tiistai 30. joulukuuta 2014

Kassunketale senkun porskuttaa

Tänään vanhaherra täyttää 14 vuotta.

Reilun puolen vuoden aikana Kassusta on selkeästi tullut vanha: mäyrä saa tulla varastamaan tarhan vierestä kananmunat, koipi ei enää nouse, eikä päivään mahdu juuri muuta kuin unta ja ruoan kerjäämistä. Kuulo on mennyt siihen pisteeseen, että ei voi enää hirveästi syyttää kuuntelematta jättämistä, kun kivatkin asiat menee useimmiten ohi korvien. Näkö taas - siitä on vaikea sanoa, koska hahmoja tunnistamalla se pärjää hyvin, eikä virhearvioita usein tule, luulen kuitenkin että huonompaan suuntaan mennään, luonnollisestikin. Valkoisia karvapalloja kohtaan Kassu tuntee entistä suurempaa inhoa - ehkä juurikin siitä syystä, ettei se enää pysty tarkalleen päättelemään mitä ne meinaa ympärillä sählätessään.

Kassu on opettanut suuresti ja vie itseäänkin kovin paljon isomman tilan positiivisten tunteitten varastosta. Pitkää ikää Kaspertti-herralle!

Kassusta on hirveän vähän kuvia - tämäkin vuodelta 2010

maanantai 29. joulukuuta 2014

Jälleen Jyväskylässä, osa 8.11.2014

Marraskuussakin tuli käytyä kisoissa, 8.11. Jyväskylässä. Tuomarina toimi Kari Jalonen ja kisaajina Vattu ja Paisti. Tämä päivitysten myöhästyminen saa muistin reistailemaan entisestään, joten annetaan lähinnä videoiden puhua puolestaan.

Paistin ekalla radalla oli intoa ja energiaa, sekä hieman yliohjausta, joka johti hylkäykseen.


Vatun ekalla radalla tapahtui ihme. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna tuomarointi olisi voinut olla tiukempaakin, mutten toki valita (kovasti). Tuloksena 0 aikaan 47,14 (etenemä 3,82 m/s) aikavirhe -0,82 sijoitus 8. Nolla! Vatulla!


Toisella radalla Paistin ohjaaja tekee taas hieman vajaata ohjausta, joka johtaa kieltoon, lopulliseksi tulokseksi muodostui 5 (-5,52; 4,0 m/s sija 11)


Vatun toisella radalla suurimmaksi ongelmaksi muodostui hidas puomin alastulo, jonka jälkeen Vattu ei enää tiennytkään oliko se hyvä ja kannattaako tässä hyppiä esteitä (ohjauksessa ei tietenkään ollut mitään vikaa...)


Paistin viimeinen rata täydensi meidän SM-nollarivin kelvolliseksi.  Siis agilitynolla (aika 45,71; -7,29; 4,18 m/s, sijoitus 4).



Siinä oli lyhykäisyydessään vuoden 2014 viimeiset kisasuoritukset.

torstai 27. marraskuuta 2014

Japsimestaruudet 5.10.14

Mitkäs kisat nämä olivat? Kuka oli tuomarina? Miten meillä oikein meni? Tässähän täytyy oikein viritellä muistia, kun tämä päivittely kestää, kestää ja kestää. Tämän vuoden japsimestaruuksia oli siis tuomaroimassa Sari Mikkilä jo lähes kaksi kuukautta sitten.

Ensimmäisenä hyppyradalla Paisti, joka jatkoi kuuntelevaa kulkuaan tämänkin radan ajan. Tuloksena 0 aikaan 40,11 (- 7,89, etenemä 4,41 m/s) sijoitus 3 ja SERT-H!! Edelleenkin olen ajatellut, että hyppyvalio on meille saavuttamaton arvo, mutta näin sitä ollaan taas yhtä askelta lähempänä virstanpylvästä.





Samalla radalla juoksenteli myös Vattu. Sillä oli uskallusta. Minun piti oikein jäädä pituuden jälkeen katsomaan uskaltaako se irrota kauas lukitsemalleen esteelle. Hieman ennen hyppyä loppui uskallus. Ihme kyllä se ei vaikuttanut loppurataan, vaan yhtälailla rohkeasti se kulki myös irtoamisensa jälkeen. Minua ei harmita, etten ohjannut sitä, vaan jäin toljottamaan. Enemmän harmittaa kiellon aiheuttanut ohjauskuvio, koska tiesin Vatun vaikeuksista hypätä, jos seison vieressä täysin paikallani. Tuloksena 5,23, sija 20.


Agilityradalla Paisti liikkui rivakasti, ainakin videolta katsottuna. En tiedä mitä sille tapahtui puomin päällä, kuvaaja sanoi sen jääneen haistelemaan, radalle näytti kuin sille olisi iskenyt yhtäkkiä rimakauhu. Joka tapauksessa vauhti hidastui siellä ja sen vuoksi alastulokontakti meni huonosti. Tuloksena kuitenkin 0 (47,41: - 2,59: etenemä 3,80 m/s) sijoitus 6. Tämähän oli meidän seitsemäs nolla putkeen. SM-nollista puuttuu enää yksi aginolla eri tuomarilta.


Vattu kulki toisella radallaankin nätisti. Ohjaajasta tuntui, kuin juoksisi sementissä ja se näkyy ainakin omaan silmään pienissä ohjausvirheissä. Näissä kisoissa Vatulla oli hieman vaikeaa hahmottaa kepit osana rataa, tällä radalla kieltoon asti. Tuloksena 9.06, sijoitus 20.


Tuplanollallaan Paisti vei tämän(kin) vuoden japsimestaruuden. Yllätyksekseni koira (Vattu), joka ei ole kunnolla valmis edes ykkösiin pärjäsi kolmosluokassa japsimestaruuden palkinnoille asti: Vattu oli sijalla 3.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mikkelissä 21.9.14

Kun tämän vuoden tulostilasto vaikutti paranevan kertaheitolla yhden kisapäivän aikana, päätettiin uskaltautua naamannäyttöön myös kaukomaille. Kisamatkan päämääränä oli tällä kertaa Mikkeli, jossa käsiään tuomitsevasti heilautteli Sari Mikkilä. Näissä radoissa oli yhtälailla sellaista jouhevuutta ja samalla haastavuutta, kuin Nokiallakin.

Ensimmäisellä radalla Paisti suikautteli verrattain reippaan suorituksen. Koirasta ei löydy mitään sanottavaa, ohjaaja sekoili hieman, mutta mitäpä Paisti siitä häiriintyisi? Tulos 0, aika 38,64 (-2,36, etenemä 3,86 m/s), sijoitus 9.


Ensimmäiselle radalle pääsi myös junioriosasto. Vattu hylkäytti meidät jo toisella esteellä, kun käteentulo tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Muuten rata sujui melko rohkeasti ja paikoitellen melkein jopa treenivauhdillakin.


Toinen rata oli myös agilityrata. Ei siitäkään paljoa sanottavaa ole. Tulos 0 aikaan 41,54 ( -6,46, etenemä 4,21), sijoitus 4.


Viimeisenä ratana hyppis, jolla näkyin jo ohjaajan ja koiran hieman keskeneräiseksi jäänyt kuntokuuri. Hyvien ratojen pilaaminen turhalla analysoinnilla ei nyt innosta, joten sanotaan suoraan: me tehtiin TRIPLANOLLA! (0, aika 37,21, - 4,79, etenemä 4,09, sijoitus 4.) Siis 5/7 SM-nollasta on jo taskussa, vaikka kieltämättä ehdin jo elokuun puolella manailla, ettei varmaan saada nollia lainkaan kasaan ensi vuoden kisoihin. Paisti toimii nyt hyvin. Kuntoilemaan päästään toki molemmat, mutta agility kulkee selkeästi ilmankin. Seuraavaksi vuorossa japsimestaruudet, joissa Vatunkin olisi tarkoitus juosta kokonaista kaksi rataa, jännittävä nähdä mitä käy.


Piirinmestaruudet Nokialla 7.9.14

Kauheaa, miten jälkeenjäänyttä tämä minun kirjoitteluni taas on. Videotkin on ollut ladattuina nettiin jo ikuisuuden, mutta tekstiä ei synny sitten millään. Samaa oli nähtävissä myös koulutehtävien kanssa: ideoita ja tietoa löytyisi muillekin, mutta teksti on tönkköä ja tylsää. Piti oikein palautteeseen ja itsearvioon kirjoittaa, kuinka tekstin laatu hävettää. Mutta se siitä, nyt asiaan.

Kuukausi takaperin 7.9. kisattiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista Nokialla. Ensimmäinen rataantutustuminen oli 8:00, oli kylmää ja sumuista. Tuomarina oli Anders Virtanen, jonka radoista tykkään kerta toisensa jälkeen enemmän.

Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka vaikutti alkuun hieman haastavalta, mutta pidempään katsottuna totesin, että tämä on ihan mahtava rata. Niinhän se olikin, vauhtia lukuunottamatta. Paisti kääntyi juuri niinkuin ohjasin, teki kaiken niinkuin piti! Tulos 0, aika 37,43 (-3,57, etenemä 4,06m/s), sijoitus jaettu seitsemäs sija. Etenemästä pääteltynä vauhti ei ollut ihan niin tahmea, kuin miltä tuntui, mutta kyllä me hitaasti mentiin. Totesin radan ulkopuolella, ettei Paisti oikein halua juosta, mutta hieroin sen auki seuraavaa rataa odotellessa. Se kyllä piristi otusta, joten uskalsin seuraavalle radallekin lähteä "katsotaan"-mielentilassa.



Agirata oli ihan yhtä mahtava rata - niin profiililtaan kuin suoritukseltaankin. Yksi pitkittynyt käännös, joka johtui täysin myöhässä olevasta ohjauksesta. Tuloksena niin ikään 0 aikaan 48,75 (-1,25, etenemä 3,61m/s), sijoitus 13. Näiden ratojen yhteistuloksella pääsimme piirinmestaruuskisassa sijalle 6. Meitin ennätys! SM-nollatilikin avattiin ja tuplanollavaatimus tuli täytettyä.


Hidashan se oli, tällä radalla myös etenemänkin puolesta. Paljastui se syykin, kun kankusta löytyi mätivä paise. Ennin lääkäripalvelusta diagnoosiksi arvottiin ampiaisenpisto, josta kiinnijäänyt piikki piti poistaa vihertävällä mönjällä. Parin päivän hoidon jälkeen koira oli loppujakin kunnossa.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tampere 16.8.

Omaperäiset otsikot oy:stä hyvää päivää. Elokuun toisia kisoja tuomitsemassa olivat Anne Viitanen (a) ja Kari Jalonen (b).

Sinänsä ihan hauskaa päästä vertailemaan omia koiria samalla radalla. Tällä reissulla oltiin oltu aamupäivästä asti - ja kisaamaan päästiin vasta pitkälti iltapäivän puolella. Se näkyi Paistin punteissa, joissa tuntui olevan kovasti muurahaisia. Videolla sanotaankin "Se sekos. Ei lupaa hyvää". Mutta rata oli oikeastaan tosi hyvä, mitä nyt otettiin pari ylimääräistä estettä mukaan. Kun sanoin, että kannatti ottaa edellisissä kisoissa kontaktit maltin kanssa, niin todella tarkoitin sitä. Näillä radoilla ei ollut pienintäkään epävarmuutta siitä, miten ne kuuluu suorittaa. Muutenkaan tältä radalta ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka tuloslapussa lukeekin "HYL". Vaikka Paisti teki ylimääräisiä esteitä, se silti oli koko ajan herkillä siitä, mitä sanon ja teen. Se kuunteli kyllä.


Vattu taas oli vähän turhankin herkillä. Edellisenä päivänä muisteltiin treeneissä, mitä tehdään kontakteilla. Se näkyi heti toisella esteellä epävarmuutena: "en uskalla mennä putkeen." Arvasin, että Vattu ryntää A-esteelle takaani, eikä menekään seuraavaan putkeen. Sen jälkeen epävarmuus sen kuin kasvaa, toki ohjauskin on vähän huonoa. Tämäkin rata oli siis hylätty ja ärsytys varsin suurta. Koira osaa! Koira ei vain oikein tänään uskalla.

Toisesta radasta sanon, että se oli Paistin heikko kohta. Alussa on kaksi suoraa putkea vierekkäin ja niiden välissä pituus. Ensimmäisestä suorasta putkestä täytyi tietysti kääntyä sinne väliin pituudelle. Ja .tut me mitään käännytä. Loppurata olikin taas täydellinen, niin hienoja kontakteja ja käännöksiä saa kyllä hakemalla hakea Paistin kaikista suorituksista.


Ajattelin Vatun kohdalla tutustumisessa, että "minä vaikka kävelen, mutta tämä rata mennään läpi". Vattu paransi suoritustaan tälle radalle, se ei ollut enää niin suuri katastrofi. Lähetys ensimmäiseen putkeen oli samanlainen kuin aiemmalla radalla. Tällä kertaa sinne uskallettiin mennä. Sen jälkeen Vattu tuntui kulkevan reippaammin, joten otin hieman reippaamman liikkeen ja ohjauksen itselleni. Ennen keinua käännös sujui hienosti. Kepeille mentäessä kiusausta ei enää voitu vastustaa, vaan oli pakko kokeilla voisiko sen kivan keinun mennä uudestaan. Varovasti vain Vattu kävi ylösmenokontaktilla ja tuli nätisti luokse. Loppuradan kehuin kovasti, ettei mene sähläämiseksi. Tätä sen pitäisi olla epävarman, mutta osaavan koiran kanssa, mennään hitaasti ja kehuen, mutta mennään kuitenkin. Ei sellaista kun ekalla radalla.


Oli tarkoitus ottaa vielä kolmannetkin kisat elokuulle, mutta niinhän se ilmo-aika oli ehtinyt umpeutua ennen havahtumistani. Seuraavaksi siis kisataankin jo piirinmestaruuksista Nokialla syyskuun alussa. Ei kiinnostaisi ottaa Vattua mukaan, mutta näistä ongelmista ei pääse eroon millään muulla kuin kisaamalla.

2.8.14 Orivesi

Voi pojat - nyt äkkiä jonoa purkamaan ja päivitystä kehiin. Pari viikkoa sitten kisattiin Orivedellä koko perheen voimin. Vatun ensimmäisen radan tuomaroi Johanna Wüthrich ja kaikki loput Jari Helin. Vielä en ole saanut kiinni siitä, tykätäkö, vai eikö, Jarin radoista. Toisaalta simppeliä ja jouhevaa, toisaalta tuntuu, että juoksisi miinakentällä.

Vatun eka rata, ihan kiva, simppeli kakkosluokan rata. Alun pari hyppyä mentiin arpapelillä: ehkä hyppään, ehkä en. Kuskipa heitti malttivaihteen silmään ja odotteli rauhassa mitä sieltä tuleekaan. Rauhassa edeten ja kehuja heitellen päästiin rata maaliin asti loppujen lopuksi virheittä. Aikaa kului 40,86 (-7,14), tämä riitti kakkossijaan ja SERTiin!


Vatun toinen rata kisattiin siis kolmosissa, samalla radalla Paistin kanssa. Tällä kertaa päätin miettiä radan Vatun kannalta ja siitä sitten soveltaen Paistin kanssa. Hylky tuli heti alussa, ohjaaja ei osannut ohjata oikein. Ihan ok rata keinulle asti, josta juoksi läpi rynnien. Oletan siis, että kisoissa ei voi itse sijoittua vielä kovin kauas kontaktista. Palautin ja otin lyhennetyn loppusuoran.


Pitkään odottanut Paisti kisasi ensimmäisen ratansa samalla kartalla kuin Vattu viimeisen. Minä otin opikseni alun virheestä ja siitä päästiinkin virheittä. Hieman ajoituspuutteita ja pitkiä kaarroksia keinulle asti. Keinun jälkeen tuli kohta, jossa juostiin kovaa ja suoran päätteeksi pitikin kääntyä ansan edestä toisaalle. Toki ajattelin, että Paistin korvat olisivat jääneet häkkiin, kun Vattu oli mennyt vasta muutama koira aiemmin, eikä Paistin herättelyyn jäänyt ihan hirveitä aikoja. Vaan ei - sehän kuunteli niin kuin oltaisiin vasta vaihdettu patterit kuulokojeeseen. Ansaesteelle ei menty, eikä menty sille oikeallekaan. En jäänyt korjailemaan vaan jatkettiin rata loppuun muutamien "mitä mun pitäis tehdä"-pomppujen kera.  (Tällä radalla muuten meinasin juosta viimeistä estettä päin - huomaa hieno ninjaväistö.)


Koska edellisellä radalla kontaktien ottaminen oli vähän puolittaista, päätin jo ennen viimeisen tutustumista, että nyt otetaan ne pirun kontaktit kunnolla. Hylky tuli kolmannella esteellä, joten ei tullut edes paineita siitä, että mahdollinen kontaktien uusinta pilaisi nollan. Puomi meni hienosti, A:lla varmistin vielä kääntymällä eteen. Kun keinunkin kontakti oli moitteeton, jatkoin suoraan maaliin, enkä ottanut lopun kiemuroita. Tiesin, että putken jälkeen kääntyminen olisi Paistille vaikea juttu, niin päätin olla pilaamatta hienoja kontaktisuorituksia huonosti sujuvalla lopulla. Kyllä kannatti!



torstai 3. heinäkuuta 2014

Silkkaa kuvaa

Vähän laiskasti on tullut kannettua kameraa mukana, mutta kesäleirin - ja tämänpäiväisen lenkkiseuran kunniaksi olen hieman koittanut aktivoitua. Hieman tarkoittaa minun tapauksessani muutamaa hassua kuvaa, joissa koirat poseeraa samalla tavalla, koska valkoisista ei muunlaisia saa. ainakaan tuon pokkarin kanssa.  Mutta, kuten luvattu: tässä kuvia. Leirillä oli toki reilusti muitakin karvaisia, mutta vain nämä muutama sattui kameraan.

"Sanonko mitä oikeasti ajattelen tällaisista turhista pysähdyksistä?"

Frige ja Pai




Jostain syystä Vattu ei ole kovin innokas leikkimään tämän pikkukaverin kanssa...

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tositreenaus vs. tosikkotreenaus

Mielessäni pyörii välillä paljonkin ajatuksia aktiivisesta, tavoitteellisesta koiraharrastamisesta ja koiran aktivoimisesta. Varsinkin blogimaailmassa on nähtävissä ilmiö, jossa kirjoittaja tuntuu asuvan treenikentillä. On joko yksi tai useampi koira, joiden kanssa harrastetaan (yleensä montaa eri lajia) tavoitteellisesti. Melkein joka päivälle on omat treeninsä ja jos ei ole, niin tehdään kotona "jotain pientä". Viikonloput kierretään kisoissa tai lajin huippujen valmennuksissa. Väkisinkin ajattelen nämä ihmiset hieman tosikkomaisiksi harrastajiksi.

Näistä ajatuksista seuraa välitön jatkumo - enkö ole tarpeeksi aktiivinen harrastaja, jotta voisin sanoa meneväni tosissani kohti jotain tiettyä, rodun huomioonottaen korkeaa, tavoitetta? Miten ihmeessä voin pärjätä seuraavan koirani kanssa, joka tulee olemaan taatusti monin tavoin aktiivisempi ja hankalampi kuin nykyiset?

Seuraavaksi huomioni kiinnittyy ajatuksiin omista koiristani. Ne ovat hyvinkoulutettuja ja hyvinkäyttäytyviä. Ne nauttivat tekemisestä kanssani ja kuitenkin malttavat kotona nukkua. Kun kuljemme missä vain koirat vapaana, ne liikkuvat rentoina ja tottelevat stressaamatta. Minun koirani luottavat minuun ja minä luotan niihin. Toisin sanoen ne ovat tyytyväisiä juuri näin - ja minä olen niihin tyytyväinen juuri näin. Miksi ajattelisin olevani huonompi kuin harrastushirmut? Mitä tulee ajatuksiin pärjäämisestä aktiivisemman koiran kanssa: Seuraava koirani tulee ensisijaisesti lemmikiksi, ei harrastusvälineeksi. En tee sellaisella koiralla mitään, jonka kanssa täytyy viettää jokainen vapaa hetki treenaten ja aktivoiden, jotta säästytään massiivisilta tuhoilta kotona. Koira, joka ei kykene rauhoittumaan ja elämään vähemmällä, ei kykene myöskään tarkkoihin ja rentoihin suorituksiin, joita minä haluan.

Nämä suurharrastajat - eikö niillä ole mitään muuta elämää? Saavatko heidän koiransa tarpeeksi lepoa ja aikaa rentoutua treenien ja kisojen aiheuttamasta stressistä? Ruokkiiko suuri treenimäärä pakkotreenaamisen määrää niin, että kun treenataan tiettyyn pisteeseen asti, täytyykin kohta treenata enemmän, että sohva pysyisi ehjänä. Voiko niiden koirat kokonaisvaltaisesti hyvin?


Lopputulos ajatusketjussa on se, että taitaa olla olemassa tositreenaamista ja tosikkotreenaamista. Jokaisen olisi ehkä hyvä miettiä, että kumpaan sarjaan oma harrastus menee. Tuleeko oikeasti koiran hyvinvointi menestyksen edellä, muuallakin kuin ajatuksissa vai ylittääkö hieno ajatus koiran aktivoimisesta oikean hyvinvoinnin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

SM-kisat 2014

Tänä vuonna SM-kisat järjestettiin Tampereella ja minien karsintaradan tuomaroi Mia Laamanen. Ensisilmäyksellä radalla näytti olevan kovasti ansoja, joihin viime aikoina korvattomana ollut koira voisi syöksyä. Yksinkertaiseksi se muuttui, ja sävelet oli hienosäätöä vaille selvät jo ennen rataantutustumista.

Lähdimme taas hyvän tuurin saattelemana oman rataantutustumisryhmän alussa niin, että ehdin hakea Paistin suoraan odottelulaatikkoon. Voi vehnä, kuinka hieno rata olikaan, Paisti kulki ja kuunteli, enkä itsekään pöllömpi ollut. Sitten iski se ansa, sellainen, jota en varsinaisesti edes rekisteröinyt todennäköiseksi ongelmaksi. Ehkä jutun juju olikin juuri siinä. Tiedostin kyllä, että putkista kääntyminen on yksi meidän heikkous, mutten ajatellut, että se kaukana oleva hyppy saattaisi osua Paistin kulkureitille. Haltuunottokäsky jäi viime tippaan ja Paisti sinkaisi sinne kauas, hidasti kyllä hieman kun olin kaukana, mutta meni kuitenkin.


Tämän vuoden finaalipaikka jäi -jälleen kerran - niin pienestä kiinni. Rata oli kuitenkin muuten kaikin puolin hyvä, tänä vuonna löytyi myös nopeutta, mikä uupui pari vuotta sitten "melkein finaalissa"-radalta. Harmittaako? Kyllä harmitti: hyvä rata ja korvat tallella, mutta silti hylkäys ja ulos kisoista. Kun otettiin pohdinnasta pois arvokisapointti, niin jäljelle jäi hyvä, nopea rata ja tallella olevat korvat.

Kyllä kisaaminen on kivaa.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kisakenraalit epävirallisissa

Minua pyydettiin avuksi Lammin seudun koirakerhon agilityepiksiin viime sunnuntaina. Ajattelin, että miksipä ei, samalla saan parhaan mahdollisen treenin Paistille ennen SM:iä ja Vatulle muuten vaan - kisat, jossa voin hyvillä mielin pysähtyä ja sanoa, että nyt olit tosi pelle.

Pellejähän ne olivatkin. Ensimmäisellä radallaan Vattu haisteli menemään, eikä onnistunut pysähtymään A:n kontaktille. Kepeille lähtökin epäonnistui. Toiselle radalle lähdin tsempillä, että tämä ei voi epäonnistua toista kertaa. No, samat hajut vei Vattua, ja vaikka A:n stoppi ja kepit sujuivat, sai muuten suoritus savun nousemaan korvista. Ennen meidän toista rataa meni Vatun äippä Oona ja sai vinkuvan lelun palkaksi radan päätyttyä. Aina kun mentiin lähtöä kohti Vattu ampaisi ohjauksesta ja käskyistä huolimatta etsimään vinkua.
Kisojen päätyttyä sain apurin vinguttelemaan radan viereen, ja Vattu silloin kyllä pystyi keskittymään lähes koko ajan tekemiseen. Ilmeisesti se kisatilanteen jännitys on vielä liikaa käsiteltäväksi.

Paisti vetäisi keppien lähdön pitkäksi, ja A-esteen kontaktin myös. Palautus ja jatko ok, palkka hienosta puomin kontaktista. Toisella radalla kiusasin lähdössä ja varkaiksi se meni, mutten palauttanut. Kepeillä otin opikseni ja hidastin: onnistui. A:n alastulo pitkäksi. Uusinta ja ulos. Paistinkin kanssa harjoiteltiin kisojen jälkeen kontaktijuttuja, tällöin onnistui taas stopit kokonaisuudessaan hienosti.

Nyt on enää yhdet treenit, sitten kutsuu SM. Ehkä tänä vuonna päädytään finaaliin asti.



maanantai 2. kesäkuuta 2014

Walat 24.5.14

Kisakausi avattiin Valkeakoskella hirveässä helteessä 24.5.14 Molemmilla oli kaksi rataa, Vatun tuomaroi Minna Räsänen ja Paistin Jari Helin.

Vatulla ensin hyppäri, joka oli pääosin hyvä rata. Vattu suoritti mm. putken takanaleikkauksella. Pari omaa mokaa johti epävarmuuteen hypyillä. Viimeistä virhettä en viitsinyt korjata ja tuloksena HYL. Treenien vauhdista uupuu aikalailla, mutta uskallus tekemiseen on mennyt näköjään kisoissakin hieman eteenpäin.


Toisena agilityrata, jolla hienot kontaktit ja muutenkin rohkeaa menoa - kunnes ennen viimeistä putkea Vattu tekee tyypillisen "hei, mitäs tuolla on" -tyyppisen ohijuoksun putkesta. Sen lisäksi se varasti keppien lopusta muutaman välin. Radalta maaliin 10 virhepisteellä aikaan 53,20 (+2,20), yhteensä siis 12,20. Tällä tuloksella sijoituttiin kolmanneksi.

Tämän radan tuloksesta huomaa selkeästi, että vauhdista uupuu nyt kovasti. Vaikka ajasta ottaisi pois putken kiellon ja keppien lopun uusimisen, niin ihanneaika olisi silti kovin lähellä. Vatulla on kuitenkin mahdollisuus päästä oikeasti hyviin aikoihin. Kisamotivaatio kärsii, kun tietää koiran osaavan, mutta tulokset on tällaisia. Toisaalta tiedän myös, että juuri nyt Vattu tarvitsee helppoa ohjausta ja paljon kehuja tuloksista välittämättä. Tätäkään ongelmaa ei ratkaista muuta kuin treenaamalla kisoissa.


Paisti taas - köh köh. Lämpömittari läheisen rakennuksen katolla näytti +32, agiradalla mittaa 198 m ja melkein suoraa juoksua. Juostessahan se sitten menikin. Keinulla vielä hieno pysähdys, A:lle päästyä ei enää viitsitty, kun kerta vaan luukutetaan eteenpäin. Ohjaus kökköä ja koiran korvatyöskentely hieman vielä kökömpää. HYL siis. Puomin eka stoppi oli hieno!


Hyppyrata myös yhtä juoksua - ja päätinkin vain juosta ja jättää ohjauksen paremmille. Onneksi on Paisti joka sitten paikkaili linjojaan sitä mukaa kun kerkesi. Renkaan kohdalla olin kuulevinani kohinaa yleisöstä, ilmeisesti oli muidenkin mielestä täpärä paikkaus. Virheitä 0, aika 36,34 (-3,66), sijoitus 6. Tämän nähtyäni ajattelin, että olisihan sitä voinut vähän edes yrittää, mutta toisaalta, harvoin me vain mennään sen enempää miettimättä.


Ja vielä lyhyesti muusta toukokuussa tapahtuneesta: Valkoiset on sopeutuneet hyvin uuteen asuinpaikkaansa kolmen räksyttävän koiran naapurissa. Kassu sen sijaan antaa välillä jäätäviä katseita, kun jätän sen äiteelle tarhaan, enkä ota mukaani.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Uimakoulua

Vihdoin! Sain lainattua kaverilta pelastusliivejä auttamaan uimaopetuksessa. Paistihan ei ole koskaan uimisesta välittänyt, ja silloinkin kun sen uimaan saa, on tekniikka karmeaa katseltavaa.

Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa kokeilemassa. Ihme kyllä liivit eivät aiheuttaneet suurempia kummastuksia, ne oli päällä ja sillä sipuli. Olisiko Paisti yhteensä pari metriä uinut, senkin pätkissä. Alkuhan se on sekin. Vattuakin yritin, mutta se juoksi autoon turvaan, kun kutsuin sitä järvestä.

Tänään oltiin hirveässä helteessä lenkkeilemässä, mutta innokkuus oli kaikilla niin vaisua, että tehtiin lyhyempi metsälenkki, haettiin liivit kotoa ja suunnattiin lähelle rantaan. Paisti juoksi normaalia syvemmälle, mutta ehkä 29 asteen helle vaikutti asiaan. Vattukin räpiköi rantavedessä, vaikka yleensä sille kelpaa vain kuralammikot. Ensin Paisti ui liivien kanssa pari metriä, sitten oli Vatun vuoro, laitoin sen uimaan ensin ilman liivejä lyhyen matkaa. Paistille uusintakierros liiveillä, koitin myös ilman, muttei se suostunut tulemaan uintisyvyydelle.  Liiveistä sen saa niin näppärästi nostettua... Vattukin testasi liivejä. Sen uiminen oli niidenkin kanssa hieman räpiköivää, mutta eipä se ole tainnut ennen uidakaan. Paistin tekniikka sen sijaan oli hienon näköistä avustettuna - se näytti ihan uimiselta. Lauantaina se vielä meinasi keikata naamalleen järveen.

Nyt kun saisin pidettyä tällaisen tahdin, niin koirat saattaisivat uida kesän loputtua jo sellaisia matkoja, että siitä olisi jotain hyötyäkin. Toivottavasti myös enemmän omasta tahdostaan.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Talvikauden treenit


Onko jotenkin jäänyt kirjoittaminen vähälle? Välillä suorastaan hävettää, kuinka harvoin sitä tulee päivitettyä blogia, vaikkei edes olisi juuri mitään päivitettävää. Nyt, ennen kisakauden avaamista on ehkä hyvä miettiä, onko talven treeneistä ollut meille mitään iloa.


Vatun kanssa lähdettiin vuoden alussa liikkeelle siitä, että koira suoritti rataa tosi epävarmasti ja varoen, syksyn aikana Vattu oli jostain syystä mennyt takapakkia. En tiedä, käytiinkö liiaksi kisoissa, tehtiinkö liian vaikeita harjoituksia, vai ohjasinko vain väärin nuorta koiraa. Pointti on kuitenkin se, ettei Vattu toiminut niin hyvin, kuin se kykenisi.

Mentiin rataa varsin lyhyissä pätkissä ja palkattiin paljon, sekä treenattiin erikseen irtoamista. Hiljalleen koirasta alkoi taas löytyä iloa toimia. Yhdellä kerralla Vattu jopa haki vaikeasti ohjatun vaikean keppikulman paremmin kuin Paisti!! Sitten jouduin sairaslomalle ja parin viikon tauon jälkeen Vattu oli taas epävarmempi. Tosin epäilen sen johtuvan enemmän siitä, etten pystynyt liikkumaan kunnolla, kuin varsinaisesta takapakista. Lähinnä se muistutti, että Vattu on edelleen varsin herkkä ja epävarma agilityssä: tekemistä pitää vahvistaa kunnolla ja keskittyä siihen ohjaamiseen!


Paistin kanssa ongelmat olivat niitä samoja, jo usean vuoden takaa tuttuja kaarroksia ja hidasteluja. Tänä talvena keskityin pieniin asennonmuutoksiin ja rytmityksiin, joilla niitä käännöksiä ja vauhtiin uudelleen kiihdyttämistä saadaan paremmiksi. Niiden lisäksi otettiin joka kerta erikseen itsenäisiä kontakteja ja keppejä. Vauhdin ylläpito ja käännökset paranivat omaan silmään huomattavasti talven aikana - tosin niin on käynyt ennenkin, mutta kesän ja syksyn aikana valutaan taas vanhoihin kaavoihin. Koitan välttää tätä ajattelutapaa, pitää vain muistaa keskittyä asiaan - saa potkia, jos huomaa lipsumista. Sen sijaan tuntuu, että kontaktit ja kepit junnaa paikallaan, tai välillä jopa huonommalla tasolla. Eipä sitä kai voi syyttää kuin itseään. Niskasta kiinni ja sillä lailla, huoh!






Itseinhon täyteisten soimausten lopputulemana on, että jonkinlaista edistystä on tapahtunut. Voi vain edelleen miettiä, kuinka paljon sitä voisi edetä enemmänkin, jos vain...

Mutta, ensi kuussa tapahtuu!




tiistai 25. maaliskuuta 2014

22.3. Jämijärvi RN

Yksi asia pois listalta - Vattu on käynyt tänä vuonna näyttelyssä. Itse asiassa, hetkellisestä mielenhäiriöstä johtuen myös Paisti haki itselleen yhden näyttelytuloksen lyhyen listansa jatkoksi. Tuomarina japseilla oli tällä kertaa Leila Kärkäs.

Paistin arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät, kirsupigmentti voisi olla parempi (toim. huom. Tällä hetkellä harmaanruskea). Hyvä kaula ja ylälinja. Hännän tulisi kääntyä tiiviimmin selälle. Tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto. Kapea rintakehä ja eturinta. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu, iloinen reipas käytös." AVO EH

Paisti ei juuri viitsinyt esiintyä, seisoskeli jalat harallaan ja häntä alhaalla, jos nyt ylipäätään viitsi olla paikallaan. Liikkui sentään nätisti. Ehkä näistä juhlista ei jäänyt käteen muuta, kuin se toteamus, ettei Paistin enää tarvitse näyttelyihin lähteä. Epäilen suuresti, että viitsisin opettaa esiintymistä.

Vatun arvostelu:
" Hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla oikealinjainen pää. Hyvät tummat silmät ja hyvä pigmentti. Hyvä asentoiset korvat, hyvä kaula ja ylälinja. Häntä saisi kääntyä paremmin selälle. Hyvä raajarakenne ja sopiva luusto. Sopiva rintakehä, eturinta puutteellinen. Liikkuu hyvin. Peitinkarva laadultaan hyvä, pohjavilla puutteellinen. Värin tulisi olla puhtaan valkoinen, keksinvärisiä laikkuja. Miellyttävä käytös." AVO EH

Huomaatteko arvosteluissa yhtäläisyyksiä? Voisikohan nämä koirat olla sukua toisilleen. Pöydällä olo jännitti Vattua, mutta muuten se oli nätisti ja pönötti siivosti paikallaan.  Luulen, että Vattu ei saa vielä vapautusta tästä harrastusmuodosta, vaikken taatusti viitsi tihentää näyttelytahtia. Ehkä seuraavaa kertaa varten voisi opetella pöydällä oloa jonkin verran.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Harrastuskoiran kaudet

"Tosiurheilijat" jakavat vuotensa kausiin; on lepokautta, harjoittelu-/kunnonkohotuskautta ja kilpailukautta. Jotkut käyttävät tähän suunnitteluun enemmänkin aikaa ja jotkut, kuten minä ei ajattele juurikaan koko asiaa. Kuitenkin, käytännön seikoista johtuen myös meidän elämä on jakautunut erilaisiin kausiin.

Jos lähdetään katsomaan vuoden alusta, niin suurinpiirtein maaliskuulle asti lähinnä treenaillaan agilityä. Kisoissa käydään harvoin, jos käydään. Liikunta on normaalia, vaikkakin joskus koirat pääsevät juoksemaan valjakon perään. Luonnollisesti osa liikunnasta tulee lumihangessa, jos sellainen on maassa, eli liikutaan kai raskaammin kuin muulloin.

Kevään kisakausi alkaa yleensä silloin, kun ulkokisat yleistyvät. Käydään kyllä hallikisoissa, mutta jätän mieluusti myös väliin. Paisti toimii huomattavasti paremmin ulkona ja itsekin pidän enemmän avoimesta tilasta, jossa koirien metelöinti pääsee karkaamaan muuallekin kuin korviin.
Liikunnan osalta kevät on edelleen normaalia, teiden sulaessa mukaan tulee silloin tällöin myös juoksulenkkejä.

Kisakausi päättyy yleensä SM-kisoihin ja samoihin aikoihin myös treenit jäävät kesätauolle. Olen todennut, että heinäkuussa on melko turha lähteä kisaamaan, kun on lähes poikkeuksetta niin kuumaa. Kesällä myös liikunta saattaa vähentyä, tai ainakin hidastua. Kai tämä on sitten se meidän kuukauden mittainen lepokausi.

Elokuussa alkaa taas harjoittelu ja useimmiten myös kisaaminenkin. Liikunta lisääntyy päivien viiletessä. Yleensä syys- ja lokakuu ovat vilkkaimmat kuukaudet kisaamisen saralla. Marraskuussa treenitahti ja kisamatkat harvenevat ja joulukuu pidetään taukoa molemmista. Jos lunta tulee ajoissa, niin liikunta muuttuu taas raskaammaksi. Muutenkin olen huomannut itseni aktiivisimmaksi koiranulkoiluttajaksi talvella, vaikka järjellä ajatellen myös kevätaurinko tai syksyn viileät viimat ja punertavat metsät olisi ihanteellisia lisääntyneeseen ulkoiluun. Ehkä minä vain olen eniten talvi-ihminen.


Näin minunkin koirien urheiluvuosi on jaettu kausiin - ajatustakaan asialle antamatta. Tämä on luonnollinen rytmi, joka olisi olemassa vaikken olisi koskaan kuullutkaan kausijaottelusta.

Tässä vielä blogin ilmeen piristämiseksi yksi tuoreimmista koirakuvista - otettu joskus syksyllä.



lauantai 25. tammikuuta 2014

Metsäagility

Käytiin lauhtuneen kelin innostamana jatkamassa lenkkiä metsän puolella. Paisti ja Vattu treenasivat kiville ja juurakoille kiipeämistä, puiden kiertämistä ja tasapainoa puunrungoilla kävellen.

Mentiin myös pieni pätkä tien varressa kiveltä kivelle - tai siis minä menin tiellä ja pyysin koiria hyppimään.  Metsään mentäessä sain kävellä ja käskyttää, että koirat kulkivat niinkuin haluan, mutta palatessa pystyin juoksemaan ja kädellä näyttäminen riitti vallan hyvin.

Vattu on kaikessa aluksi epävarma, ei meinaa uskaltaa hypätä kiville tai kiivetä juurakon päälle, eikä edes kävellä puunrungolla. Mutta kun sen saa menemään, niin se tekee mielellään ja uskalsi jopa kääntyä rungolla ympäri ja kävellä takaisin samaa reittiä. Tämä puunrunko oli minun rintakehäni korkeudella...

Paisti taas hyppii ja loikkii pyydettäessä mihin vaan, vaikkei ensimmäisellä yrittämällä onnistuisikaan. Ehkä se sitten johtuu hieman isommasta koosta, kun puunrungolla kääntymiseen täytyy antaa tukea ja silloinkin pitää olla lyhyt pudotus, että uskaltaa.

Valkoisilla oli hauskaa kun ne kulkivat metsässä ja katselivat ympäristöä siihen malliin, että mistä seuraava palkka tuleekaan. Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan, olisi saanut hienoja kuvia sirkuskoirista. Ehkä seuraavalla kerralla?