torstai 29. elokuuta 2013

Rotumestaruustaisto 25.8.



Jyväskylässä ratkottiin 25.8. japaninpystykorvien rotumestaruus Ritva Herralan tuomaroimana.

Pitkän kisapäivän ensimmäinen rata oli päivän teeman mukainen, melko helppo. Eniten yllätystä radalle toi keppien puute. Minun kisahistorian aikana olen ollut kahdella virallisella radalla, jolla ei ole ollut keppejä.

Ehkä se oli keppien puute, mikä toi minulle ja Vatulle itsevarmuutta onnistua, sillä rata meni juuri niinkuin treeneissäkin mennään, reippaasti ja juurikaan epäröimättä. Virheetön rata aikaan 31,81 (-11,19) etenemällä 4,09 m/s. Sijoituksena 1., SERT ja siirto kakkosluokkaan.



Hyppyradalle startattiin sitten kakkosten joukossa. Viime rata meni niin loistavasti, että tällä radalla ohjaus jäi hieman vajaammaksi - mutta itseäni puolustaakseni sanon, että silti noihin putkiin olisi pitänyt sujahtaa, kerta nenän edessä olivat. Luulen, että se on takaosan hypyt, jotka saivat uskalluksen puutteen muistumaan mieleen. Eli jos olisin ohjannut hypyillä paremmin ja vienyt enemmän, Vattu olisi uskaltanut myös putkeen. Radalta 10 aikaan 42,64 (+3,64), eli tulos 13,64. Tällä päästiin sijalle 4.



Entäs Paisti sitten? Paisti oli oma itsensä, sellainen kuin se on aina Jyväskylässä ja useimmiten myös muualla. Ensimmäisellä radalla kiidettiin melkoista kyytiä ja kaikenlisäksi melko hyvillä kontakteilla ja riittävällä tarkkuudella. Virheetön suoritus aikaan 34,88 (-9,12), etenemä hurja 4,44 m/s, sijoitus 3.


Hyppiksellä meno oli melkolailla samaa - keppien jälkeen maassa oli joku läntti, jonka Paisti äkkiä tarkisti palkan varalta. Sen lisäksi pari venähtänyttä kaarrosta, mutta eipä ollut ohjauskaan kummoista niissä. Tältäkin radalta nolla (aika 34,32, -6,68 etenemä edelleen hurja 4,57 m/s) sijoituksella 5.


Nämä olivat siitä harvinaiset japsimestaruudet, että kaikki 6 japsia saivat jokaiselta radalta tuloksen ja kaikki kolmosissa kisanneet 3 japsia kaikenlisäksi tuplanollan. Mestaruus meni siis tänä vuonna kolmosluokan koirille järjestyksessä:

1. Paisti :)
2. Roope ja Henna
3. Nemo ja Jenny

Eikä siinä luonnollisestikaan kaikki, sillä Paisti täytti ensi vuoden SM-tuplanollavaatimuksen. Nollia kerättynä 4/7 olettaen, että kriteerit ovat samat kuin aiemminkin.

Nyt sertifikaattiherkkuja leipomaan! :)





maanantai 19. elokuuta 2013

Ärsytys ja ihastus, eli kisapäivän tunteidenkirjo

Tampereella 18.8. oli tarkoitus onnistua Vatun kanssa ja siirtyä japsimestaruuksiin kakkosiin. Sekä tietysti pitää yllä Paistin kisavirettä. Tuomarina Vatulla oli Anders Virtanen ja harjoittelija, muistaakseni Petteri Kerminen. Paistia taas katseli Sari Mikkilä.

Kuitenkin, Vattu on Vattu, eikä me olla harjoiteltu juuri ollenkaan. Ensimmäisellä radalla nousi lähdöstä haistelemaan, loikkasi keinulta eikä osannut taaskaan keppejä. Hylkäsin, kun juostiin viimeisestä esteestä ohi. Ei se mikään hirvittävän huono rata ollut, mutta ei tuollaiselta tulosta tarvitse.

Samaista kohtaa tuntui haistelevan vähintään joka toinen ykkösten koira, mikä lie siellä tuoksui.



Toisella radalla pelleily meni pahemmaksi. Ennen omaa vuoroa odoteltiin pitkään, kun sähköistä ajanottoa säädettiin. Minä niin tykkään siitä, odottelusta. Ilmeisesti Vattukin. Tai sitten se oletti, että kun edellisellä radalla noustiin, niin seuraavalla voi jo ihan rehellisesti varastaa. Lähdettiin kuitenkin radalle, vaikka olisi ehkä pitänyt palauttaa tai poistua. En jaksa vaan edelleenkään uskoa, että yksi päivä tekisi mitään hallaa. Olkoot ne sitten kuuluisat viimeiset sanat...

Tällä radalla osattiin kyllä kepit, vaikkakin kovin epävarmasti. Putkea ei enää osattu. Keinulle pysähdyttiin ja Vattu uskalsi jopa hypätä ahtaalla takanaleikkauksella. A:lle ei enää pysähdytty, joten otettiin uudestaan ja poistuttiin harjoittelemaan istumista.



