Mielessäni pyörii välillä paljonkin ajatuksia aktiivisesta, tavoitteellisesta koiraharrastamisesta ja koiran aktivoimisesta. Varsinkin blogimaailmassa on nähtävissä ilmiö, jossa kirjoittaja tuntuu asuvan treenikentillä. On joko yksi tai useampi koira, joiden kanssa harrastetaan (yleensä montaa eri lajia) tavoitteellisesti. Melkein joka päivälle on omat treeninsä ja jos ei ole, niin tehdään kotona "jotain pientä". Viikonloput kierretään kisoissa tai lajin huippujen valmennuksissa. Väkisinkin ajattelen nämä ihmiset hieman tosikkomaisiksi harrastajiksi.
Näistä ajatuksista seuraa välitön jatkumo - enkö ole tarpeeksi aktiivinen harrastaja, jotta voisin sanoa meneväni tosissani kohti jotain tiettyä, rodun huomioonottaen korkeaa, tavoitetta? Miten ihmeessä voin pärjätä seuraavan koirani kanssa, joka tulee olemaan taatusti monin tavoin aktiivisempi ja hankalampi kuin nykyiset?
Seuraavaksi huomioni kiinnittyy ajatuksiin omista koiristani. Ne ovat hyvinkoulutettuja ja hyvinkäyttäytyviä. Ne nauttivat tekemisestä kanssani ja kuitenkin malttavat kotona nukkua. Kun kuljemme missä vain koirat vapaana, ne liikkuvat rentoina ja tottelevat stressaamatta. Minun koirani luottavat minuun ja minä luotan niihin. Toisin sanoen ne ovat tyytyväisiä juuri näin - ja minä olen niihin tyytyväinen juuri näin. Miksi ajattelisin olevani huonompi kuin harrastushirmut? Mitä tulee ajatuksiin pärjäämisestä aktiivisemman koiran kanssa: Seuraava koirani tulee ensisijaisesti lemmikiksi, ei harrastusvälineeksi. En tee sellaisella koiralla mitään, jonka kanssa täytyy viettää jokainen vapaa hetki treenaten ja aktivoiden, jotta säästytään massiivisilta tuhoilta kotona. Koira, joka ei kykene rauhoittumaan ja elämään vähemmällä, ei kykene myöskään tarkkoihin ja rentoihin suorituksiin, joita minä haluan.
Nämä suurharrastajat - eikö niillä ole mitään muuta elämää? Saavatko heidän koiransa tarpeeksi lepoa ja aikaa rentoutua treenien ja kisojen aiheuttamasta stressistä? Ruokkiiko suuri treenimäärä pakkotreenaamisen määrää niin, että kun treenataan tiettyyn pisteeseen asti, täytyykin kohta treenata enemmän, että sohva pysyisi ehjänä. Voiko niiden koirat kokonaisvaltaisesti hyvin?
Lopputulos ajatusketjussa on se, että taitaa olla olemassa tositreenaamista ja tosikkotreenaamista. Jokaisen olisi ehkä hyvä miettiä, että kumpaan sarjaan oma harrastus menee. Tuleeko oikeasti koiran hyvinvointi menestyksen edellä, muuallakin kuin ajatuksissa vai ylittääkö hieno ajatus koiran aktivoimisesta oikean hyvinvoinnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti