torstai 28. maaliskuuta 2013

Lukot auki onnistumisen edestä

Viime kisojen jälkeen päätin, että minun ajattelutapani takia ei enää epäonnistuta radalla. Totesin, että tauon jälkeen ensimmäiset kisat epäonnistuvat, koska oletankin niiden epäonnistuvan surkeiden sattumusten takia. Varsinainen noidankehä, jossa teot ruokkivat ajatuksia ja ajatukset tekoja. Jyväskylässä 24.3. riuhtaisin itseni irti.

Ensimmäiselle, Anne Saviojan tuomaroimalle agiradalle lähdin asenteella "onnistuu". Kepeillä unohdin kuitenkin taas luottaa koiraan ja ajoin Paistin aloittamaan väärältä puolen kahdesti. Rata hylkääntyi, kun en viitsinyt korjata viimeisen esteen kieltoa. Tai itseasiassa, se olisi ollut hylky korjauksesta huolimatta, koska se oli kolmas kielto.


Toisella agiradalla oli tuomariharjoittelija, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Lähdin rataantutustumiseen ajatukset jossain ihan muualla. Parin kierroksen jälkeen ärsyynnyin itseeni suunnattomasti, kun kuljin esteiden välissä kuin aave. Vähän piti ravistella päätä, että pääsin kisatunnelmaan takaisin, mutta kisavuoron siirtyessä meille ajatukset vastasivat jo aiemmin kerrottua.

Ohjauksessa oli pientä tyypillistä malttamattomuutta, joka näkyi Paistissa levinneinä kaarroksina. Tällä radalla oli samanlainen kepeille vienti kuin edellisellä ja nyt muistin luottaa koiraan enemmän. Videolta on aistittavissa pieni epäröinti Paistissa, mutta oikein se kuitenkin sujahti. Radalta tuloksena 0, aika 46,47 (-1,53), sijoitus 4. Serti jäi vähän reilun kolmen sekunnin päähän, kaarteissa se oltaisiin saatu takaisin.

Tämähän oli se kaivattu viimeinen aginolla SM-kisojen osallistumisoikeutta varten, joten Kirkkonummi kutsuu kesäkuussa (kohta!!).



Viimeisenä oli Eeva-Liisa Pohjasen hyppyrata, jolla jatkoimme virheetöntä menoa. Tuloksena 0 aikaan 38,56 (-2,44), sijoitus 7.

Valsseissa olin hieman tiellä ja renkaalle vienti oli suorastaan surkea, mutta nolla on tällä kertaa ihan vain nolla.


Paistin alaselkä on jumissa. Onneksi se huomasi, että hieronta auttaa, eikä jumiutuneen kohdan vaivaaminen johda kuolemaan, joten olen pystynyt käsittelemään sitä hieman päivittäin ja olemuksesta huomaa helpotuksen. Maanvaivan suuruinen peitsaaminenkin on vähennyt ja ollaan päästy treenaamaan oikeanlaista ravia.

Muitakin kivanoloisia piristeitä on koiraelämässä ollut viimeaikoina, mutta taidan kirjoitella niistä omaa juttua toisella kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti