23.4. Paisti kävi aloittamassa kisakautensa Hattulassa Asko Jokisen radoilla. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle radalle.
Ensimmäisenä oli agilityrata. Kaikki sujui hyvin ja Paisti pinkoi virheettömän radan ja sijoittui kolmanneksi. Toinen rata oli hyppäri ja ekan radan perusteella aloin toivoa viimeistä hyppysertiä. Sitten näin radan, jolla oli paljon suoraa, jonka perään tiukkaa käännöstä. Pari käännöstä sainkin onnistumaan, mutta viimeisestä putkesta Paisti ampaisi vähän turhan vauhdikkaasti, eikä enää kääntynytkään seuraavalle hypylle. Mielestäni tästä tuli yksi kielto, mutta tuloksissa meillä näkyi lievästi yliaikainen kymppi, joten ilmeisesti hypyllä sählättiin hieman enemmänkin.
Joka tapauksessa, olen melkosen tyytyväinen aloitukseen, etenkin kun Paisti on viime aikoina asunut käytännössä kokonaan äidilläni. Hieman haikeaakin oli, sillä tämä on todennäköisesti Paistin viimeinen kisavuosi.
Tiistaina lähdettiin uusille metsäpoluille Lempäälän ja Tampereen rajamaastoihin. Kiersimme pienen järven, jonka varjoisalla puolella oli vielä ranta jäässä. Amokia kiinnosti kovasti jään reunaan liplattavat aallot ja pari kertaa se pääsikin jäälle, kun minun keskittymiseni herpaantui. Terästäydyttyäni ja pidettyäni Amokia paremmin käskyn alla pääsimme jäiden ohitse kuivin jaloin. Takaisin tullessa Amokin jaloista lehahti lentoon sorsapariskunta ja totta kai nuori koira lehahti sorsien perään - suoraan jäälle. Amok jarrutti ennen avointa vettä, mutta siellä jää ei ollutkaan enää kovin kestävää ja koira hulahti hyytävään veteen. Hetken katselin pääsisikö Amok omin voimin ylös, mutta homma alkoi näyttää melko epätoivoiselta, joten ei auttanut muu kuin riisua kengät ja takki ja kahlata jäätä edellä rikkoen koiran perään. Jäisinä pääsimme takaisin rannalle ja aloitimme taivalluksen kohti autoa. Amok tärisi kylmissään, eikä minullakaan kovin paljon paremmin mennyt, vaikka sainkin kuivan takin päälleni. Autolla heitin vilttiä pennun niskaan, laitoin puhalluksen täysille ja kaasuttelin kotiin, jossa pääsimme lämmittelemään suihkuun ja lopulta saunaan.
Veden lähelle ei olla vielä päästy, joten henkisiä vammoja ei olla vielä testattu. Epäilen, että malinois ei oppinut mitään. Fyysiset vammat rajoittuivat hieman hiertyneeseen vasempaan etutassuun ja oikean etukintun syvähköön vekkiin. Tuokin on alkanut parantua hyvin, mutta ulkona tossutellaan yhä. Minä selvisin naarmuisilla käsivarsilla ja jumalattoman tummilla mustelmilla jaloissa.
Seikkailujen ohessa ollaan nuoriso-osaston kanssa jatkettu jälkitreeniä. Agility on ollut muutaman viikon tauolla ja tokokin jäänyt taka-alalle. Nuuskuttelut menee tällä hetkellä hienosti, esineiden ilmaisu on melko hyvää ja toimii vaikeillakin esineillä. Matkaa lisäillään hiljakseltaan ja koitetaan saada motivaatio pysymään loppuun asti korkealla. Hyvältä näyttää!
perjantai 28. huhtikuuta 2017
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Koiran omistajan elämän auvo
Sanottakoon ensimmäiseksi, että kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä pentuaika ei ole mitään erityisen nautinnollista. Pennut ovat ihan(an?) kamalia. Ne eivät osaa käyttäytyä, ne repivät hermoja riekaleiksi samaa tahtia kuin kaikkea talon irtaimistoa. Jos jostain saisi minuun hyvän suhteen luoneen, valmiiksi minun tavoilleni koulitun aikuisen koiran, ottaisin sen. Kun sellaista ihmettä ei tule tapahtumaan, täytyy kestää lyhyt hetki epämukavuutta.
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Uimakoulua, osa 2017
Tällä kertaa halusin tehdä asiat kunnolla. Jahkailun ja "kun pitäis" -lauseiden täyteisen syksyn ja talven jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja varasin Amokille ajan Tampereen koirauinnista. Olemme nyt käyneet uimassa kolmesti, kerran viikossa.
Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.
Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.
Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta. Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.
Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.
Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.
Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.
Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.
Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta. Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.
Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.
Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Uudet kuviot
Paluu kirjoittamaan? Ehkä. Jonkinlainen kiinnostus asiaan on taas syttynyt, sitä en tiedä, kuinka kauan oikeasti viitsin nähdä vaivaa.
2016 keväällä parhaista parhain Kassu menetti elämänilonsa ja alkoi olla muutenkin raihnainen ja vanha. Huhtikuussa Paistin syntymäpäivänä oli aika päästää vaari uusille metsästysmaille.
Toukokuussa sain tiedon, että Vihdissä oli syntynyt narttumalinois, joka tulisi muuttamaan meille. Kesäkuussa, kun kävin tutustumassa pentueeseen, narttu vaihtuikin urokseksi. Olin jo ehtinyt totutella narttu-asiaan, mutta uros sopi muuten käsiini paremmin, joten päätöstä ei kauheasti tarvinnut miettiä, etenkin kun pentueessa kaksi kiinnitti huomioni erityisesti, Amok ja tämä narttu.
Viikon kuumeisen odotuksen jälkeen Amok asteli elämään ja pisti kaiken sekaisin. Pentua ei voinut jättää sekunniksikaan valvomatta tai se oli jonkin kielletyn kimpussa. Onneksi sillä oli myös hyvät unenlahjat. Paisti ja Vattu eivät erityisesti innostuneet uudesta tulokkaasta, joka ei näyttänyt kunnioittavan pätkääkään epävarmaa vanhaa urosta ja kovaäänistä narttua. Kunnioitusta ei ole sen koommin tullut näkyviin, vaan Amok pitäisi valkoisia henkilökohtaisina vinkuleluinaan, jos minun taholta asiaan ei tulisi jyrkkää kieltoa. Paisti stressaa asiaa toisinaan hyvinkin paljon ja toisinaan kaikki sujuu kuin vettä vaan. Onneksi minun äitini on olemassa, hän on luvannut pitää Paistia luonaan aina, kun tilanne niin vaatii.
Amokista on kasvamassa hieno koira, jonka kanssa on aloiteltu agilityä, tokoa ja jälkeä. Potentiaalia tuntuu löytyvän myös miljoonaan muuhun asiaan, vetohommiin varmasti tutustutaan, kunhan vain liukkaus helpottaisi alta.
Olen siirtänyt Vattua agilityhommissa tarkoituksellisesti muille ja tarkoitus olisi saada uusi ohjaaja kokeiluun myös kisakentille. Vattu tykkää touhusta, mutta homma ei vain pelitä minun kanssani kunnolla. Katsotaan, onko Eijalla parempi onni.
Paisti veteli vuonna 2016 hienoja tuloksia ja oli palkinnoilla useammin kuin kerran. Yksi voittokin tipahti tilille. Hyppyvalioituminen antaa odottaa itseään, ehkä jopa hamaan tappiin. Kovin montaa vuotta ei Paistilla enää kisauraa ole jäljellä. Kello kolkuttelee yhdeksää vuotta ja voisi melkein sanoa, että tämän kauden jälkeen mennään arpapelillä, ehkä kisataan, ehkä lopetetaan, kaikki riippuu koiran kunnosta ja kyvystä. Tulokset tämän vuoden SM-kisoihin on saavutettu, toivotaan parempaa onnea, kuin kaikkina edellisinä vuosina.
2016 keväällä parhaista parhain Kassu menetti elämänilonsa ja alkoi olla muutenkin raihnainen ja vanha. Huhtikuussa Paistin syntymäpäivänä oli aika päästää vaari uusille metsästysmaille.
Toukokuussa sain tiedon, että Vihdissä oli syntynyt narttumalinois, joka tulisi muuttamaan meille. Kesäkuussa, kun kävin tutustumassa pentueeseen, narttu vaihtuikin urokseksi. Olin jo ehtinyt totutella narttu-asiaan, mutta uros sopi muuten käsiini paremmin, joten päätöstä ei kauheasti tarvinnut miettiä, etenkin kun pentueessa kaksi kiinnitti huomioni erityisesti, Amok ja tämä narttu.
Viikon kuumeisen odotuksen jälkeen Amok asteli elämään ja pisti kaiken sekaisin. Pentua ei voinut jättää sekunniksikaan valvomatta tai se oli jonkin kielletyn kimpussa. Onneksi sillä oli myös hyvät unenlahjat. Paisti ja Vattu eivät erityisesti innostuneet uudesta tulokkaasta, joka ei näyttänyt kunnioittavan pätkääkään epävarmaa vanhaa urosta ja kovaäänistä narttua. Kunnioitusta ei ole sen koommin tullut näkyviin, vaan Amok pitäisi valkoisia henkilökohtaisina vinkuleluinaan, jos minun taholta asiaan ei tulisi jyrkkää kieltoa. Paisti stressaa asiaa toisinaan hyvinkin paljon ja toisinaan kaikki sujuu kuin vettä vaan. Onneksi minun äitini on olemassa, hän on luvannut pitää Paistia luonaan aina, kun tilanne niin vaatii.
Amokista on kasvamassa hieno koira, jonka kanssa on aloiteltu agilityä, tokoa ja jälkeä. Potentiaalia tuntuu löytyvän myös miljoonaan muuhun asiaan, vetohommiin varmasti tutustutaan, kunhan vain liukkaus helpottaisi alta.
Olen siirtänyt Vattua agilityhommissa tarkoituksellisesti muille ja tarkoitus olisi saada uusi ohjaaja kokeiluun myös kisakentille. Vattu tykkää touhusta, mutta homma ei vain pelitä minun kanssani kunnolla. Katsotaan, onko Eijalla parempi onni.
Paisti veteli vuonna 2016 hienoja tuloksia ja oli palkinnoilla useammin kuin kerran. Yksi voittokin tipahti tilille. Hyppyvalioituminen antaa odottaa itseään, ehkä jopa hamaan tappiin. Kovin montaa vuotta ei Paistilla enää kisauraa ole jäljellä. Kello kolkuttelee yhdeksää vuotta ja voisi melkein sanoa, että tämän kauden jälkeen mennään arpapelillä, ehkä kisataan, ehkä lopetetaan, kaikki riippuu koiran kunnosta ja kyvystä. Tulokset tämän vuoden SM-kisoihin on saavutettu, toivotaan parempaa onnea, kuin kaikkina edellisinä vuosina.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Tauko
Nyt on aika laittaa blogi pois päiväjärjestyksestä, ainakin toistaiseksi. Videot on ladattuna youtubeen päivityksiä varten, päässä on ideoita kirjoituksista, mutta mikään ei pääse pihalle paksusta kallosta. Pelkkä ajatuskin ideoiden ylös rustaamisesta tuntuu vastenmieliseltä.
Ehkä jossain vaiheessa palaan asiaan ja tuotan tekstiä muiden luettavaksi, siihen asti: näkemiin.
Ehkä jossain vaiheessa palaan asiaan ja tuotan tekstiä muiden luettavaksi, siihen asti: näkemiin.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
17.5. Takut
Toukokuun puolessavälissä käytiin hakemassa kisarutiinia Tampereelta Kari Jalosen radoilta.
Ensimmäisellä radalla minulla oli vähän ajoitusongelmia, mistä johtuen tuli melko rumia kaarroksia.
Radalla sattui myös meille harvinainen tapaus: kielto, josta ei seurannut hylkyä. Oletin Paistin irtoavan putkeen ja lähdin jatkamaan matkaani. Radalta tulokseksi tuli 5 aikaan 43,26 (etenmä 3,81m/s, -2,74) Sijoitus 9.
Samaisella radalla Vatulle iski taas keppien epäröinti, josta kielto. Radan loppupuolella ohjasin Vattua puomin alla olleeseen putkeen reilusti sivusta, jottei se olisi karannut kontaktiesteelle. Sivuunohjaamisen seurauksena Vattu bongasikin radan laidalla muiden esteiden takana olleen A-esteen ja lähti sitä kohden juuri sen verran, että kentän rajat tulivat vastaan. Rata siis hylkääntyi.
Toisella radalla alettiin löytää yhteinen sävel, kääntymiset sujuivat paljon nätimmin, eikä Paistin tarvinnut kysellä ihan hirveästi mihin ollaan menossa. Tuloksena radalta 0 aikaan 35,62 ( -4,38 4,07m/s) sijoitus 4. Tulosten valossakin rata meni hyvin, yhden käännöksen Paisti luki väärään suuntaan ja kiersi esteen pitempää tietä, jolloin aikaakin kului hieman enemmän. Ilman tätä oltaisiin saatettu sijoittua korkeamminkin, sillä seuraavaan sijaan oli matkaa vajaa kaksi sekuntia.
Vattu lukitsi toisella radalla puomin yhtä estettä liian aikaisin, vaikka ohjaaja kovasti puhuikin ja yritti vienosti ohjatakin toisaalle. Alun hylkääntymisen jälkeen minusta alkoi tuntua, kuin käsissä olisi väärä koira. Ikään kuin Vatun päässä olisi naksahtanut palaset kohdilleen: tämä on se sama juttu mitä tehdään aina omalla treenikentälläkin. Se liikkui nopeaan ja teki takanaleikkauksia ja esteidenhakuja kuin vanha konkari. Videolta katsottuna (aikaa en ole vilkuillut, vain omaa liikettä) näyttää, kuin meno olisi nopsempaa kuin Paistin kanssa.
Ensimmäisellä radalla minulla oli vähän ajoitusongelmia, mistä johtuen tuli melko rumia kaarroksia.
Radalla sattui myös meille harvinainen tapaus: kielto, josta ei seurannut hylkyä. Oletin Paistin irtoavan putkeen ja lähdin jatkamaan matkaani. Radalta tulokseksi tuli 5 aikaan 43,26 (etenmä 3,81m/s, -2,74) Sijoitus 9.
Samaisella radalla Vatulle iski taas keppien epäröinti, josta kielto. Radan loppupuolella ohjasin Vattua puomin alla olleeseen putkeen reilusti sivusta, jottei se olisi karannut kontaktiesteelle. Sivuunohjaamisen seurauksena Vattu bongasikin radan laidalla muiden esteiden takana olleen A-esteen ja lähti sitä kohden juuri sen verran, että kentän rajat tulivat vastaan. Rata siis hylkääntyi.
Toisella radalla alettiin löytää yhteinen sävel, kääntymiset sujuivat paljon nätimmin, eikä Paistin tarvinnut kysellä ihan hirveästi mihin ollaan menossa. Tuloksena radalta 0 aikaan 35,62 ( -4,38 4,07m/s) sijoitus 4. Tulosten valossakin rata meni hyvin, yhden käännöksen Paisti luki väärään suuntaan ja kiersi esteen pitempää tietä, jolloin aikaakin kului hieman enemmän. Ilman tätä oltaisiin saatettu sijoittua korkeamminkin, sillä seuraavaan sijaan oli matkaa vajaa kaksi sekuntia.
Vattu lukitsi toisella radalla puomin yhtä estettä liian aikaisin, vaikka ohjaaja kovasti puhuikin ja yritti vienosti ohjatakin toisaalle. Alun hylkääntymisen jälkeen minusta alkoi tuntua, kuin käsissä olisi väärä koira. Ikään kuin Vatun päässä olisi naksahtanut palaset kohdilleen: tämä on se sama juttu mitä tehdään aina omalla treenikentälläkin. Se liikkui nopeaan ja teki takanaleikkauksia ja esteidenhakuja kuin vanha konkari. Videolta katsottuna (aikaa en ole vilkuillut, vain omaa liikettä) näyttää, kuin meno olisi nopsempaa kuin Paistin kanssa.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Japsimestaruudet 9.5.15
Toukokuun alussa kisasimme japsimestaruuksista Jyväskylässä Sisko Pulkkisen radoilla.
Paisti lähti ensimmäiselle radalle muurahaisia housuissaan, Paistin taulukon mukaan aivan kierroksilla. Vauhti oli sen mukaista, korvat pysyivät silti hyvin kyydissä. Melkein jo lopussa luulin tekeväni valssia, Paisti luki toisin (tosin videolta näkee, että Paisti teki juuri niinkuin ohjasinkin). Jäin hetkeksi miettimään pysynkö suunnitelmassani vai ohjaanko esteen toiselta puolen. Se hetki kesti liian kauan, sillä Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä esteen uudelleen. Tuloksena siis hyl.
Vattukin oli jotenkin epätyypillinen odotellessa. Radalla oli hyvinkin tyypillistä Vattua: Vattu oli menossa puomille, mutta välissä olisi ollut putki. Vattu siis tuli putkelle viistosti ja päätti hypätä sen päälle keikkumaan. Puomin jälkeen oli taas putki, josta Vattu niin ikään juoksi ohitse moikkaamaan numerolappua ja sen jälkeen löysin koiran keikkumasta taas putken päältä. Seuraavaan putkeen Vattu irtosi hieman turhankin hyvin, sillä se olisi kuulunut suorittaa toiseen suuntaan. Hylätty rata siis tämäkin.
Sitä tuntee itsensä välillä kovin huonoksi kouluttajaksi ja ohjaajaksi, kun ei osaa ohjata epävarmaa koiraa sen vaatimalla tavalla tai kun ei aina tiedä missä se ongelma sillä kertaa on. Treeniä treeniä.
Toiselle radalle lähdin nollankuvat silmissä. Ilmeisesti onnistuin jakamaan näkemykseni ohjauksen kautta myös koiralle, sillä tällä radalla ei virhepisteisiin johtavia mokia tullut. Aikaa radalla kulutettiin 41,74 ja sillä päästiin sijalle 5. Näillä tuloksilla Paisti nappasi japsimestaruuksien toisen sijan.
Vattukin sai osansa nollankuvista. Sen kohdalla aika vaan ei ihan riittänyt, yliaikaa tuli 0,22 (muistaakseni, tuloksia ei ole netissä, eikä lappujakaan ole enää tallella). Sen olisi saanut otettua takaisin monessa paikkaa, helpoiten ehkä puomia edeltävällä putkella. Vattu oli siis sen ihan pienen hetken menossa puomille väärään aikaan. Vatun tulokset riittivät mestaruuksien kolmanteen sijaan.
Paisti lähti ensimmäiselle radalle muurahaisia housuissaan, Paistin taulukon mukaan aivan kierroksilla. Vauhti oli sen mukaista, korvat pysyivät silti hyvin kyydissä. Melkein jo lopussa luulin tekeväni valssia, Paisti luki toisin (tosin videolta näkee, että Paisti teki juuri niinkuin ohjasinkin). Jäin hetkeksi miettimään pysynkö suunnitelmassani vai ohjaanko esteen toiselta puolen. Se hetki kesti liian kauan, sillä Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä esteen uudelleen. Tuloksena siis hyl.
Vattukin oli jotenkin epätyypillinen odotellessa. Radalla oli hyvinkin tyypillistä Vattua: Vattu oli menossa puomille, mutta välissä olisi ollut putki. Vattu siis tuli putkelle viistosti ja päätti hypätä sen päälle keikkumaan. Puomin jälkeen oli taas putki, josta Vattu niin ikään juoksi ohitse moikkaamaan numerolappua ja sen jälkeen löysin koiran keikkumasta taas putken päältä. Seuraavaan putkeen Vattu irtosi hieman turhankin hyvin, sillä se olisi kuulunut suorittaa toiseen suuntaan. Hylätty rata siis tämäkin.
Sitä tuntee itsensä välillä kovin huonoksi kouluttajaksi ja ohjaajaksi, kun ei osaa ohjata epävarmaa koiraa sen vaatimalla tavalla tai kun ei aina tiedä missä se ongelma sillä kertaa on. Treeniä treeniä.
Toiselle radalle lähdin nollankuvat silmissä. Ilmeisesti onnistuin jakamaan näkemykseni ohjauksen kautta myös koiralle, sillä tällä radalla ei virhepisteisiin johtavia mokia tullut. Aikaa radalla kulutettiin 41,74 ja sillä päästiin sijalle 5. Näillä tuloksilla Paisti nappasi japsimestaruuksien toisen sijan.
Vattukin sai osansa nollankuvista. Sen kohdalla aika vaan ei ihan riittänyt, yliaikaa tuli 0,22 (muistaakseni, tuloksia ei ole netissä, eikä lappujakaan ole enää tallella). Sen olisi saanut otettua takaisin monessa paikkaa, helpoiten ehkä puomia edeltävällä putkella. Vattu oli siis sen ihan pienen hetken menossa puomille väärään aikaan. Vatun tulokset riittivät mestaruuksien kolmanteen sijaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)