Lähtötilannehan oli vuodenvaihteessa se, että käyttäytyminen toisia koiria kohtaan oli muuttunut puhinasta ja tietyille koirille murisemisesta lähes kaikille "rähisemiseen". Enää ei ollut väliä sillä, oliko vastaantuleva ystävällinen, väliinpitämätön, jännittynyt vai rähisevä. Eikä sillä, minkä kokoinen tai näköinen tämä oli.
Ensimmäinen johtopäätökseni oli se, että lisääntynyt hihnalenkkeily oli huonontanut otettani koiriin, eivätkä ne olleet enää niin hyvin hallussa. Tästä pohdinnasta seurannut korjaustoimenpide oli alkaa kuljettaa koiria uudelleen vapaana myös muualla kuin metsässä. Annoin koirien kulkea vapaana, mutta käskyn alla tiettyjä tiepätkiä, ensin silloin kun ei ollut ketään näkyvissä. Siihen lisäsin pelkkien ihmisten ohituksen vapaana. Jokunen kerta on nyt tullut vastaan myös koiria, jolloin olen varmuuden maksimoimiseksi ottanut koirat vielä tiukempaan haltuun jo hyvissä ajoin ja vastaantulijan lähestyessä istuttanut ne maahan. Ollaankohan me nyt päästy kerran tai kahdesti ohittamaan vapaana toinen koirakko pysähtymättä.
Ilmeisesti johtopäätökseni oli hyvin pitkälti oikeansuuntainen, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että rähinää kuuluu harvoin, pelkkää puhinaa ja huohotusta huomattavasti enemmän kuin muutama kuukausi sitten. Vielä on matkaa täysin rentoihin ohituksiin, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.
 |
Vattu on ihan täpinöissään koko treenipaikasta, se on ryntäämässä ovelle ja suoraan kentälle heti, jos antaa yhtään löysää. Esteet se menee hienosti ja rohkeasti, eteneminen on paljon varmempaa ja irtoamistakin tapahtuu aina välillä upeasti.
Paisti taas on ottanut paikan "helppona ohjattavana". Treenit sujuvat hienosti niin kauan kun muistan mitä olen tekemässä ja jaksan ohjata samalla kun juoksen. Hyvin pienillä muutoksilla olen saanut kaarrokset taas kohtuullisiksi ja vauhdin tasaisemmaksi. Paistin tekemisintoon toki vaikuttaa myös se, että treenaan Vatun kanssa ensiksi, jolloin Paisti joutuu katselemaan kehän laidalta ja keräämään painetta kattilaan. Kuten myös se, että olen jo oppinut Vatun kanssa mikä toimii ja mikä ei. Vaikka Vattua täytyy ohjata ja viedä enemmän, ovat ne kuitenkin melko samanlaiset: saman ohjauksen pystyy tekemään molemmille, Paistille vain hieman kauempaa kuin Vatulle.
Helmikuussa sain muistutuksen Paistin siltakammosta. Paisti siis kammoksuu siltoja, joiden alla on vettä. Tien yli menevät sillat eivät ole kamalia ja ne voidaan ylittää ihan reunassa. Olimme viikonloppureissulla Kotkassa ja kävimme Kotkansaaressa kävelyllä. Siellä ylitimme yhden ruuhkaisan sillan: oli laskiaissunnuntai ja liikenteessä oli autoja, lapsia, koiria... Paisti meni lähestulkoon paniikkiin sillalla, ja riuhtoi itseään keskelle siltaa, vaikka tilaa ei olisi ollut. Tapahtuneen jälkeen kotona ylitimme sitä ainoaa veden yli kulkevaa siltaa. Paisti ei reagoinut mitenkään.
Samaisella reissulla tapahtui myös mielenkiintoinen tilanne. Olimme aamulenkillä Karhunvuoressa ja juuri menossa metsikköön. Koirat olivat vielä kiinni, kun pusikosta niskaan ryntäsi pari bordercollieta ja yksi groenendael. Ne eivät tehneet muuta, kuin tulivat hieman jäykähkösti hännät pystyssä haistelemaan, jonka jälkeen poistuivat omistajansa luokse. Molemmat omista pysyivät tilanteeseen nähden rentoina lähellä minua ja katsoivat koiria "ei voisi vähempää kiinnostaa"-ilmeellä, vaikka itseä vähän jännittikin miten erityisesti Vattu reagoi.
Lenkin jatkuessa saavuimme taas hihnalenkkeilyä vaativalle alueelle ja ohitimme koirapuiston, jossa oli pari bokseria leikkimässä. Huomatessaan meidät ne tulivat aidan viereen seuraamaan meidän kulkua. Tästä sen sijaan Vattu sai rähinäkohtauksen. Ehkä edellisen tilanteen hallinta oli vienyt mehut ja nyt se ei enää kyennyt hillitsemään suustaan pääseviä sanoja.
