lauantai 11. syyskuuta 2010

Mokia Nokialla 11.9.

Kisaonni ei ollut täysin puolellamme Nokialla, vaikka molemmat koirat tekivätkin loistavaa työtä. Kaikki radat tuomaroi Anne Huittinen.

Paistilla oli tajuton vauhti päällä, perässä ei meinannut pysyä millään radoista. Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka mentiin virheettömästi melkein loppuun asti. Lopussa oli kolmen peräkkäisen putken sykkyrä, jossa ensimmäinen putki oli lähes suora ja jonka pää syötti suoraan keskimmäisen putken väärään päähän. Työnsin kyllä Paistin väärän pään ohi, mutta en ottanut haltuun, joten Paisti syöksyi kolmanteen putkeen, jonka pää oli keskimmäisen putken pään vieressä.

Toisella radalla vauhti jatkui samanlaisena, samoin virheettömyys. Melkein loppuun asti päästiin virheettömänä; radan loppupuolella oli muutaman hypyn suora, joka syötti lähtöhypylle, vaikka pitikin kääntyä putkeen. Tässä vaiheessa Paisti kadotti korvansa, eikä kuunnellut kääntökäskyä, vaan irtosi nätisti lähtöhypylle.

Kolmas rata – jälleen kerran loistavaa menoa, mutta lopetin ohjaamisen puolessavälissä rataa. Tämä oli Paistin päivän nopein rata, mutta sähläsin sen. Jäin puomilla pahasti jälkeen ja jouduin hyppäämään kontaktialueen yli, että sain Paistin kääntymään oikeaan päähän putkea. Ollaan sitä ennenkin hypitty puomin pään yli, mutta tällä kertaa menin siitä jotenkin niin hämilleni, että loppuradan ohjaus unohtui kokonaan.

Kassu löysi korvansa uudestaan, kun ehdin edellisenä päivänä vähän treenaamaan. Hyppyradalta tuloksena 5, miinusaikaa oli kymmenisen sekuntia. Pilvisyys ja hämäryys kostautui, kun putken pää jäi Kassun huonon silmän puolelle. Kassu ei vain yksinkertaisesti nähnyt sitä.

Toiselta radalta saatiin hylky, kun, yllätys yllätys, Kassu ei pysähtynyt kunnolla kontakteille, enkä ehtinyt ohjaamaan yhtä estettä, joka jäi sitten välistä.

Kolmannelta radalta tuloksena miinusaikainen kymppi. A:n ylösmenokontakti jäi ottamatta ja yksi hypyltä tuli kielto. Hyppy jäi Kassun huonon silmän puolelle.

Nyt Kassu on kisatauolla kevääseen asti, talven aikana opetellaan ylösmenolle pysähtyminen ja vahvistetaan alasmenokontaktia. Paistilla on vielä muutama startti tämän vuoden puolella, talven aikana treenataan kontaktit ja haltuunotto kuntoon.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ei niin onnistunut mestaruuspäivä

4-5.9. kisattiin koko lauman voimin Jyväskylässä Jatin kisoissa. Lauantaina ratkottiin myös japaninpystykorvien agirotumestaruus erittäin vähälukuisen osanottajakunnan voimin. Sää oli hyvä, kenttä oli hyvä, radat olivat melko yksinkertaisia, mutta suorituksista paistoi läpi se, etten ollut nähnyt koiria moneen päivään, saati sitten päässyt treenaamaan. Siksipä viikonlopun tulossaldona on surkeat kuusi hylkäystä ja yksi nolla.

Tuomarina lauantaina Leena Rantamäki-Lahtinen ja sunnuntaina Elina Hannikainen

Aloitetaan Paistin suorituksilla. Ensimmäisellä radalla oltiin molemmat hieman hukassa. Paisti sekosi kepeillä tahdissa ja itse kompuroin ratkaisevissa paikoissa. Kompuroinnin takia en ehtinyt viemään rataa niin kuin suunnittelin, enkä edes vaihtanut suunnitelmaa lennossa kuten yleensä. Tämän takia Paisti loikkasi Aalle eikä sen alla olevaan putkeen, kuten olisi pitänyt.

Toisella radalla sujuikin jo paremmin. Paisti keskittyi, ja mikä tärkeämpää, minä keskityin. Saatiin radalta nolla, jolla voitettiin koko luokka (aika 30,16/-10,84) Paistin aika oli koko kakkosluokan toisiksi nopein. Pelottaa ajatellakin mitä vauhtia tuo kakara kulkee sitten kun ollaan harjoiteltu ohjauskuviot varmaksi ja ruvetaan hakemaan parempaa motivaatiota.

Kassusta näkee kaikista selvimmin, miten viikkojen poissaolo vaikuttaa koiriin. Radoilla Kassu veti hirveetä rallia, hyppi kontakteja eikä juuri muutenkaan kuunnellut. Kaikki radat oli siis hylkyjä. No, jos en näiltä radoilta saanut muuta, niin ainakin inspiraation treenata ylösmenokontaktit oikeasti varmoiksi. Aloitettiin jo treenit Leppävedellä Sepon kuistin rappusilla. Seis-käskyllä pysähdytään etukoivet kontaktilla ja vanhalla nami-käskyllä mennään kontaktille maahan.

Vanha Santeri alkaa oikeasti olla taas takaisin. Kyllähän se vanhuus alkaa jo painaa, mutta voi vitsit, siinä on koira, joka oikeasti kulkee. Vielä kun saataisin suunta samaksi kuin itsellä :) Ja tietysti se oma suunta samaksi kuin tuomari on suunnitellut. Ensimmäiselle radalle lähdettiin kunnon raivolla ja kepeille asti menikin hyvin. En oikein tiedä mitä itse sähläsin, videolta ei näy kovinkaan hyvin, mutta kuitenkin sähläyksen vuoksi Sam suikahti vasta toiseen väliin. Korjauksen jälkeen kepit olivat nopeat, mutta mitäs sitten tapahtui?? Oikaisin putken jälkeen jonkin verran, että ehdin vaihtaa puolen. Santeri lähti putkeen, mutta kääntyi takaisin. Olin jo seuraavan esteen toisella puolella, enkä päässyt korjaamaan, joten otettiin suosiolla hylky ja varmisteltiin kontaktit. Seuraavalla radalla Santeri ei enää ohjautunutkaan niin hyvin. Aan sijasta mentiinkin putkeen, jonka jälkeen törmättiin. Kolarin jälkeen rata olikin täydellinen, vauhti oli kuin nuoren koiran.


Tänään olin koirien kanssa pitkällä lenkillä metsässä, jossa ei tule koskaan ketään vastaan. No tänäänpä tulikin. Ottaa niin päähän, kun huomasin vastaantulevat hirvikoiran niin myöhään, että Santeri oli kadottanut korvat. Ei siinä mitään, Santeri ei tehnyt mitään, Paisti ei tehnyt mitään. Kassu provosoi hirvikoiraa ja hirvikoira provosoi Kassua, enkä tiedä kumpi loppujen lopuksi kävi ensiksi päälle. Kiskaisin Kassun valjaista pois tilanteesta ja hirvikoiran omistaja otti oman koiransa. Kaikki koirat olivat kunnossa, mutta Kassu onnistui vetämään kynsillään minun housunlahkeeseen japsinkokoisen reiän ja muutaman parikymmentäsenttisen naarmun reiteen. Nyt kävely on hiukan jäykkää, mutta toivottavasti pystyn jo ensi viikonloppuna juoksemaan.

Ehkä kaikista ärsyttävintä on oikeasti se, että jos saisin koirat mukaan Asikkalaan tai pystyisin käymään koulua kotoa, olisin pystynyt hallitsemaan koirat. Kassu kyseenalaistaa minun asemaa jatkuvasti, kun en pysty tekemään sen kanssa joka päivä jotain, ja Santeri menettää korvansa hyvin helposti, jos kierrokset vähääkään nousee. Nyt täytyy taas ottaa todellinen natsikuri käyttöön viikonloppuisin. En tykkää.

Jäähyväiset ykkösluokalle

Keräsin Paistille kasan kisoja syksylle, että ehdittäisiin siirtymään kakkosiin ennen japsimestaruuksia. Kisapäivästähän olisi tullut järjettömän pitkä, jos olisin joutunut olemaan paikalla miniykkösistä medikolmosiin asti. Koko syksyn ratojen tuloksena on aina ollut jostain typerästä virheestä johtuva vitonen. Typerällä vitosella aloitettiin kisapäivä myös Orivedellä 28.8. Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroimana.

A-rata oli melko yksinkertainen, radalla oli muutamia ansoja, joista selvittiin. Kolmannella esteellä Paisti kuitenkin hyppäsi suoraan riman päälle, josta siis tiputusvitonen. Tulos 5, aika 37,77 /-12,23 sija 3

B-rata olikin a-rata takaperin, vain muutamia estekulmia oli muutettu. Paisti lähti radalle hirveällä kiireellä, ja ehdin jo kuvitella, että kepit epäonnistuvat, kun vauhti pääsi kiihtymään suoralla melko kovaksi. Mutta ei, Paisti selvitti kepit täydellisesti. Rataan olen melko tyytyväinen, kaarrokset olivat hirmuisen laajoja ja kontakteja ei malteta vieläkään ottaa kunnolla, mutta puhdas rata on puhdas rata. tuloksena siis 0, aika 35,23/-13,77 sija 1 ja serti

Paisti siis nousi tavoitteiden mukaisesti kakkosiin ennen japsimestaruuksia. Viime vuonna hain Oonalle viimeistä nousunollaa syksyllä samoihin aikoihin ennen rotumestaruuksia. Oonan kanssa kävi samalla lailla kuin Paistinkin kanssa: nolla tuli viimeisistä kisoista ennen mestaruuksia. Nyt täytyy keksiä keino, jolla saisin samanlaisen onnistumispaineen muihinkin kisoihin, jotta pystyisin keskittymään täydellisesti ohjaamiseen.