keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Uniset agilitykilpailut

Lauantaina 9.6. kisattiin Riihimäellä Pertti Siimeksen radoilla. Aamulla kun kello soitti, jouduin pitkään miettimään minkä takia joudun heräämään. Sama tunne jatkui myös kisapaikalla ensimmäisen radan ajan. Agilityrata hylkääntyi jo kolmannen esteen jälkeen. Paisti ei kuunnellut minua, mutta en minäkään keskittynyt rataan. Paisti ei viitsinyt edes pysähtyä puomille. Niinpä tein ensimmäistä kertaa Paistin kanssa niin, että lähdin radalta pois kesken ja virhettä korjaamatta. Hyödytöntä, tiedän.

Hyppyradalla oltiinkin jo sillä lailla hereillä, että saimme nollan tällaisilla tiedoilla: Aika 38,17  - 2,83 sijoitus 4. Radalla oli pari kohtaa, missä Paisti epäröi, mutta sain sen kuitenkin suorittamaan virheettömän radan.

Lauantain perusteella ei kovin hyvillä mielin voi SM-kisoihin lähteä, mutta eiliset treenit paransivat oloja hieman. Vaikkakin kontaktit ärsyttävät vieläkin. Mestaruuksien jälkeen Paisti jää kisatauolle ainakin heinäkuun ajaksi, sinä aikana voisi taas hieman tehotreenata pysähtymistä, jos viitsii.

1 kommentti: