Kuopio 10.11.
Vattu starttasi Kuopiossa ensimmäisissä virallisissa kisoissaan. Tai ylipäätään ensimmäisissä kisoissaan, ei me olla käyty epävirallisissakaan.
En ilmoittanut Vattua kuin kahdelle radalle, ettei tottumaton koira väsähdä liikaa kaikesta jännittävyydestä. Kyllä sen illalla huomasi, että koira oli väsynyt: se veti koko illan hirsiä pitkin pituuttaan, eikä juuri reagoinut muiden tekemisiin. Radat tuomaroi Johanna Nyberg.
Ensin kisattiin agiradalla, joka oli suoralinjainen, tyypillinen ykkösluokan rata. Vattu pelästyi hieman outoa, rämähtävää keinua ja sen takia puomillakin piti varoa ja mennä hitaasti. En muista, koska olisin kimittänyt koiralle sillä tavalla, kun koitin rohkaista Vattua jatkamaan.
Kontaktit olivat hienot. Ja tulos, ensimmäiseltä kisaradalta 0, 40,68 (aikavirhe -7,32), sijoitus 1. Tämä oli itseasiassa kaikkien kokoluokkien nopein nolla.
Toisella radalla (hyppis) huomasi jo vähän paremmin, että itseluottamusta voisi olla enemmän, sillä esteille täytyi saattaa ja siitä huolimatta yksi putki kiellettiin. Ja toiselta käännyttiin väärään suuntaan ja kierrettiin pidemmän kaavan mukaan seuraavalle esteelle. Tältä radalta tuloksena 5, 37,36 (-5,64), sijoitus 4. Täytyy vain todeta, että kaikesta epävarmuudesta ja kielloista ja sähläämisestä huolimatta Vattu on pirun nopea koira. Mitä tapahtuu, kun kisat eivät olekaan enää niin jännä juttu?
Kuopio 11.11.
Paisti pisti koko jutun leikiksi alusta alkaen kaikilla kolmella radalla. Ensimmäinen rata oli Johanna Wüthrichin tuomaroima hyppyrata. Jos koiralla olisi kädet ja viisi sormea, Paisti olisi näyttänyt isosti sitä keskimmäistä. Ainoa kohta, missä se kuunteli, oli alku: sieltä ei varastettu. Ensimmäisen esteen jälkeen sitten pisteltiin menemään miten sattuu ja minne sattuu. Eikä luonnollisesti sinne päinkään, mihin ohjataan. Yllättäen, rata oli hylätty.
Seuraavat kaksi agilityrataa tuomaroi Nyberg. Ensimmäisellä agiradalla meno oli jo hieman siistimpää ja suunta oli suurimmaksi osaksi sama minun ohjaukseni kanssa. Mutta kontaktit roiskittiin miten sattuu ja eteenpäin painatettiin minkä jaloista pääsi. Kun koira, joka ottaa aina kontaktit, ei yhtäkkiä pysähdykään puomille, niin ohjaaja ei ehdi haastavaan takaakiertoon ja samainen rakki ehtii pujahtamaan putkeen. Putkeen! Joka on ällöttävä ja epämiellyttävä este, joka olisi normaalisti kiva jättää menemättä.
Toiselle agiradalle mentiikin kontaktien muistuttelun ja korvien aukaisun kautta. Radalla varmistelin vielä oikeaa suoritustapaa murisemalla ennen pysäytyskäskyä. Rata oli hieno, hieno, hieno. Sekä myös nopea. Ja hylätty, kun upean radan jälkeen pelle päättää, että ajanottolaitteen johtoa suojaava teippaus onkin rima, eikä se tylsä keppi siinä suoraan nenän edessä.
Ajattelin, että pelleily johtui siitä, että koko edellisen päivän Paisti makoili autossa ja keräili kierroksia. Se tiesi tasan tarkkaan, missä oltiin ja mitä siellä olisi kuulunut tehdä, mutta sitten sinne radalle ei kuitenkaan päästy. Seuraavana päivänä se sitten purkautui korvat kadoksissa -intoiluna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti