Kasimir 13

Tänään meillä juhlitaan, sillä Kassu on päässyt miehen ikään. Kassu tuli meille heti pentuna, mutta silti se ehti seikkailla jo ennen sitä. Ryhmä rämä oli lähtenyt seikkailemaan ja saanut köniinsä naapurin lapinkoiralta. Reissusta muistona Kassulla on ilmeisesti jonkinasteisesta murtumasta johtuva lommo kallossa ja huonosti näkevä vasen silmä.

Kassun maailmaa ei moiset huonot kokemukset hetkauta, ei tuo ensimmäinen, eikä myöhemmin sattuneet. Kassu on sellainen oman tiensä kulkija, tehdään niinkuin parhaaksi nähdään ja mennään minne huvittaa. Kun haimme Kassun ja päästin sen pihassa autosta ulos, se lähti heti omille teilleen tutkimaan pihaa, eikä kulkenut vieraassa paikassa perässä niinkuin esimerkiksi Paisti.

Kun käytiin hakemassa Kassu, se ei ollut ensimmäinen pentu johon kiinnitin huomiota. Kassulla oli komea, tumma velipoika, mutta se oli menossa muualle ja isä oli valinnut ehkä hieman tylsänkin näköisen pennun meille tulevaksi. Ehkä paras näin, olisi ollut mahdollista, ettei siitä tummasta pennusta olisi kasvanut näin fiksua koiraa.

Skannerikuvat Kassusta pentuna

Pentuna Kassu vielä jaksoi tutkia muurahaispesiä ja kaivaa hullunkiilto silmissä rantaan kuoppaa, joka sitten täyttyi vedellä. Nuorena myös viitsittiin kaivaa myyränonkaloa loputtomiin, jos siellä vain oli haju. Sittemmin Kassu viisastui, eikä moiset turhuudet enää kiinnostaneet. Oravat ja fasaanitkin menettivät merkityksensä, kun Kassu huomasi ensimmäisten kiipeävän puuhun ja jälkimmäisten lähtevän lentoon.

Kassusta on paljon pieniä muistoja, jotka syystä tai toisesta lämmittävät mieltä. Kerran Kassu keräsi lenkillä valtavan rähinän vastaantuleville koirille ja minä pikkuinen harasin kaikilla voimilla vastaan. Vastaantulijat huikkasivat, että menevät tähän risteykseen odottamaan että päästään ohitse. Se oli ehkä se ainut kerta, kun Kassu sai sellaisen kohtauksen. Muitakin kertaluonteisia edesottamuksia oli, kerran Kassu lähti kyläilemään minun mummulle ja vaarille. Mentiin sisään ja päästettiin irti. Kassu sutii itsensä vauhtiin ja loikkaa rivitaloasunnon toisessa päässä olevalle ruokapöydälle, joka onneksi oli tyhjänä. Sitä en tiedä, mikä ajatuskatkos koiralle tuli.

Nuorena herrana Kassu oli intohimoinen varas. Yksi vastapaistettu piknikpaisti ryövättiin pöydältä, tosin äiti sai Kassun kiinni itseteossa ja kertoi niin tehokkaasti pöydältä varastamisen olevan kiellettyä, ettei toista kertaa ole tarvinnut muistuttaa. Yhtenä vuonna haukkujen kesäleirillä Kassu kävi tyhjentämässä kanssaleireilijän repusta eväskeksit. Karkurireissujen päätteeksi Kassu sai aina saalista, kerran se juoksi kotiin puolikas reikäleipä suussaan.

Aina ei ollut Kassun kanssa helppoa, se karkaili ja veti hihnassa (toisin kuin valjaissa, puoliksi vetokoira ei suostunut vetämään yhtään valjaat päällä) ja totteli silloin kuin huvittaa. Kaikesta siitä huolimatta Kassusta kasvoi varsin upea ilmestys. Niin fiksua ja tervepäistä (tervettä ja hyvännäköistä, hyväkäytöksistä...) saa hakea ja hakea. Koulutuksellisista vaikeuksista saavutettiin vanhemmalla iällä suuria, Kassu nousi agilityssä kakkosluokkaan ja sai tokossakin avoimesta luokasta ykköstuloksen. Tarkemmin kun ajattelee, nuoren Kassun kanssa se olisi ollut silkka mahdottomuus.

Aika kultaa muistoja ja saa unohtamaan vaikeudet. Kävisin ne kaikki silti uudelleen läpi, jos niiden alta kuoriutuisi toinen yhtä mahtava toveri. Kassu on kiistatta maailman paras koira.

Muistelevissa tunnelmissa toivotan 13-vuotiaalle Kassulle paljon onnea ja pitkää ikää!