuomareina tässä koitoksessa toimi Irene Puputti ja Marco Vuorisalo. Vattu oli viikonlopun viimeinen koira ja siinä vaiheessa päivää jo varsin kypsä autossa odotteluun, ainakin äänestä päätellen. Testiin kävellessä kuulin huvittuneen kuuloista ääntä tuomareiden suunnalta. Minkä sille voi, hurja ja vaarallisen oloinen koirahan tuo on.

Leikkiminen - keppi ei ollut kovin kiva, kyllä sen suuhun pystyi silti ottamaan. Seuraava lelu, patukka ei ollut sen mukavampi, mutta solmuletin Vattu jo kelpuutti ja repikin ihan mukavasti tuomarin kanssa.

Kelkka - Ensin Vattu oli omissa ajatuksissaan, eikä huomannut lähestyvää vekotinta heti. Nähtyään sen, alkoi haukku. Melko lähelle kelkka pääsi niin, että Vattu tyytyi olemaan joko vierellä tai ihan takanani. Pari viimeistä metriä Vattu koitti päästä kauemmaksi kelkasta. Pysähtymisen jälkeen Vatulla meni hetki aikaa ennen kuin kävi haistelemassa - tätä ensimmäistä haistelua tuomarit eivät huomanneet vaan laittoivat minut kiertämään myös toiselle puolen, jossa Vattu kävi tutustumaan enemmän. Häntä ei laskenut koko osion aikana.

Hyökkäys - Vattu haukkui edessäni kunnes tuomari oli muutaman metrin päässä. Silloin Vattu siirtyi hieman taakseni ja jatkoi räkytystään sieltä. Kun hyökkääjä poistui, Vattu siirtyi takaisin eteeni. Toisella, ystävällisellä lähestymisellä siirtyi taas taakseni, mutta tunki heti tuomarin syliin, kun alkoi kuulumaan mukavia sanoja. Vattu lähti ongelmitta tuomarin matkaan. Tässä osiossa häntä laski - kun koira pelästyi perässä tulevaa hihnaa luoksetulon aikana.

Yllätys ja tynnyri - Meinasin liukastua juuri ennen sateenvarjoa. Varjon auettua Vattu loikkasi taaksepäin kiljahduksen kera. Pari kertaa vilkaisi taakseen, mutta jatkoi matkaa nätisti. Paluussa meni nurkan taakse ennen minua ja ihan seinän viertä. Tynnyriä vilkaisi ja väisti alta pois, ei muuta reaktiota.

Pimeä huone - Vattu hengaili tuomareiden kanssa hetken ja tutki huoneen "väärää puolta", kunnes sai hajun ja tuli nenä pystyssä luokseni. Tuomarit sanoivat, että pennun suoritus pimeässä huoneessa taisi olla viikonlopun paras.

Seinähyökkäys - haukkui taas paikallaan melko pitkään. Vähän koitti peruuttaa, kun tuomari tuli lähemmäksi. Viimeinen ilme videolla ennen hyökkäyksen loppua oli sellainen "et anna vaihtoehtoa, kohta saatan suuttua". Hyökkääjä oli taas kiva, kun tuli silittelemään. Vattu ei vaikuttanut hirveän ahdistuneelta, kun palasin takaisin: odotti rapsutukset loppuun ja tuli sitten katsomaan minua.

Laukaukset - Ei reaktiota

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton (kuulemma lähellä +2, olisi pitänyt puolustaa itseään aavistus pidempään)
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +2 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
Hyväksytty, 186 pistettä

Tuomareiden sanoin, Vattu oli mukana huvipuistomeiningillä, ei mikään tuntunut vaikuttavan. Häntä ylhäällä koko ajan. Vattu oli kuulemma positiivinen yllätys asenteensa ja hiljaisuutensa kanssa. Tämä oli hauska kokemus.

torstai 24. lokakuuta 2013

Vire katossa Lahdessa

19.10. kisattiin Paistin kanssa Lahdessa Henri Luomalan radalla. Paisti meni koko päivän hienosti ja asenteella.

Ensimmäisen radan mokasin minä. Typerästi hidastin vauhtini keppien lopussa enkä tasaisesti koko keppien aikana. Paisti lopetti pujottelun siihen ja korjauksen takia olin väärässä paikassa ja väärässä asennossa jatkoa varten ja Paisti hyppäsi väärälle esteelle. Loppurata oli hyvä.



Toiselta radalta tuli nolla (viimeinen SM-mallinen) aikaan 39,10 (-8,9), sijoitus 6. Sinänsä typerä nolla, koska olisin pystynyt paljon parempaan. Heti alussa peitin keppien sisäänmenon ja Paisti kiersi pidemmän reitin kuin oli tarpeen. Puomin jälkeisessä käännöksessä en hakenut putken päästä vaan huutelin kauempaa, mikä pidensi kaarta siinä vaiheessa. Paisti ei pysähtynyt A:n kontaktille, joten seuraavassa ohjauksessa jättäydyin jälkeen ja lopetin ohjaamisenkin. Loppusuora meni hienosti!

No, nolla se oli kuitenkin, mutta parannettavaa jäi melkoisesti. Noista kolmesta mainitsemastani kohdasta olisi saanut kepeästi useita sekunteja lisää pois.



Kolmas rata oli huomattavasti parempi kuin keskimmäinen. Paisti kulki hienosti ja minä ohjasin hienosti. Unohdetaan alussa pieni kierros A-esteelle päin, radalla tilanne tosin näytti pahemmalta kuin videolla. Paisti pysähtyi A:n kontaktille, tosin vaihtoehdot olivat vähissä kun seisoin edessä. Puomilla taas jäin liian lähelle puomin päätä varmistelemaan, vaikka olisi pitänyt olla edempänä. Ei Paisti voi tehdä oikein, jos en luota siihen, että se niin tekee. Pysähdys ei ollut kovin hyvä ja koska olin väärässä kohtaa en saanut Paistia kääntymään hieman vaikeammassa kulmassa olleelle hypylle. Hylky tuli, mutta rata oli hyvä.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Kouvola 12.10.

12.10. aamulla startattiin Paistin kanssa kohti Kouvolaa ja Johanna Nybergin hyppyrataa sekä Allan Mattssonin agiratoja.

Päivä alkoi hyppyradalla, joka oli suoraviivainen, mutta ansat olivat uponneet siihenkin. Maksit etenkin juoksivat niihin. Paisti ei. Rata oli oikein hieno ja virheetön, tapamme mukaan käännöksiin jäi varaa, mutta se nyt ei yllätä enää ketään. Tulos 0 aikaan 33,81 (-6,19), sijoitus 2. sekä SERT-H!!!

Nyt on sekin tili avattu ja tavoite täytetty. Ehkä Paistista sittenkin tulee joskus myös hyppyvalio; jotenkin sitä on ajatellut, että nuo hyppysertit karkaa kyllä taatusti käsistä aina. Mutta jos yksi jää hyppysiin, niin miksei loputkin? Eihän Paisti ole vielä edes ikäloppu, enemmänkin uransa huipulla.


Toinen rata oli sekin miellyttävä muutamine mietinnänaiheineen. Että mä sitten inhoon välistävetoja, ne ei onnistu koskaan nätisti! Onneksi niitä ei ollut kuin yksi ja sekin selvitettiin. Tämä rata lopeteltiin samankailtaisella rivillä kuin edellinenkin, eli  0, aika 36,61 (-3,39), sijoitus 2. Voittajakin oli sama kuin edellisellä. Ja kun taas keräillään noita nollia, niin mainittakoon, että nämä olivat numerot 5 ja 6. Yhtä vailla valmis, kenties ensi viikonloppuna?


No niin, taisin jo paljastaa, ettei keskittyminen riittänyt kolmanteen nollaan. Viimeinen rata pilaantui heti toisella esteellä, kun en kääntänyt Paistia riittävästi. Siispä yksi kieltäytyminen. Muuten rata meni ihan siististi lopun A-esteelle asti. Ajattelin, että käännynpä kunnolla vahvistamaan pysähdystä, kerta virheitä on jo alla. Paistipa ei tällä kertaa pysähtynyt kunnolla vaan jatkoi jo matkaansa kun vasta suunnittelin menosuuntaan kääntymistä. Yksi hyppy jäi suoralla välistä ja tämä rata hylkääntyi.

Painelimme suoraan sisätiloihin harjoittelemaan keinulla kontaktia, vaikkei siitä kisatilanteessa mitään hyötyä olekaan. Tulipahan kiusattua.


Vielä ensi viikonloppu olisi pyhitetty ykköskoiralle, sen jälkeen olisi hetkeksi tarkoitus vaihtaa pentupuolelle. Lähiaikoina olisi tarjolla Vatulle niin agikisaa kuin luonnetestiäkin, jonka tuloksesta ei ole pienintäkään ennakkokäsitystä (toisin kuin Paistin MH - silloin tiesin tasan tarkkaan mitä koira tekee milloinkin. Vattu on vähän erilainen, se saattaa samassa tilanteessa toimia joka kerta eri tavalla)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Yllättävä onnistunut ohitus

Kun tein päätöksen kouluttaa valkoiset kulkemaan vapaana lenkit myös paikoissa, joissa liikkuu muita, ajattelin, että kaikki muu onnistuu vapaana, mutta hevosten tullessa kohdalle laitan koirat kiinni. Ei sen takia etteikö sekin tulisi "onnistumaan", vaan hevosten ja ratsastajien takia.

Pitkään päästiin ilman tätä kohtaamista, mutta tänään se tapahtui. Oli jo hämärtämässä ja käännyin risteyksetä kotia kohti. Tien päästä kuului tömpstömpstömpstömpstöms. Kolme islanninhevosta ratsastajineen lähestyi melkoisen reippaasti. Päässä ehti pyörähtää, hevosia, kohdalla kohta, koirat kiinni. Mutta ei siinä ehtinyt lopulta muuta kuin istuttaa Paistin reunaan, ottaa Kassun lyhyelle ja Vattu rapsuteltavaksi kun hevoset olivat melkein kohdalla. Ilmeisesti ratsastajat eivät havainneet meitä heti, kun tulivat koko tienleveydeltä niinkin lähelle. Siirtyivät kyllä toiseen laitaan ja hidastivat meidän kohdalla käyntiin.

Ei koiria hevoset kiinnostaneet. Kassu kitisi pysähdystä kesken kotimatkan, ruoan saantihan siinä viivästyy. Vattu ja Paisti toljottivat minua vähän kummissaan. Taisin käyttäytyä hieman kummasti niiden mielestä, eihän me koskaan pysähdytä vastaantulijoiden takia. Hevosten mentyä ohitse jatkettiin matkaa, eikä Vattu edes vilkaissut taakse. Pentukin osaa yllättää välillä, se ei ole kovin useasti nähnyt hevosia ja niinä kertoina ne on olleet varsin kummia otuksia Vatun mielestä.

Nyt ei tarvitse jännittää sitäkään, ei tule taatusti myöhemminkään ongelmia - toivottavasti ehtisin kuitenkin seuraavalla kertaa ottaa valkoiset hihnaan.

perjantai 27. syyskuuta 2013

21.9. Piirinmestaruudet

21.9. kilpailtiin piirinmestaruudesta SportDogParkissa Lempäälässä.  Ronald Mouwen tuomaroi hyppyradan ja Jari Tienhaara agiradan. Molemmat radat olivat profiililtaan meille sopivat, ne olivat sujuvia, mutta niissä oli silti haastetta.

Paisti ei oikein ollut oma itsensä. Ensimmäisellä radalla hylky tuli, kun olin ehkä aavistuksen liian edellä heittämässä takaakiertoon, jonka Paisti jätti väliin. Jonkin matkaa mentiin hyvin, mutta loppuradasta Paisti ei enää ohjautunut: ei tullut kädelle, ei irronnut lähetyksestä, mutta valitsi kuitenkin esteitä omalle reitille sopivasti. Melkoisen karmea kokonaisuus, ei juuri hyvää sanottavaa.



Toinen rata meni paremmin, vaikkakin tälläkin Paisti hylkääntyi kun ei lähtenyt takaakiertoon vaan hyppäsi pienestä välistä väärinpäin. Sujuvampi tämä oli, mutta ei mainitsemisen arvoinen.


En nyt tiedä mikä Paistia vaivasi, se on käyttäytynyt muuten ihan normaalisti. Eikä ohjaus näytä noissa hylkykohdissa ihan hirveältä... Edellisenä päivänä ei mielellään ollut hierottavana, mutta asiaan saattoi vaikuttaa se, että pesin sen juuri ennen ja harjailin siinä samalla. Lenkeillä mennään niinkuin aina, ja itseasiassa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ravaaminen on taas viimeaikoina lisääntynyt. Seuraavat kisat on muutaman viikon päästä, täytyy katsella vähän tarkemmin ennen sitä.

torstai 29. elokuuta 2013

Rotumestaruustaisto 25.8.



Jyväskylässä ratkottiin 25.8. japaninpystykorvien rotumestaruus Ritva Herralan tuomaroimana.

Pitkän kisapäivän ensimmäinen rata oli päivän teeman mukainen, melko helppo. Eniten yllätystä radalle toi keppien puute. Minun kisahistorian aikana olen ollut kahdella virallisella radalla, jolla ei ole ollut keppejä.

Ehkä se oli keppien puute, mikä toi minulle ja Vatulle itsevarmuutta onnistua, sillä rata meni juuri niinkuin treeneissäkin mennään, reippaasti ja juurikaan epäröimättä. Virheetön rata aikaan 31,81 (-11,19) etenemällä 4,09 m/s. Sijoituksena 1., SERT ja siirto kakkosluokkaan.



Hyppyradalle startattiin sitten kakkosten joukossa. Viime rata meni niin loistavasti, että tällä radalla ohjaus jäi hieman vajaammaksi - mutta itseäni puolustaakseni sanon, että silti noihin putkiin olisi pitänyt sujahtaa, kerta nenän edessä olivat. Luulen, että se on takaosan hypyt, jotka saivat uskalluksen puutteen muistumaan mieleen. Eli jos olisin ohjannut hypyillä paremmin ja vienyt enemmän, Vattu olisi uskaltanut myös putkeen. Radalta 10 aikaan 42,64 (+3,64), eli tulos 13,64. Tällä päästiin sijalle 4.



Entäs Paisti sitten? Paisti oli oma itsensä, sellainen kuin se on aina Jyväskylässä ja useimmiten myös muualla. Ensimmäisellä radalla kiidettiin melkoista kyytiä ja kaikenlisäksi melko hyvillä kontakteilla ja riittävällä tarkkuudella. Virheetön suoritus aikaan 34,88 (-9,12), etenemä hurja 4,44 m/s, sijoitus 3.


Hyppiksellä meno oli melkolailla samaa - keppien jälkeen maassa oli joku läntti, jonka Paisti äkkiä tarkisti palkan varalta. Sen lisäksi pari venähtänyttä kaarrosta, mutta eipä ollut ohjauskaan kummoista niissä. Tältäkin radalta nolla (aika 34,32, -6,68 etenemä edelleen hurja 4,57 m/s) sijoituksella 5.


Nämä olivat siitä harvinaiset japsimestaruudet, että kaikki 6 japsia saivat jokaiselta radalta tuloksen ja kaikki kolmosissa kisanneet 3 japsia kaikenlisäksi tuplanollan. Mestaruus meni siis tänä vuonna kolmosluokan koirille järjestyksessä:

1. Paisti :)
2. Roope ja Henna
3. Nemo ja Jenny

Eikä siinä luonnollisestikaan kaikki, sillä Paisti täytti ensi vuoden SM-tuplanollavaatimuksen. Nollia kerättynä 4/7 olettaen, että kriteerit ovat samat kuin aiemminkin.

Nyt sertifikaattiherkkuja leipomaan! :)





maanantai 19. elokuuta 2013

Ärsytys ja ihastus, eli kisapäivän tunteidenkirjo

Tampereella 18.8. oli tarkoitus onnistua Vatun kanssa ja siirtyä japsimestaruuksiin kakkosiin. Sekä tietysti pitää yllä Paistin kisavirettä. Tuomarina Vatulla oli Anders Virtanen ja harjoittelija, muistaakseni Petteri Kerminen. Paistia taas katseli Sari Mikkilä.

Kuitenkin, Vattu on Vattu, eikä me olla harjoiteltu juuri ollenkaan. Ensimmäisellä radalla nousi lähdöstä haistelemaan, loikkasi keinulta eikä osannut taaskaan keppejä. Hylkäsin, kun juostiin viimeisestä esteestä ohi. Ei se mikään hirvittävän huono rata ollut, mutta ei tuollaiselta tulosta tarvitse.

Samaista kohtaa tuntui haistelevan vähintään joka toinen ykkösten koira, mikä lie siellä tuoksui.



Toisella radalla pelleily meni pahemmaksi. Ennen omaa vuoroa odoteltiin pitkään, kun sähköistä ajanottoa säädettiin. Minä niin tykkään siitä, odottelusta. Ilmeisesti Vattukin. Tai sitten se oletti, että kun edellisellä radalla noustiin, niin seuraavalla voi jo ihan rehellisesti varastaa. Lähdettiin kuitenkin radalle, vaikka olisi ehkä pitänyt palauttaa tai poistua. En jaksa vaan edelleenkään uskoa, että yksi päivä tekisi mitään hallaa. Olkoot ne sitten kuuluisat viimeiset sanat...

Tällä radalla osattiin kyllä kepit, vaikkakin kovin epävarmasti. Putkea ei enää osattu. Keinulle pysähdyttiin ja Vattu uskalsi jopa hypätä ahtaalla takanaleikkauksella. A:lle ei enää pysähdytty, joten otettiin uudestaan ja poistuttiin harjoittelemaan istumista.



Kolmosia odotellessa käytiin kävelemässä, mm. yksi hieman Aitoon mäkiä jyrkempi ja pidempi ylämäki. Juuri sopivaa laatua kolmatta viikkoa keuhkoputkia ulos yskivälle ohjaajalle. Sen lisäksi hieroin Paistin auki ja nukuin ärsytystä pois.

Paisti onkin ihana. Sen tietää tekevän aina niinkuin kuuluu. Olkoonkin niin, että rata hylkääntyi pienenpienen kädenheilautuksen takia. Rata oli hyvä. Tuhat kertaa parempi kuin nuoremman versionsa suoritukset viimeaikoina.


Harvoin on sellainen olo, että nyt äkkiä kotiin, en mene viimeiselle radalle, koiraharrastukset stop! Viimeistä rataa odotellessa väsymys ilmeni tässä muodossa, kiinnostus oli niin täysi nolla, ettei täyteläisempää olekaan nähty aikoihin. Rataantutustuminen meni zombiemoodissa, mutta samalla jostain alkoi nousta sellainen pieni sisukas ääni, joka sanoi, että tollasta rataa ei voi mokata, ei tässä niin surkeita olla. Pieni ääni vahvistui kisaseuran säestämänä. Piti ihan skarpata koiraa hakiessa, keskity, keskity, keskity.

Oli harvinaisen rentoa mennä radalle, kun väsy painoi ja kiinnostus tulokseen oli ristiriitainen: onnistu, mutta mitä väliä vaikket onnistukaan? Ehkä sen takia rata onnistuikin niin hyvin. Tuntui, että oltiin lopussa ennenkö edes päästiin radalle. Meno oli reipasta ja kivaa, Paisti oli Paisti. Tuloksena 0, miinusaikaa seitsemän ja jotain, sijoitus neljä.


Ensi viikolla vielä molemmat samalla päivällä, sen jälkeen saavat kisata erikseen Vatun kolmosiin nousuun asti. Itse asiassa Vattu taitaa kyllä jäädä taas kisatauolle, ehkä ihan loppuvuodesta voisi harkita, viimeistään kuitenkin keväällä.

tiistai 6. elokuuta 2013

Tauotkin päättyvät aikanaan

Tälläkin kertaa tauko päättyi Orivedelle. 3.8. kisasimme molempien valkoisten kanssa lämpimissä säissä. Tuomareina Vesa Sivonen, Katarina Virkkala ja jälleen tuomariharjoittelija, jonka nimi ei muistu mieleen.

Vatun ensimmäinen rata oli melko hyvä, tyttö kulki eteenpäin ja uskalsi tehdä. Vaan kepeille meno meinasi pilaantua, minkä vuoksi rytmi ei riittänytkään loppuun asti. Lopussa keskityin juoksemiseen, enkä ohjaamiseen ja varmistamiseen, joten Vattu juoksi putkesta ohitse. Kehuin kovasti ja jatkoin loppuun.

Koitin muutenkin pitää yllä positiivista höpötystä: tule vaan, hieno tyttö, osaat kyllä... En sitten tiedä auttoiko se Vattua suorittamaan rataa varmemmin vai pölpötänkö suotta. Ainakin videolta alkurata näyttää nopeammalta kuin edellisten kisojen meno.


Toisella radalla Vattu vähän pelleili esteiden suorituksen kanssa. Ensimmäinen valssi oli hieman huono ja vei Vattua huonosti putkeen. Seuraavalla putkella Vattu kävi moikkaamassa numerolappua ja kielsi putken. Eikä silmissä ollut pienintäkään epäröintiä, kunhan kävi. Kepeillekään ei osattu mennä, mutta tässä vaiheessa saattoi oma hölpöttäminen liiallisuudessaan hämmentää Vattua. Hylky siis ensimmäiseltä sekä toiselta radalta.

Huomatkaa molempien ratojen lähdössä vinhasti pyörivä hännäntynkä.



Paisti sitten. Paisti piti itsensä hienosti koossa, vaikka oli maannut häkissä jo useita tunteja vuoroa odotellessaan. Se kulki reippaasti, sillain niinkuin se parhaimmillaan kulkee. Mikä kummallisinta, tauon aikana korvat eivät olleet lähteneet karkuteille, vaan löytyivät päästä ja vielä toimintakunnossa. Me kuljimme siis suurimman osan ajasta samoilla koordinaateilla.

Ensimmäisellä radalla tekeminen unohtui pieneksi hetkeksi - niin että Paisti ajautui yhden esteen ohitse ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Kun takana on tauko ja tauon jälkeen tasan yhdet pikatreenit, ei voi olla tyytyväisempi.


Toisesta radasta ei ole paljoa uutta sanottavaa: kaarteissa on työstämistä. Tuloksena 0 (38,93  - 9,07) sijoitus 6. Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota enemmän myös etenemisnopeuksiin. Tällä radalla meidän etenemä oli 4,37, mikä on meille ja varsinkin agiradalle aikamoista kyytiä.


Viimeiselle radalle lähdin ajatuksella "ei tästä mitään tule". Tuli siitä kuitenkin enemmän kuin odotin. Suoran putken jälkeen Paisti juoksi väärälle esteelle eikä kääntynytään mukaani. Oma moka, kun en tehnyt muuta kuin juoksin. Hylky siis, vaikkei niin huono kuin oletin.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tavallista elämää

Tänään lähti toipilaan tikit ja kohta Vattu saa siirtyä takaisin ulkoruokintaan. Helpottaa huomattavasti Paistin käyttäytymistä, vaikka onhan se myönnettävä, että nyt on ollut loistopaikka opettaa unohtuneita taitoja herralle. Paisti ei koittanut ruokakupille enää ilman lupaa. Ei ole tarvinnut ripustella seinälle, eikä edes jättää ruuatta, mulkaisu ja murahdus on edelleen riittäviä pelotteita tohvelille. ;)

Kaikista ylpein olen ollut hiljaisuuden lisääntymisestä. Innostushaukkua ei ole kuulunut sen kerran jälkeen, kun Paisti jäi kerran yksin tarhaan, kun lähdin muiden kanssa lenkille. Kolmatta varoitusta en sillä kertaa antanut. Ja tänään - koitin opettaa Vattua nostamaan muovipurkkia. Paisti haukahti, kielsin. Sen jälkeen ei kuulunut pihaustakaan. Pääsinpäs palkkaamaan hiljaisuudesta. Tämän kun saisi siirrettyä kuumuttavampiin harjoitteisiin ja treenikentälle (ja Vatulle), niin oltaisiin jo hyvässä mallissa.

Kuitenkin omistajan opetusinnostuksesta kertoo hieman uimakoulu. Käydään kyllä rannassa lutraamassa lähes päivittäin, mutta edistytty ei olla juuri lainkaan. En oikein tarkene mennä veteen seisoskelemaan. Tässä kerran heitin veteen tikun sen verta pitkälle, että jalat pohjassa sinne ei ylttänyt. Rohkaisevien sanojen saattelemana Paisti irroitti otteensa pohjasta ja polkaisi kerran eteenpäin, avasi suunsa ottaakseen tikun ja menetti tasapainonsa. Raukka pelästyi yllätyssukellusta eikä enää edes yrittänyt tikkua. Vettä ei silti kammota, kahlailu on kivaa, mutta mitään sen kunnianhimoisempia reissuja ei olla rannalle tehty.


Hmm, ehkä pidän kuitenkin ihan kirjatun koirankoulutusloman, josko sen jälkeen voitaisiin koittaa aktivoitua. Siihen asti, rentoa menoa ja tavallista elämää ilman suorituspaineita. Sitä tämä kirjoittaja tarvitsee juuri nyt.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Perseilijä-Paistin paluu

Jotenkin on viime päivinä ollut sellainen olo, että voisi rei'ittää Paistin niskanahan ja heittää sen naulakkoon roikkumaan muutamaksi viikkoa, jos se vaikka sillä tokenisi.

Jos ei aloituksesta voi päätellä, voin kertoa SM-kisojen menneen niin syvälle penkin alle, ettei edes imurilla yltä. Eikä ole ohjauksesta kiinni, että koira, joka ei koskaan lähde ilman lupaa (en nyt jaksa laskea yhtä melkein-tapausta tähän) lähdössä, karkaa. Ehdin kävellä toiselle esteelle ja kääntyä koiraan päin, kun se on jo pomppaamassa. Ei ole ohjauksesta kiinni, että koiran mielestä kesken rataa on ok haistella kukkia tai pomppia esteiden sijaan ohjaajaa vasten. Ohjaajan puolelta lievästi kireää suoritusta ei helpota edes se, että viimeiset noin viisi estettä sujuu niinkuin ohjataan. Tulos oli 5 ja sekunti, kaksi yliaikaa.

Se oli helppo rata! Ihanneaika ei ollut tiukka! Nollia tuli jotain yhdeksänkymmenen pintaan ja minun koirani ei toimikaan niin kuin aina.



Ja vielä omaa ärsytystä lisätäkseni voin sanoa, että Vatun leikkaus ja siihen kulunut energia vei Paistinkin päivärytmin sekaisin. Ja, että oma koko kevään jatkunut ylirasitustila on verottanut koirien koulutusta huomattavasti. En ole saanut aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt.

Kisojen jälkeenkin Paisti on jatkanut perseilyään mm. ruoka-aikaan. Selkänsä kun kääntää, niin se on jo ahmimassa vaikka tietää, että ilman lupaa ei ole mitään asiaa kupin lähelle. Selän takana itseasiassa tehdään muutakin, esimerkiksi poistutaan tarhasta ilman sitä kuuluisaa lupaa. Haukkuminen tapahtuu sentään ihan päin naamaa.


Onneksi suurin osa tämänkin vuodatuksen ketutuksesta johtuu väsyneen mielen ylikiehumisesta, eikä ole todellista.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kenraalit ja taukoa edeltävää kisaamista

Janakkalassa Kromfohrländerien kisoissa oli luokat sopivasti niin, että ykkösille ja kakkosille oli yksi rata, ja kolmosille kaksi rataa. Siispä menin ja ilmoitin Vatun ja Paistin samana päivänä kisaamaan, kun päivästä ei venyisi mahdotonta vaikka vastakohtaluokissa kisaavatkin. Vattua tuomaroi Johanna Nyberg, kuten myös Paistin ensimmäistä rataa. Toiselle radalle saatiin ulkolainen tuttavuus Bob Griffin.

