sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Piirinmestaruudet Lempäälässä 16.10.11

Harrastusviikonlopun päivä nro 2. Väsymys valtaisa, innostus ja mieliala korkeat.

Tuomari: Leena Rantamäki-Lahtinen

Päivä aloitettiin hyppyradalla. Mielenkiintoinen ja jouheva rata. Paisti meni valtaisilla kaarroksilla, mutta sai luokan ensimmäisen nollan ajalla -3,86, sija 9. Tämä oli SM-nolla 5/7
Santeri meni hyvin! Santeri kuunteli hyvin ja oli käsissä. Harmillisesti vain heitin keppien aloituksessa väärälle puolelle, josta kielto. Perjantaita muistellen huusin aika tiukan haltuunoton, kun Sam oli pussissa, jolloin pappa jäi hetkeksi jumiin. Radalta tuloksena 7,58, sijoitus oli jossain 19. paikkeilla.

Agirata oli  haastavampi kuin hyppis. Rataprofiili oli sellainen, että nopean koiran kanssa täytyi ohjata reilusti takaa; takanaleikkauksia ja poispäinkääntöjä. Hitaalla koiralla olisi ehtinyt tehdä huomattavasti fiksumpia ohjausvalintoja. Paisti ei osannut keppejä, vaan jätti keskeltä yhden välin pujottelematta. Keinulla edistin ehkä aavistuksen liikaan, koska otettiin lentokeinu. Ensimmäinen poispäinkääntö sujui vielä kohtuullisen järkevästi, mutta toisella Paisti oli jo hieman hukassa ja pyörähti melkoisen ympyrän ennen kuin löysi hypyn. Ohjasin hirveän huonosti. Yök (tulos hyl)
Santeri oli taitava. Santeri oli tänään hieno koira. Päästiin suurin piirtein yhdeksännelle esteelle ennen hylkyä, mutta en voisi olla ylpeämpi koirasta. Santeri oli jo lukinnut väärän esteen, kun huusin haltuunottokäskyn ja Santeri kääntyi! Hyppäsi kyllä lukitsemansa esteen, mutta itsepä ohjasin haltuunoton jälkeen huolimattomasti takaakiertoon.

Vaikka Pappa menikin tänään kovin loistavasti, tein epävirallisen päätöksen, että nyt on Santerin aika jäädä kisaeläkkeelle. Treenataan ja katsotaan käytäisiinkö joskus yhdellä radalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti