4-5.9. kisattiin koko lauman voimin Jyväskylässä Jatin kisoissa. Lauantaina ratkottiin myös japaninpystykorvien agirotumestaruus erittäin vähälukuisen osanottajakunnan voimin. Sää oli hyvä, kenttä oli hyvä, radat olivat melko yksinkertaisia, mutta suorituksista paistoi läpi se, etten ollut nähnyt koiria moneen päivään, saati sitten päässyt treenaamaan. Siksipä viikonlopun tulossaldona on surkeat kuusi hylkäystä ja yksi nolla.
Tuomarina lauantaina Leena Rantamäki-Lahtinen ja sunnuntaina Elina Hannikainen
Aloitetaan Paistin suorituksilla. Ensimmäisellä radalla oltiin molemmat hieman hukassa. Paisti sekosi kepeillä tahdissa ja itse kompuroin ratkaisevissa paikoissa. Kompuroinnin takia en ehtinyt viemään rataa niin kuin suunnittelin, enkä edes vaihtanut suunnitelmaa lennossa kuten yleensä. Tämän takia Paisti loikkasi Aalle eikä sen alla olevaan putkeen, kuten olisi pitänyt.
Toisella radalla sujuikin jo paremmin. Paisti keskittyi, ja mikä tärkeämpää, minä keskityin. Saatiin radalta nolla, jolla voitettiin koko luokka (aika 30,16/-10,84) Paistin aika oli koko kakkosluokan toisiksi nopein. Pelottaa ajatellakin mitä vauhtia tuo kakara kulkee sitten kun ollaan harjoiteltu ohjauskuviot varmaksi ja ruvetaan hakemaan parempaa motivaatiota.
Kassusta näkee kaikista selvimmin, miten viikkojen poissaolo vaikuttaa koiriin. Radoilla Kassu veti hirveetä rallia, hyppi kontakteja eikä juuri muutenkaan kuunnellut. Kaikki radat oli siis hylkyjä. No, jos en näiltä radoilta saanut muuta, niin ainakin inspiraation treenata ylösmenokontaktit oikeasti varmoiksi. Aloitettiin jo treenit Leppävedellä Sepon kuistin rappusilla. Seis-käskyllä pysähdytään etukoivet kontaktilla ja vanhalla nami-käskyllä mennään kontaktille maahan.
Vanha Santeri alkaa oikeasti olla taas takaisin. Kyllähän se vanhuus alkaa jo painaa, mutta voi vitsit, siinä on koira, joka oikeasti kulkee. Vielä kun saataisin suunta samaksi kuin itsellä :) Ja tietysti se oma suunta samaksi kuin tuomari on suunnitellut. Ensimmäiselle radalle lähdettiin kunnon raivolla ja kepeille asti menikin hyvin. En oikein tiedä mitä itse sähläsin, videolta ei näy kovinkaan hyvin, mutta kuitenkin sähläyksen vuoksi Sam suikahti vasta toiseen väliin. Korjauksen jälkeen kepit olivat nopeat, mutta mitäs sitten tapahtui?? Oikaisin putken jälkeen jonkin verran, että ehdin vaihtaa puolen. Santeri lähti putkeen, mutta kääntyi takaisin. Olin jo seuraavan esteen toisella puolella, enkä päässyt korjaamaan, joten otettiin suosiolla hylky ja varmisteltiin kontaktit. Seuraavalla radalla Santeri ei enää ohjautunutkaan niin hyvin. Aan sijasta mentiinkin putkeen, jonka jälkeen törmättiin. Kolarin jälkeen rata olikin täydellinen, vauhti oli kuin nuoren koiran.
Tänään olin koirien kanssa pitkällä lenkillä metsässä, jossa ei tule koskaan ketään vastaan. No tänäänpä tulikin. Ottaa niin päähän, kun huomasin vastaantulevat hirvikoiran niin myöhään, että Santeri oli kadottanut korvat. Ei siinä mitään, Santeri ei tehnyt mitään, Paisti ei tehnyt mitään. Kassu provosoi hirvikoiraa ja hirvikoira provosoi Kassua, enkä tiedä kumpi loppujen lopuksi kävi ensiksi päälle. Kiskaisin Kassun valjaista pois tilanteesta ja hirvikoiran omistaja otti oman koiransa. Kaikki koirat olivat kunnossa, mutta Kassu onnistui vetämään kynsillään minun housunlahkeeseen japsinkokoisen reiän ja muutaman parikymmentäsenttisen naarmun reiteen. Nyt kävely on hiukan jäykkää, mutta toivottavasti pystyn jo ensi viikonloppuna juoksemaan.
Ehkä kaikista ärsyttävintä on oikeasti se, että jos saisin koirat mukaan Asikkalaan tai pystyisin käymään koulua kotoa, olisin pystynyt hallitsemaan koirat. Kassu kyseenalaistaa minun asemaa jatkuvasti, kun en pysty tekemään sen kanssa joka päivä jotain, ja Santeri menettää korvansa hyvin helposti, jos kierrokset vähääkään nousee. Nyt täytyy taas ottaa todellinen natsikuri käyttöön viikonloppuisin. En tykkää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti