Jos ei aloituksesta voi päätellä, voin kertoa SM-kisojen menneen niin syvälle penkin alle, ettei edes imurilla yltä. Eikä ole ohjauksesta kiinni, että koira, joka ei koskaan lähde ilman lupaa (en nyt jaksa laskea yhtä melkein-tapausta tähän) lähdössä, karkaa. Ehdin kävellä toiselle esteelle ja kääntyä koiraan päin, kun se on jo pomppaamassa. Ei ole ohjauksesta kiinni, että koiran mielestä kesken rataa on ok haistella kukkia tai pomppia esteiden sijaan ohjaajaa vasten. Ohjaajan puolelta lievästi kireää suoritusta ei helpota edes se, että viimeiset noin viisi estettä sujuu niinkuin ohjataan. Tulos oli 5 ja sekunti, kaksi yliaikaa.
Se oli helppo rata! Ihanneaika ei ollut tiukka! Nollia tuli jotain yhdeksänkymmenen pintaan ja minun koirani ei toimikaan niin kuin aina.
Ja vielä omaa ärsytystä lisätäkseni voin sanoa, että Vatun leikkaus ja siihen kulunut energia vei Paistinkin päivärytmin sekaisin. Ja, että oma koko kevään jatkunut ylirasitustila on verottanut koirien koulutusta huomattavasti. En ole saanut aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt.
Kisojen jälkeenkin Paisti on jatkanut perseilyään mm. ruoka-aikaan. Selkänsä kun kääntää, niin se on jo ahmimassa vaikka tietää, että ilman lupaa ei ole mitään asiaa kupin lähelle. Selän takana itseasiassa tehdään muutakin, esimerkiksi poistutaan tarhasta ilman sitä kuuluisaa lupaa. Haukkuminen tapahtuu sentään ihan päin naamaa.
Onneksi suurin osa tämänkin vuodatuksen ketutuksesta johtuu väsyneen mielen ylikiehumisesta, eikä ole todellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti