perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kisaamista ja kahlaamista

23.4. Paisti kävi aloittamassa kisakautensa Hattulassa Asko Jokisen radoilla. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle radalle.

Ensimmäisenä oli agilityrata. Kaikki sujui hyvin ja Paisti pinkoi virheettömän radan ja sijoittui kolmanneksi. Toinen rata oli hyppäri ja ekan radan perusteella aloin toivoa viimeistä hyppysertiä. Sitten näin radan, jolla oli paljon suoraa, jonka perään tiukkaa käännöstä. Pari käännöstä sainkin onnistumaan, mutta viimeisestä putkesta Paisti ampaisi vähän turhan vauhdikkaasti, eikä enää kääntynytkään seuraavalle hypylle. Mielestäni tästä tuli yksi kielto, mutta tuloksissa meillä näkyi lievästi yliaikainen kymppi, joten ilmeisesti hypyllä sählättiin hieman enemmänkin.

Joka tapauksessa, olen melkosen tyytyväinen aloitukseen, etenkin kun Paisti on viime aikoina asunut käytännössä kokonaan äidilläni. Hieman haikeaakin oli, sillä tämä on todennäköisesti Paistin viimeinen kisavuosi.



Tiistaina lähdettiin uusille metsäpoluille Lempäälän ja Tampereen rajamaastoihin. Kiersimme pienen järven, jonka varjoisalla puolella oli vielä ranta jäässä. Amokia kiinnosti kovasti jään reunaan liplattavat aallot ja pari kertaa se pääsikin jäälle, kun minun keskittymiseni herpaantui. Terästäydyttyäni ja pidettyäni Amokia paremmin käskyn alla pääsimme jäiden ohitse kuivin jaloin. Takaisin tullessa Amokin jaloista lehahti lentoon sorsapariskunta ja totta kai nuori koira lehahti sorsien perään - suoraan jäälle. Amok jarrutti ennen avointa vettä, mutta siellä jää ei ollutkaan enää kovin kestävää ja koira hulahti hyytävään veteen. Hetken katselin pääsisikö Amok omin voimin ylös, mutta homma alkoi näyttää melko epätoivoiselta, joten ei auttanut muu kuin riisua kengät ja takki ja kahlata jäätä edellä rikkoen koiran perään. Jäisinä pääsimme takaisin rannalle ja aloitimme taivalluksen kohti autoa. Amok tärisi kylmissään, eikä minullakaan kovin paljon paremmin mennyt, vaikka sainkin kuivan takin päälleni. Autolla heitin vilttiä pennun niskaan, laitoin puhalluksen täysille ja kaasuttelin kotiin, jossa pääsimme lämmittelemään suihkuun ja lopulta saunaan.

Veden lähelle ei olla vielä päästy, joten henkisiä vammoja ei olla vielä testattu. Epäilen, että malinois ei oppinut mitään. Fyysiset vammat rajoittuivat hieman hiertyneeseen vasempaan etutassuun ja oikean etukintun syvähköön vekkiin. Tuokin on alkanut parantua hyvin, mutta ulkona tossutellaan yhä. Minä selvisin naarmuisilla käsivarsilla ja jumalattoman tummilla mustelmilla jaloissa.



Seikkailujen ohessa ollaan nuoriso-osaston kanssa jatkettu jälkitreeniä. Agility on ollut muutaman viikon tauolla ja tokokin jäänyt taka-alalle. Nuuskuttelut menee tällä hetkellä hienosti, esineiden ilmaisu on melko hyvää ja toimii vaikeillakin esineillä. Matkaa lisäillään hiljakseltaan ja koitetaan saada motivaatio pysymään loppuun asti korkealla. Hyvältä näyttää!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Koiran omistajan elämän auvo

 Sanottakoon ensimmäiseksi, että kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä pentuaika ei ole mitään erityisen nautinnollista. Pennut ovat ihan(an?) kamalia. Ne eivät osaa käyttäytyä, ne repivät hermoja riekaleiksi samaa tahtia kuin kaikkea talon irtaimistoa. Jos jostain saisi minuun hyvän suhteen luoneen, valmiiksi minun tavoilleni koulitun aikuisen koiran, ottaisin sen. Kun sellaista ihmettä ei tule tapahtumaan, täytyy kestää lyhyt hetki epämukavuutta.