Vatun radalla oli pöytä! Neiti oli hieman hitaalla - ja kun videolta katsoo, niin tervassa kuljetaan. Kuitenkin estehakuisuus on parantunut syksystä, joten ehkä tässä vielä päästään oikeanlaisiin tuloksiin. Koska minun hitauttani ei välttämättä aina lasketa virheeksi, rata oli puhdas, aikaan 45,56 (-9,44) ja sijoitus oli 1. Se oli toinen laatuaan ja syksylle, ennen japsimestaruuksia jää tavoiteltavaksi enää yksi pyöryläinen seuranaan matkalippu kakkosiin.



Nythän Vattu on jäämässä sairaslomalle steriloinnin vuoksi, siitä kenties tarinaa toisena päivänä, kun reissu on tehty. Pakkohan siitä on kirjoittaa, kun toiselle on ommeltu niin hieno pukukin vatsaa suojaamaan!

Pöytä löytyi myös Paistin ensimmäiseltä. Se koitui reippaan radan käännekohdaksi, Paistin jarrut eivät nimittäin pelanneet riittävällä voimakkuudella. Vaikka ihan hyvä näin, kerta puomin alastulo oli lähes ryökälemäinen. Joskus on vähän kiusattava koiraa juoksemalla kovempaa kuin kintuista lähtisi, mutta toisaalta sen voisi tehdä jossain muualla kuin kisoissa. Tuloksena 5, aika 41,06 (-4,94), sijoitus 9.



Toinen rata hylkääntyi jo heti ensimmäisen esteen jälkeen. Ei ole kyllä minkäännäköinen ihme, kun kurkkaa videolta, miten ohjaan puomin alla olevaan putkeen. Jatkettiin rata loppuun puomilta hieman sähläten. Mutta koska A-esteen kontakti sujui hienosti, niin ei haittaa juurikaan.



Sunnuntaina olisikin sitten edessä vuoden suurimmat. Kenraaliharjoitukset eivät menneet ihan omien suunnitelmien mukaan, mutta positiivinen ihminen jossain sisälläni sanoo, että monia hyviä asioita päivässä oli. Ensimmäisellä radalla paineltiin kuin viimeistä päivää - sopii karsintahyppärille, kunhan muistetaan olla tarkkoja käännöksissä. Toisella radalla taas - kontaktit onnistui, vaikka muuten sählättiinkin. Se oli pieni muistutus mahdollisesti edessä olevalle finaaliradalle, malttia ohjaaja.

Muutenkin tämän kevään panostus koiraharrastamiseen ja eteenpäin pääsemiseen on ollut valitettavan pientä, mutta ehkä jo ensi vuonna teen asioille jotain. Syitä tämän kevään panostamattomuuteen saa mahdollisesti lukea Vatun sairaskertomuksen yhteydessä, kuten myös Paistin selän kuulumisia.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa Kassua ja tokoa

19.5. oli oman kentän tokokokeet, joihin ilmoitin Kassun mielenvirkistykseksi. Treenattu ollaan erittäin vähän, eli siis käytännössä ei yhtään ja kokeeseen asteltiinkin ilman tulostavoitteita. Tulos oli sen mukainen.

Paikalla makaaminen 10
  Seuraaminen taluttimetta 8,5
--> Kassu teki parempaa työtä kuin aikoihin. Taisi jotkut perusasennot olla hieman hakusessa...
 Maahanmeno 0
 --> Täydellinen seisominen
 Luoksetulo 7
--> Ohjaaja pysäytti turhan voimakkaasti. Eikä kukaan ollut kertonut koiralle, että liike jatkuu myös pysähtymisen jälkeen, joten Kassu tarjosi toistakin pysähtymistä.
Seisominen 0
--> Ei-niin-täydellinen seisominen. Pysähtyi hitaasti ja kääntyi taaksemenossa mukaan.
Noutaminen 5
--> Kassu lähti hienosti ja nappasi kapulan nopeasti, mutta paluumatkalla nenään haiskahti peuranpapanat, joiden etsiminen meni noudon edelle.
Kauko-ohjaus 8
-->Taisi tulla yksi kaksoiskäsky
Estehyppy
--> Esteen kolautus ja muutakin pelleilyä. 
Kokonaisvaikutus
--> Vanha, miellyttävä koira, jolta moni saisi ottaa mallia tekemisen intoon. :)

Kokonaispisteet 110, AVO3 ja sij 3.

Kassulla taisi olla kivaa, ainakin se piti kovaa komennusta alusta loppuun käheällä äänellään. Jostain syystä jatkuva äänenkäyttö ei aiheuttanut paljoa kommentteja tällä kertaa. Vanhan koiran etuoikeuksia?

Unissakilpailija

Käytiin Paistin kanssa äitienpäivänä kilpailemassa Takkujen kisoissa ensin Jari Suomalaisen ja sitten Heidi Viitaniemen radoilla. Suoritukset tuntuivat kovin jähmeiltä, sekä ohjaaja että ohjattava olivat hieman unessa..

Ensimmäiseltä radalta saatiin kotiinviemiseksi 5 virhepistettä aikaan 45,07 (-1,93) ja sijoituksella 11. Minusta tuntui, että Paisti liikkui paikallaan ja tutkaili lähinnä kaikkea muuta kuin rataa. A-esteen jälkeen radalla piti kääntyä suoraan takaisin menosuuntaan hypylle: otin Paistin mukaan huonosti ja oletin sen toki tulevan, mutta se jäikin ihmettelemään mihin mä oikein juoksen, siispä se kielsi yhden hypyn.
Videolta katsottuna rata ei ollut niin huono, kuin miltä se tuntui ohjata, mutta kovin hyvä mieli ei kuitenkaan jäänyt.

Toinen rata oli helppo, sellainen joka olisi pitänyt kyetä ohjaamaan unissaankin. Tämän uniohjaajan rata päättyi kuitenkin hylkääntymiseen heti alkusuoralla, kun keinulta piti ohjata A-esteen alla olevaan putkeen, mutta Paisti menikin A:lle. Tiesin radassa olevan pari sellaista ansaa, johon Paisti saattaisi ajautua, tämä ei vain ollut yksi niistä. Ohjaaja oli vähän myöhässä. Lähdettiin radalta puomin uusinnan jälkeen, eikä ne olot olleet vieläkään hyvät.

Nyt ollaan treeneissä otettu hyvänmielen menoa, mutta myös ällöttäviä tuhat takanaleikkausta tai tuhat valssia peräkkäin harjoituksia. Ja vähän kontakteja. Paisti on käynyt kerran polskimassa muutamat vedot, uimakoulun opettaja jäätyy vaan vielä kovin helposti järveen. Pientä hiomista vielä löytyy ennen SM-kisoja, yhdet kisatkin täytyisi vielä ennen sitä.