Kolmosia odotellessa käytiin kävelemässä, mm. yksi hieman Aitoon mäkiä jyrkempi ja pidempi ylämäki. Juuri sopivaa laatua kolmatta viikkoa keuhkoputkia ulos yskivälle ohjaajalle. Sen lisäksi hieroin Paistin auki ja nukuin ärsytystä pois.

Paisti onkin ihana. Sen tietää tekevän aina niinkuin kuuluu. Olkoonkin niin, että rata hylkääntyi pienenpienen kädenheilautuksen takia. Rata oli hyvä. Tuhat kertaa parempi kuin nuoremman versionsa suoritukset viimeaikoina.


Harvoin on sellainen olo, että nyt äkkiä kotiin, en mene viimeiselle radalle, koiraharrastukset stop! Viimeistä rataa odotellessa väsymys ilmeni tässä muodossa, kiinnostus oli niin täysi nolla, ettei täyteläisempää olekaan nähty aikoihin. Rataantutustuminen meni zombiemoodissa, mutta samalla jostain alkoi nousta sellainen pieni sisukas ääni, joka sanoi, että tollasta rataa ei voi mokata, ei tässä niin surkeita olla. Pieni ääni vahvistui kisaseuran säestämänä. Piti ihan skarpata koiraa hakiessa, keskity, keskity, keskity.

Oli harvinaisen rentoa mennä radalle, kun väsy painoi ja kiinnostus tulokseen oli ristiriitainen: onnistu, mutta mitä väliä vaikket onnistukaan? Ehkä sen takia rata onnistuikin niin hyvin. Tuntui, että oltiin lopussa ennenkö edes päästiin radalle. Meno oli reipasta ja kivaa, Paisti oli Paisti. Tuloksena 0, miinusaikaa seitsemän ja jotain, sijoitus neljä.


Ensi viikolla vielä molemmat samalla päivällä, sen jälkeen saavat kisata erikseen Vatun kolmosiin nousuun asti. Itse asiassa Vattu taitaa kyllä jäädä taas kisatauolle, ehkä ihan loppuvuodesta voisi harkita, viimeistään kuitenkin keväällä.

tiistai 6. elokuuta 2013

Tauotkin päättyvät aikanaan

Tälläkin kertaa tauko päättyi Orivedelle. 3.8. kisasimme molempien valkoisten kanssa lämpimissä säissä. Tuomareina Vesa Sivonen, Katarina Virkkala ja jälleen tuomariharjoittelija, jonka nimi ei muistu mieleen.

Vatun ensimmäinen rata oli melko hyvä, tyttö kulki eteenpäin ja uskalsi tehdä. Vaan kepeille meno meinasi pilaantua, minkä vuoksi rytmi ei riittänytkään loppuun asti. Lopussa keskityin juoksemiseen, enkä ohjaamiseen ja varmistamiseen, joten Vattu juoksi putkesta ohitse. Kehuin kovasti ja jatkoin loppuun.

Koitin muutenkin pitää yllä positiivista höpötystä: tule vaan, hieno tyttö, osaat kyllä... En sitten tiedä auttoiko se Vattua suorittamaan rataa varmemmin vai pölpötänkö suotta. Ainakin videolta alkurata näyttää nopeammalta kuin edellisten kisojen meno.


Toisella radalla Vattu vähän pelleili esteiden suorituksen kanssa. Ensimmäinen valssi oli hieman huono ja vei Vattua huonosti putkeen. Seuraavalla putkella Vattu kävi moikkaamassa numerolappua ja kielsi putken. Eikä silmissä ollut pienintäkään epäröintiä, kunhan kävi. Kepeillekään ei osattu mennä, mutta tässä vaiheessa saattoi oma hölpöttäminen liiallisuudessaan hämmentää Vattua. Hylky siis ensimmäiseltä sekä toiselta radalta.

Huomatkaa molempien ratojen lähdössä vinhasti pyörivä hännäntynkä.



Paisti sitten. Paisti piti itsensä hienosti koossa, vaikka oli maannut häkissä jo useita tunteja vuoroa odotellessaan. Se kulki reippaasti, sillain niinkuin se parhaimmillaan kulkee. Mikä kummallisinta, tauon aikana korvat eivät olleet lähteneet karkuteille, vaan löytyivät päästä ja vielä toimintakunnossa. Me kuljimme siis suurimman osan ajasta samoilla koordinaateilla.

Ensimmäisellä radalla tekeminen unohtui pieneksi hetkeksi - niin että Paisti ajautui yhden esteen ohitse ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Kun takana on tauko ja tauon jälkeen tasan yhdet pikatreenit, ei voi olla tyytyväisempi.


Toisesta radasta ei ole paljoa uutta sanottavaa: kaarteissa on työstämistä. Tuloksena 0 (38,93  - 9,07) sijoitus 6. Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota enemmän myös etenemisnopeuksiin. Tällä radalla meidän etenemä oli 4,37, mikä on meille ja varsinkin agiradalle aikamoista kyytiä.


Viimeiselle radalle lähdin ajatuksella "ei tästä mitään tule". Tuli siitä kuitenkin enemmän kuin odotin. Suoran putken jälkeen Paisti juoksi väärälle esteelle eikä kääntynytään mukaani. Oma moka, kun en tehnyt muuta kuin juoksin. Hylky siis, vaikkei niin huono kuin oletin.