perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kisaamista ja kahlaamista

23.4. Paisti kävi aloittamassa kisakautensa Hattulassa Asko Jokisen radoilla. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle radalle.

Ensimmäisenä oli agilityrata. Kaikki sujui hyvin ja Paisti pinkoi virheettömän radan ja sijoittui kolmanneksi. Toinen rata oli hyppäri ja ekan radan perusteella aloin toivoa viimeistä hyppysertiä. Sitten näin radan, jolla oli paljon suoraa, jonka perään tiukkaa käännöstä. Pari käännöstä sainkin onnistumaan, mutta viimeisestä putkesta Paisti ampaisi vähän turhan vauhdikkaasti, eikä enää kääntynytkään seuraavalle hypylle. Mielestäni tästä tuli yksi kielto, mutta tuloksissa meillä näkyi lievästi yliaikainen kymppi, joten ilmeisesti hypyllä sählättiin hieman enemmänkin.

Joka tapauksessa, olen melkosen tyytyväinen aloitukseen, etenkin kun Paisti on viime aikoina asunut käytännössä kokonaan äidilläni. Hieman haikeaakin oli, sillä tämä on todennäköisesti Paistin viimeinen kisavuosi.



Tiistaina lähdettiin uusille metsäpoluille Lempäälän ja Tampereen rajamaastoihin. Kiersimme pienen järven, jonka varjoisalla puolella oli vielä ranta jäässä. Amokia kiinnosti kovasti jään reunaan liplattavat aallot ja pari kertaa se pääsikin jäälle, kun minun keskittymiseni herpaantui. Terästäydyttyäni ja pidettyäni Amokia paremmin käskyn alla pääsimme jäiden ohitse kuivin jaloin. Takaisin tullessa Amokin jaloista lehahti lentoon sorsapariskunta ja totta kai nuori koira lehahti sorsien perään - suoraan jäälle. Amok jarrutti ennen avointa vettä, mutta siellä jää ei ollutkaan enää kovin kestävää ja koira hulahti hyytävään veteen. Hetken katselin pääsisikö Amok omin voimin ylös, mutta homma alkoi näyttää melko epätoivoiselta, joten ei auttanut muu kuin riisua kengät ja takki ja kahlata jäätä edellä rikkoen koiran perään. Jäisinä pääsimme takaisin rannalle ja aloitimme taivalluksen kohti autoa. Amok tärisi kylmissään, eikä minullakaan kovin paljon paremmin mennyt, vaikka sainkin kuivan takin päälleni. Autolla heitin vilttiä pennun niskaan, laitoin puhalluksen täysille ja kaasuttelin kotiin, jossa pääsimme lämmittelemään suihkuun ja lopulta saunaan.

Veden lähelle ei olla vielä päästy, joten henkisiä vammoja ei olla vielä testattu. Epäilen, että malinois ei oppinut mitään. Fyysiset vammat rajoittuivat hieman hiertyneeseen vasempaan etutassuun ja oikean etukintun syvähköön vekkiin. Tuokin on alkanut parantua hyvin, mutta ulkona tossutellaan yhä. Minä selvisin naarmuisilla käsivarsilla ja jumalattoman tummilla mustelmilla jaloissa.



Seikkailujen ohessa ollaan nuoriso-osaston kanssa jatkettu jälkitreeniä. Agility on ollut muutaman viikon tauolla ja tokokin jäänyt taka-alalle. Nuuskuttelut menee tällä hetkellä hienosti, esineiden ilmaisu on melko hyvää ja toimii vaikeillakin esineillä. Matkaa lisäillään hiljakseltaan ja koitetaan saada motivaatio pysymään loppuun asti korkealla. Hyvältä näyttää!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Koiran omistajan elämän auvo

 Sanottakoon ensimmäiseksi, että kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä pentuaika ei ole mitään erityisen nautinnollista. Pennut ovat ihan(an?) kamalia. Ne eivät osaa käyttäytyä, ne repivät hermoja riekaleiksi samaa tahtia kuin kaikkea talon irtaimistoa. Jos jostain saisi minuun hyvän suhteen luoneen, valmiiksi minun tavoilleni koulitun aikuisen koiran, ottaisin sen. Kun sellaista ihmettä ei tule tapahtumaan, täytyy kestää lyhyt hetki epämukavuutta.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Uimakoulua, osa 2017

Tällä kertaa halusin tehdä asiat kunnolla. Jahkailun ja "kun pitäis" -lauseiden täyteisen syksyn ja talven jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja varasin Amokille ajan Tampereen koirauinnista. Olemme nyt käyneet uimassa kolmesti, kerran viikossa.

Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.

Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.

Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta.  Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.

Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.

Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Uudet kuviot

Paluu kirjoittamaan? Ehkä. Jonkinlainen kiinnostus asiaan on taas syttynyt, sitä en tiedä, kuinka kauan oikeasti viitsin nähdä vaivaa.

2016 keväällä parhaista parhain Kassu menetti elämänilonsa ja alkoi olla muutenkin raihnainen ja vanha. Huhtikuussa Paistin syntymäpäivänä oli aika päästää vaari uusille metsästysmaille.

Toukokuussa sain tiedon, että Vihdissä oli syntynyt narttumalinois, joka tulisi muuttamaan meille. Kesäkuussa, kun kävin tutustumassa pentueeseen, narttu vaihtuikin urokseksi. Olin jo ehtinyt totutella narttu-asiaan, mutta uros sopi muuten käsiini paremmin, joten päätöstä ei kauheasti tarvinnut miettiä, etenkin kun pentueessa kaksi kiinnitti huomioni erityisesti, Amok ja tämä narttu.

Viikon kuumeisen odotuksen jälkeen Amok asteli elämään ja pisti kaiken sekaisin. Pentua ei voinut jättää sekunniksikaan valvomatta tai se oli jonkin kielletyn kimpussa. Onneksi sillä oli myös hyvät unenlahjat. Paisti ja Vattu eivät erityisesti innostuneet uudesta tulokkaasta, joka ei näyttänyt kunnioittavan pätkääkään epävarmaa vanhaa urosta ja kovaäänistä narttua. Kunnioitusta ei ole sen koommin tullut näkyviin, vaan Amok pitäisi valkoisia henkilökohtaisina vinkuleluinaan, jos minun taholta asiaan ei tulisi jyrkkää kieltoa. Paisti stressaa asiaa toisinaan hyvinkin paljon ja toisinaan kaikki sujuu kuin vettä vaan. Onneksi minun äitini on olemassa, hän on luvannut pitää Paistia luonaan aina, kun tilanne niin vaatii.

Amokista on kasvamassa hieno koira, jonka kanssa on aloiteltu agilityä, tokoa ja jälkeä. Potentiaalia tuntuu löytyvän myös miljoonaan muuhun asiaan, vetohommiin varmasti tutustutaan, kunhan vain liukkaus helpottaisi alta.

Olen siirtänyt Vattua agilityhommissa tarkoituksellisesti muille ja tarkoitus olisi saada uusi ohjaaja kokeiluun myös kisakentille. Vattu tykkää touhusta, mutta homma ei vain pelitä minun kanssani kunnolla. Katsotaan, onko Eijalla parempi onni.

Paisti veteli vuonna 2016 hienoja tuloksia ja oli palkinnoilla useammin kuin kerran. Yksi voittokin tipahti tilille. Hyppyvalioituminen antaa odottaa itseään, ehkä jopa hamaan tappiin. Kovin montaa vuotta ei Paistilla enää kisauraa ole jäljellä. Kello kolkuttelee yhdeksää vuotta ja voisi melkein sanoa, että tämän kauden jälkeen mennään arpapelillä, ehkä kisataan, ehkä lopetetaan, kaikki riippuu koiran kunnosta ja kyvystä. Tulokset tämän vuoden SM-kisoihin on saavutettu, toivotaan parempaa onnea, kuin kaikkina edellisinä vuosina.