Hommaa piisaa!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kun kisapäivä putkeen meni

Allan Mattsson oli suunnitellut taas mukavia ratoja iloksemme Hattulan kisoihin 27.4. Suoraviivaisia, helppojakin, mutta kuitenkin ansoja sisältäviä kaahausratoja. Oma tunnelma kisapaikalle tullessa oli hajamielinen, minulle nykyään hyvin tyypillinen "ai, tulinko tänne kisaamaan"-olo. Onneksi kuitenkin ensimmäistä rataantutustumista odotellessa pääsin kisaamisen makuun kiinni ja radalle päästiin ilman sen suurempia mentaaliharjoituksia.

Ensimmäinen rata - tavoitteena kontaktit, jotka otetaan kunnolla. Alussa minulla oli pieniä ongelmia käskyjen ajoituksessa, eli parit turhan laajat kaaret tuli juostua. Mutta kontakteille pysähdyttiin hienosti ja monien muiden kohtaloksi koitunut ansaputkikin oli meille ilmaa. Kokonaisuutena rata oli upea. Kuten tuloskin. 0, -4,13 (39,87), sijoitus 3. SERT-A --> FI AVA

Minun laumani ensimmäinen valio. Ensimmäinen pennusta asti kokonaan itse koulutettu koira on nyt agilityvalio! Kun ajattelin rataa, niin se oli helppo, niin helppo, ettei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Kun katselin rataa, totesin, ettei niitä tuloksia hirveästi synny. Kun epävirallisista tuloksista näki, että ollaan kolmansia laskin lähtölistaa: riittäisikö osallistujamäärä poissaolijoiden jälkeen. Sen jälkeen mietin, että voikohan toiseksi tullut vastaanottaa sertejä. Kaikki sujui niinkuin pitikin, tällä kertaa serti ei tullut sähläämällä, vaan hyvältä radalta.


Toinen rata oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin edellinen. Ei kaarreongelmaa, ei kontaktiongelmaa. Ainoa ongelma oikeastaan oli yksi haukahdus lähdössä. Tulos oli toki tunnelman mukainen 0 aikaan 36,93 (alitusta meille melkoisen hurja -8,07) sijoitus 1. Sinänsä hauska yhteensattuma valioitua ensimmäiseltä radalta pronssisijalta ja voittaa sen jälkeen seuraava rata. Ainakin tuli todistettua, että kyllä se vihreäpunainen ruusuke tuli oikeaan osoitteeseen.


Kolmas rata oli hyppyrata, jonka profiili oli tyyliltään juostaan kovaa ja sitten käännytään. Samaa sarjaa edellisten kanssa, helppo/piilovaikea. Minussa oli jo iso nälkä sekä keskittymisen kato. Ensimmäisen suoran jälkeinen käännös oli hieno, samoin kepeille haku. Pussin jälkeen ohjasin melkolailla oikeaan suuntaan, mutta en katsellut missä koira menee, jonka takia Paisti valitsi suoraan edessä olevan muurin, eikä sitä oikeaa estettä.



Nämä oli vuoden ensimmäiset ulkokisat, mietittiinkin tässä, voisiko sillä olla Paistiin vaikutusta. Sen olemus oli nimittäin täysin erilainen kuin viimeaikoina kisoissa.


Valionarvon vahvistusta odotellen,
Enni

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Röyhkeimmät kisavirheet

Paisti pistää taas parastaan, osittain kirjaimellisesti, osittain pelleilyn puolella. Mutta voinhan laittaa törkeän kontaktiloikan ja lähdöstä _melkein_karkaamisen toimivan selän tuottaman mielihyvän piikkiin? Koirasta näkee radalla niin selkeästi, kuinka sillä on taas kivempaa kuin aikoihin. 14.4. kävimme Lempäälässä Heidi Viitaniemen radoilla harrastelemassa.

Ensimmäinen agirata meni ihan hienosti, mitä nyt yksi käännös valui kielloksi asti. Koira haluaa mennä eteenpäin ja ohjaaja on myöhässä. Radalta tuloksena siis 5 aikaan 44,07 (-3,93), sijoitus 25. Muutoin radalla ei ollut mitään ihmeellistä, normaalista menosta poikkeavaa. Kontakteilla pelleillään ja minä ohjaan huolimattomasti, tyypillistä menoa siis.



Toisella agiradalla tehtiinkin lisää tyyppivirheitä, jos niitä virheiksi voi sanoa. Eli siis käännytään esteen väärältä puolen. Ensimmäinen, ennen A:ta, oli oma, aikaa polttava moka. Hartialinja pitäisi olla menosuuntaan paljon pidempään. Seuraava ei vaikuttanut menoon mitenkään, sillä radan jatkon kannalta Paistin reitti oli loogisempi kuin minun valintani. Paisti loikkasi törkeän korkealta A:n alastulokontaktilta ja olin myöhässä kääntämässä. Tämä rata meni, ärsyttävää kyllä, virheettömästi aikaan 42,17 (-2,83) Sijoituksena 11.
Ja jottei menisi pelkäksi haukkumiseksi, toisen esteen ympärikäännös oli upea! 



Viimeisenä oli hyppyrata, jolta ei ole videomateriaalia, kun unohdin kameran autoon. Totesin vain, että virheet tiedän ilman videotakin ja hyväkin rata menee pilalle, kun näen itseni juoksevan kuin tahmassa. Kuten jo aiemmin vihjasin, Paisti todellakin oli lähdössä ennen lupaa, tosin en jaksanut sillä hetkellä välittää asiasta vaan lähdin menemään. En usko, että yhdestä kerrasta tulee ongelmaa. Suorasta putkesta kääntäminen meni reilusti pitkäksi, kun en tehnyt asian eteen juuri mitään. Kepeillä Paisti liukastuu toisen välin ohitse ja korjaamisen jälkeen pelleiltiin loppurata hälläväliä-tyyliin. Radalta tuli siis vitonen ja 2,38 yliaikaa, eli 7,38. Sijoitus oli jossain kolmenkymmenen lähimaastossa.


Tiistaina oli viimeiset treenit Lempäälässä, Paisti meni hyvin ja otti hienoja kontakteja, niihin pitäisi taas kiinnittää huomiota, kun kahden kuukauden päästä olisi se vuoden huipennus. Myös Vattu menee hyvin, sillä on hieno eteenpäin pyrkivä ilme päällä ja jos ohjaan jäykästi ja huonosti, se tekee oman valinnan. Kehityksestä huolimatta se on kovin epävarma, etenkin, kun ohjaaja hermostuu virheistä. Tuossa vaiheessa olevan koiran ohjaaminen on vaikeaa: pitäisi olla koko ajan tukemassa, mutta pitäisi myös luottaa ja antaa vain mennä. Vatun kanssa treenattavaksi tulee alussa pysyminen sekä keppikulmat.


 
 












lauantai 6. huhtikuuta 2013

Iloa ja onnistumista

Nyt voisi olla aika kirjoittaa lyhyesti niistä kivanoloisista piristeistä, jotka mainitsin aiemmin.

Ensimmäisenä voisin mainita Kassun. Ulkoilusäät on olleet aika mahtavat ja Kassu nauttii sydämensä kyllyydestä, kun se saa juosta jäällä pilkkimiesten jättämiltä kalanraadoilta toisille. Pelkkä Kassun säntäilyn katseleminen tuo hyvän tuulen. Harmi, että uskaltauduin jäälle vasta niin myöhäisessä vaiheessa, alkaa vapaanajuoksut papan osalta taas vähenemään.

Toiseksi, aurinko on saanut muitakin lähtemään ulos ja me ollaan saatu paljon harjoitusta ihmisten ja jopa koirien näkemisessä. Me ollaan kyetty ohittamaan vieraat koirat ilman ongelmia ja niinkin, että valkoiset on irti.

Vattu on alkanut hakea esteitä. Nimittäin ansaesteitä, putket on edelleen ongelmallisia, jos joudun hidastamaan omaa vauhtia. Ylpeä saan olla siitä, kuinka muutamassa viikossa myös linjasta pois olevat esteet ovat alkaneet vetää Vattua puoleensa. Selän takaa on sujahdettu niin renkaalle kuin myös pelottavaan putkeen, eikä vain kontaktiesteille. Estevarmuus alkaa lisääntyä, kohta uupuu enää kisavarmuus. Kun saadaan SM-kisat pois alta, niin voin hetkeksi keskittyä Vattuun.


Ilon ja onnistumisen ohitse täytyy mainita, että Paisti kävi hierojalla saamassa hoitoa selkäänsä. Peitsaamista on edelleen, meidän rytmit eivät sovi yhteen, mutta olen huomannut myös pitkiä ravipätkiä. Oletan saavani tämän ongelman käsittelyyn kunnolla nyt kun juoksukausi on alkamassa ja pääsen kulkemaan Paistiystävällisempää vauhtia. Viimeistään sitten, kun pääsee uittamaan ja kehittämään lihaksia sillä tavalla. Nyt kun se on sanottu ääneen, täytyy oikeasti myös opettaa Paisti uimaan. Niin hölmö en kuitenkaan ole, että kuvittelisin koko ongelman poistuvan, helpotusta kuitenkin toivon.



torstai 28. maaliskuuta 2013

Lukot auki onnistumisen edestä

Viime kisojen jälkeen päätin, että minun ajattelutapani takia ei enää epäonnistuta radalla. Totesin, että tauon jälkeen ensimmäiset kisat epäonnistuvat, koska oletankin niiden epäonnistuvan surkeiden sattumusten takia. Varsinainen noidankehä, jossa teot ruokkivat ajatuksia ja ajatukset tekoja. Jyväskylässä 24.3. riuhtaisin itseni irti.

Ensimmäiselle, Anne Saviojan tuomaroimalle agiradalle lähdin asenteella "onnistuu". Kepeillä unohdin kuitenkin taas luottaa koiraan ja ajoin Paistin aloittamaan väärältä puolen kahdesti. Rata hylkääntyi, kun en viitsinyt korjata viimeisen esteen kieltoa. Tai itseasiassa, se olisi ollut hylky korjauksesta huolimatta, koska se oli kolmas kielto.


Toisella agiradalla oli tuomariharjoittelija, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Lähdin rataantutustumiseen ajatukset jossain ihan muualla. Parin kierroksen jälkeen ärsyynnyin itseeni suunnattomasti, kun kuljin esteiden välissä kuin aave. Vähän piti ravistella päätä, että pääsin kisatunnelmaan takaisin, mutta kisavuoron siirtyessä meille ajatukset vastasivat jo aiemmin kerrottua.

Ohjauksessa oli pientä tyypillistä malttamattomuutta, joka näkyi Paistissa levinneinä kaarroksina. Tällä radalla oli samanlainen kepeille vienti kuin edellisellä ja nyt muistin luottaa koiraan enemmän. Videolta on aistittavissa pieni epäröinti Paistissa, mutta oikein se kuitenkin sujahti. Radalta tuloksena 0, aika 46,47 (-1,53), sijoitus 4. Serti jäi vähän reilun kolmen sekunnin päähän, kaarteissa se oltaisiin saatu takaisin.

Tämähän oli se kaivattu viimeinen aginolla SM-kisojen osallistumisoikeutta varten, joten Kirkkonummi kutsuu kesäkuussa (kohta!!).



Viimeisenä oli Eeva-Liisa Pohjasen hyppyrata, jolla jatkoimme virheetöntä menoa. Tuloksena 0 aikaan 38,56 (-2,44), sijoitus 7.

Valsseissa olin hieman tiellä ja renkaalle vienti oli suorastaan surkea, mutta nolla on tällä kertaa ihan vain nolla.


Paistin alaselkä on jumissa. Onneksi se huomasi, että hieronta auttaa, eikä jumiutuneen kohdan vaivaaminen johda kuolemaan, joten olen pystynyt käsittelemään sitä hieman päivittäin ja olemuksesta huomaa helpotuksen. Maanvaivan suuruinen peitsaaminenkin on vähennyt ja ollaan päästy treenaamaan oikeanlaista ravia.

Muitakin kivanoloisia piristeitä on koiraelämässä ollut viimeaikoina, mutta taidan kirjoitella niistä omaa juttua toisella kertaa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ohjaaminen olisi suotavaa


Vatulla oli juoksut. Alkuviikosta parhaat päivät ja Paistin pää sekaisin. Maanantaina kun Paistille puhui, ei tapahtunut minkäänlaista reaktiota, ennen kuin noin sadannen toiston jälkeen saattoi syttyä lamppu: ”ai, onko minun nimeni Paisti?” Treeneissä kuljettiin eteenpäin, vaikkakin hieman omissa maailmoissa ja nenä maassa.

Voi siis vain kuvitella kuinka suuri motivaatio oli lähteä vuoden ensimmäisiin kisoihin lauantaina 23.4. Janakkalaan. Kun ajatus on, ettei tästä kuitenkaan mitään tule, niin eipä sitä kovasti viitsi edes tehdä radalla mitään. Järki sanoo, että loppuviikkoa kohden on oltu paremmin kuulolla ja ensimmäisten kisojen kirous johtuu vain ja ainoastaan ajattelutavasta. Alitajunta sanoo, ettette kuitenkaan onnistu.

Agilityradat tuomaroi Heidi Viitaniemi ja hyppyradan Henri Luomala. Mikään radoista ei ollut vaikea, normaalina päivänä me oltaisiin suoriuduttu niistä lähestulkoon silmät kiinni tai takaperin juosten.

Ensimmäiselle radalle lähdin vähän kiukkuhammasta purren, kun Paisti kääntyi istumaan osittain radalta poispäin, kun siellä katsomossa oli ihania narttuja. Enkä viitsinyt ohjata. Kadotan Paistin ja unohdan ohjauskuvioita. Paisti ei kulkenut mitenkään järjettömän kovaa, eikä se edes osannut hakea keppejä suoraan nenän edestä, vaan juoksi ohitse. Radalta tuloksena 11,84, joista 5 virhepistettä keppien kiellosta ja 6,84 ihanneajan ylityksestä. Onko meillä ollut koskaan tuollaista ylitystä?



Seuraavalle agiradalle mentiin vähän suuremmalla sisulla. Ajattelin, että noin huonoon ohjaukseen en halua enää sortua. Rata oli vähän parempi kuin edellinen, vaikkakin hylätty, kun pituuden jälkeisellä hypyllä työnsin Paistin väärälle puolen, kun ajattelin kohdan vaikeammaksi kuin se todellisuudessa olikaan. Tälläkään radalla Paisti ei osannut keppejä. Kun kepit saatiin onnistumaan, lähti Paisti kulkemaan paremmin. Ohjauksessa oli edelleen suuria puutteita, mutta paremmin meni kuin ensimmäisellä yrityksellä.



Viimeisenä oli hyppyrata. Kaarrokset olivat melko laajoja ja lopun suoralla Paisti olisi jatkanut matkaa yleisöön, mutta kokonaiskuva radasta oli melko hyvä. Hylkäsin radan epäonnistuneella pakkovalssilla: käännyin koiraa vasten liian aikaisin, eikä Paisti uskaltanutkaan tulla esteen taakse mukanani vaan hyppäsi suoraan väärään suuntaan.




Olen viimeaikoina kehittynyt mestariksi alitajunnan lukkojen aukaisemisessa, joten kuukauden päästä seuraavissa kisoissa ollaan todennäköisesti jo ihan positiivisilla mielin. Viime syksyn korvattomuutta ajatellen odotin tältä viikonlopulta täydellistä katastrofia, mutta pieniä esteiden unohtamisia ja ohjauksen puutteita lukuunottamatta hommahan sujui siedettävästi, vaikka treenisuorituksiin (tänä talvena upeita!) verrattuna meno olikin jäykkää.

Nollien metsästys jatkukoon...

maanantai 11. helmikuuta 2013

Suojasää + umpihanki + pitkäkarvainen koira = ?

Käytiin tänään lumikenkäilemässä yhtä vakiolenkkipolkua. Yllättäen niillä reiteillä ei näkynyt ainuttakaan ihmisen tekemää jälkeä. Jonkun sorkkaelukan, todennäköisesti peuran, tassunpainalluksia oli sitäkin enemmän. Kassu oli kovasti hajujen perään, mutta etenkin aukeilla tyytyi kulkemaan kiltisti minun perässäni. Metsässä, missä oli vähemmän lunta, se lähti muutamaan kertaan käskyistä välittämättä menemään, mutta palasi pian erittäin raskaan hengityksen saattelemana tallatulle jäljelle. Onko koiralla huono kunto, vai oliko lunta sittenkin liikaa? Tarina ei kerro.


Mitä sitten saadaan aikaiseksi, kun laitetaan pitkäkarvaisia, pieniä koiria nollakeleillä lumihankeen, johon reilusti kookkaampi Kassukin upposi melkein kokonaan?

Vattu näytti tältä: 




Ja Paisti huomattavasti paremmalta:







 
Lumipallot kiristivät ihoa ja painoivatkin todennäköisesti niin paljon, että lenkin loppupuolella pienet alkoivat jäämään jälkeen. Tosin niin alkoi Kassukin. Minä kun luulin, että minulla oli raskasta painaa menemään umpihankeen, muut sai sentään kulkea vähän tallatulla polulla.

torstai 24. tammikuuta 2013

21.4.2001 - 17.1.2013

Johan pitää aloittaa tämä vuosi iloisella kirjoituksella. Salama-Santeri päästettiin viime viikolla kirmailemaan paremmille agikentille. 



Ensin tavallisista poikkeavia päiviä alkoi olla useammin kuin kerran parissa viikossa. Ne eivät olleet varsinaisesti huonoja, eikä kovin kipuisenkaan oloisia (vaikka kivuista tai muuten tukalasta olostahan ne poikkeamat johtuivat), ne olivat vain erilaisia.

Sellaisia pieniä muutoksia alkoi ilmenemään, niitä on vaikea kuvata, kun ne olivat niin pieniä. Olisiko tällaista ollut muutamien päivien ajan? Sitten yksi ilta koko olemus muuttui tuskaiseksi, koiraan sattui, ilmeisen kovasti. Se ilta oli viimeinen.
Tällainen nauravainen, iloinen hensseli Santeri osasi olla.

 Santeri osasi olla todella ärsyttävä kaikkine luonteenpiirteineen. En osaa käyttää hienoja koiran luonnetta kuvaavia sanoja oikein, joten puhutaan ihmisten kielellä. Santeri oli minulle liian sählä, sellainen, joka ei kykene hillitsemään itseään tietyissä asioissa.  Esimerkiksi, vaadin Santerilta kopissa makaamista ennen kuin lähestyin tarhaa ruokinta tai tarhasta poispäästäminen mielessäni. Vuodesta toiseen jouduin odottamaan ja käskyttämään sitä takaisin koppiin, vähintään kolmesti yhtä kertaa kohden. Kun ei kykene, vaikka taatusti tiesi mistä on kyse. Viimeisen vuotensa aikana saatoin päästä muutaman kerran tarhalle asti pysähtymättä kertaakaan, usein täytyi kuitenkin se pakollinen yksi pysähdys tehdä.

Agilityssä Santeri antoi virheitä paljon anteeksi itsenäisyytensä puolesta. Ohjaus sai olla vajavaista, kyllä Santeri silti teki. Ongelma olikin siinä: en minä osannut ohjata, en sitten yhtään silloin kun Santerin kanssa kisattiin aktiivisesti. Sen vuoksi hyvin useasti Santeri teki niin kuin parhaaksi näki, kuuntelematta minua. Kun aloin oppia parempaa, oikea-aikaisempaa ohjaamista, koirakin alkoi toimia paremmin. Harmi vain, että Santeri alkoi olla jo vanha. Ihmeen hyviä tuloksia saatiin kuitenkin aikaiseksi. Santeri oli nopea, joten palasten loksahtaessa kohdilleen tulokset olivat hienoja. Kohotusta rotutilastoihin, jos ei muuta.


Aina puhun siitä, kuinka Santeri oli liian sitä ja liian tätä minulle, ei meidän luonteet oikeasti sopineet täydellisesti yhteen. Sanotaan, että meissä oli paljon samaa: molemmat vähän... malttamattomia, se on melko kuvaava sana.

Kuitenkin Santerista löytyi myös sellaisia piirteitä mitä kaipaisin suuresti esimerkiksi Paistiin. Esimerkiksi omia aivoja. Minua pitää ehdottomasti totella, mutta voisi sitä joskus vähän olla haastetta. Samoin tietynlainen sähäkkyys agiradalla olisi kivaa. Santeri pyrki eteenpäin - Paisti osaa mennä kovaa, mutta silloinkin se on sellaista, sellaista - lönköttelyä. Eteenpäin mennään, mutta sinne maaliinpääsemiseen ei löydy paloa.


 "On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin,
Teille laulamme nyt näkemiin."

 Lauman vanhinta valkoista kaivaten,

Enni