21.4.2001 - 17.1.2013

Johan pitää aloittaa tämä vuosi iloisella kirjoituksella. Salama-Santeri päästettiin viime viikolla kirmailemaan paremmille agikentille. 

Ensin tavallisista poikkeavia päiviä alkoi olla useammin kuin kerran parissa viikossa. Ne eivät olleet varsinaisesti huonoja, eikä kovin kipuisenkaan oloisia (vaikka kivuista tai muuten tukalasta olostahan ne poikkeamat johtuivat), ne olivat vain erilaisia.

Sellaisia pieniä muutoksia alkoi ilmenemään, niitä on vaikea kuvata, kun ne olivat niin pieniä. Olisiko tällaista ollut muutamien päivien ajan? Sitten yksi ilta koko olemus muuttui tuskaiseksi, koiraan sattui, ilmeisen kovasti. Se ilta oli viimeinen.

Tällainen nauravainen, iloinen hensseli Santeri osasi olla.

 Santeri osasi olla todella ärsyttävä kaikkine luonteenpiirteineen. En osaa käyttää hienoja koiran luonnetta kuvaavia sanoja oikein, joten puhutaan ihmisten kielellä. Santeri oli minulle liian sählä, sellainen, joka ei kykene hillitsemään itseään tietyissä asioissa.  Esimerkiksi, vaadin Santerilta kopissa makaamista ennen kuin lähestyin tarhaa ruokinta tai tarhasta poispäästäminen mielessäni. Vuodesta toiseen jouduin odottamaan ja käskyttämään sitä takaisin koppiin, vähintään kolmesti yhtä kertaa kohden. Kun ei kykene, vaikka taatusti tiesi mistä on kyse. Viimeisen vuotensa aikana saatoin päästä muutaman kerran tarhalle asti pysähtymättä kertaakaan, usein täytyi kuitenkin se pakollinen yksi pysähdys tehdä.

Agilityssä Santeri antoi virheitä paljon anteeksi itsenäisyytensä puolesta. Ohjaus sai olla vajavaista, kyllä Santeri silti teki. Ongelma olikin siinä: en minä osannut ohjata, en sitten yhtään silloin kun Santerin kanssa kisattiin aktiivisesti. Sen vuoksi hyvin useasti Santeri teki niin kuin parhaaksi näki, kuuntelematta minua. Kun aloin oppia parempaa, oikea-aikaisempaa ohjaamista, koirakin alkoi toimia paremmin. Harmi vain, että Santeri alkoi olla jo vanha. Ihmeen hyviä tuloksia saatiin kuitenkin aikaiseksi. Santeri oli nopea, joten palasten loksahtaessa kohdilleen tulokset olivat hienoja. Kohotusta rotutilastoihin, jos ei muuta.

Aina puhun siitä, kuinka Santeri oli liian sitä ja liian tätä minulle, ei meidän luonteet oikeasti sopineet täydellisesti yhteen. Sanotaan, että meissä oli paljon samaa: molemmat vähän... malttamattomia, se on melko kuvaava sana.

Kuitenkin Santerista löytyi myös sellaisia piirteitä mitä kaipaisin suuresti esimerkiksi Paistiin. Esimerkiksi omia aivoja. Minua pitää ehdottomasti totella, mutta voisi sitä joskus vähän olla haastetta. Samoin tietynlainen sähäkkyys agiradalla olisi kivaa. Santeri pyrki eteenpäin - Paisti osaa mennä kovaa, mutta silloinkin se on sellaista, sellaista - lönköttelyä. Eteenpäin mennään, mutta sinne maaliinpääsemiseen ei löydy paloa.

 "On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin,
Teille laulamme nyt näkemiin."

 Lauman vanhinta valkoista kaivaten,

Enni

Ensi vuoden suunnitelmia

Kassu ja Santeri:  ollaan, tehdään tavallisia juttuja. Ei treenata varsinaisesti mitään, ehkä jotain pientä hyvän päivän sattuessa. Pidetään paikat kunnossa ja mieli sopivan virkeänä. Eletään päivä kerrallaan, etenkin Santerin kanssa.

Paisti: Osallistutaan SM-kisoihin, AVAudutaan ja saadaan ensimmäinen hyppyserti. Katsotaan kuinka hyvin tällä kertaa onnistutaan. Työskentely kaipaa jonkinlaista täpäkkyyttä, täytyy siis ottaa täsmätreenejä mm. käännöksiin ja kontakteille. Voi kun olisin joskus valoisaan aikaan kotona!

Vattu:  Kaikennäköisten varmuuksien kasvattamista: itsevarmuutta, estevarmuutta, kisavarmuutta. Noustaisiinko jopa kakkosiin ennen japsimestaruuksia?

Kaiken alku ja juuri: Täytyy taas oppia luottamaan koiraan, ettei tule turhia ylilyöntejä ohjauksen kanssa. Kunto ja aktiivisuus on edelleen parannettavia ominaisuuksia. Kestävyystreenin lisäksi nopeutta.

Tavoitteiden (epä)täyttymys 2012

Santeri: tarkoituksena oli pysyä yhteisymmärryksessä ja sulassa sovussa. Santeri on vanhennut vuosia viime talvesta. Sillä on synnynnäinen peräsuolen laajentuma, joka on jostain syystä vanhoilla päivillä alkanut vaivaamaan suuresti. Maallikkomielipide on, että ruoansulatus on rikki, sillä sopivassa lihassa pysyminenkin tuotti suuria ongelmia (nyt Santeri on lihava kuin syöttöporsas). Jonain päivinä pappa on ollut selkeästi kipeä ja toisina päivinä oma vanha itsensä. Ollaan monasti mietitty viimeisen matkan tekoa, mutta lokakuun jälkeen suunta on ollut ylöspäin. Santerista on tullut kokopäiväinen sisäkoira, joka osaa jopa rauhoittua sisälle. Ja hypätä sohvalle nukkumaan heti kun valot sammuvat ja sänky narahtaa painoni alla.


Kassu:   Kassu on edelleen elossa, vaikkakin dementoitunut. Välillä unohdetaan, että tästä polunhaarasta ei olla koskaan käännytty muualle kuin oikealle ja välillä houkutellaan toisia leikkimään. Onhan se vanha, mutta Kassun pitäisi olla ikuinen.

Paisti: Tavoitteista 1/3 onnistui. Eli osallistuimme SM-kisoihin, karsintaradalta nolla hienoisella yliajalla, sijoitus 56. Ei finaalipaikkaa, vaikka lähelle meni.

Sertit olivat melkein hyppysissämme, oli ihan hyviä sijoituksia sekä agility- että hyppyradoilla. Ne antavat nyt odottaa itseään. Täytyy varmaan treenata vähän lisää.


Vattu: Treenataan kisavalmiiksi (lähestulkoon), startataan virallisissa kisoissa (tehty, neljästi), osallistutaan japsimestaruuksiin (juoksut...), noustaan kakkosiin (one down, two to go).

Me todella startattiin virallisissa, ja saatiin jopa ensimmäinen nolla ensimmäiseltä radalta, mutta kaukana kisavalmiista ollaan edelleen. Minun määritelmäni mukaan koira tarvitsee kisavalmiuteen muutakin kuin esteiden oikeaoppisen suorittamisen.

Minä itse: kunto on kohonnut ja aktiivisuustaso noussut, vaikka se ei näy blogissa.

Kisakauden päätös 1.12.12

Kirjoittaja on laiska, eikä ole aiemmin viitsinyt saati ehtinyt muistella viimeisintä Jyväskylän reissua joulukuun alussa. Kävimme siis juoksentelemassa vuoden viimeiset kisaradat Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroimana.

Paisti, joka on viimeisen kuukauden aikana saanut ei-niin-mairittelevia lisänimiä, yllätti kulkemalla ohjauksen kanssa yhteiseen suuntaan. Taisin kyllä uhata teettää koirasta karvalakin joululahjaksi, jos näin ei kävisi.

Ensin agiradalle. A:n alta kulkeva putki syötti suoraan keppien toiseen väliin, joten käänsin vartaloani aika jyrkästi kepeistä pois päin, joka sai oikeaan väliin juoksevan Paistin tekemään ylimääräisen pyörähdyksen keppien alussa. Virhettä ei tullut, mutta aikaa paloi luonnollisesti turhaan. Radalta tuloksena 0 aikaan 39,14 (-3.86), sijoitus 5. Sm-nolla 6/7. Ei siis päästä lusmuilemaan keväällä, kun täytyy yksi aginolla vielä noukkia tassuihin.

Jaksan kerta toisensa jälkeen ärsyyntyä näistä videoista, kun en liiku mihinkään, vaikka tiedän painavani täysillä jaloilla. Tällä radalla tosin ne jalat painoivat normaalia enemmän, oli kylmä ja en lämmitellyt itseäni riittävästi.:

Hyppyradalla mentiin hienosti. Loppupuolella tehtiin meidän tyyppivika: ohjaan liikaa ja käännän koiraa myöhässä, eli juostaan pitkää reittiä esteen "väärältä puolen". No, nolla sekin oli, aikaan 34,69 (-4,31), sijoitus 3.

"Kiinnitä huomiosi näihin ensi vuonna" -listaan voi tämän viikonlopun jäljiltä lisätä palluran "yliohjaus ja koiraan luottaminen"

Jyväskylässäkin pyörähdettiin

Edellisen viikonlopun tunnelmat jatkuivat Jyväskylässä 17.-18.11.

Lauantaina Paisti kisaili kahdella Minna Räsäsen ja yhdellä Pertti Siimeksen radalla.

Ensimmäisellä agilityradalla Paisti mm. juoksi suoraan nenän edessä olleen putken ohitse, vaikka viime viikonloppuna kaikki edessä olevat putket olivat ylitsepääsemättömän ihania. Oma ohjaus oli radan alussa hieman kankeahkoa, tämä yhdistettynä korvattomaan koiraan aiheutti pitkiä kaarroksia ja yleisön vilkuilua. Radan loppupuolella oli välistäveto, ei edes tiukin mahdollinen, eikä Paisti siihen kääntynyt, vaikka videon mukaan tässä kohtaa ohjauksessani ei ollut mitään vikaa. Rata siis hylätty.

Toisena oli hyppyrata, jossa oli paljon ansaesteitä lähellä toisiaan. Alun päällejuoksussa sain todella juosta päälle, Paistia ei paljon kiinnostanut. Hieman normaalia haastavampi takaaleikkaus kepeille sen sijaan sujui hyvin. Tämä kuvasti rataa muutenkin: osan kohdista Paisti kulki käsikädessä ohjauksen kanssa ja sitten hetken perästä tehdään mitä halutaan, vaikka ohjaus näyttää selkeästi että EI sinne.
Rata hylkääntyi puolessa välissä, kun Paisti astui putkenpään lähellä olleeseen ansahyppyyn, eikä kääntynytkään mukaani oikeaan suuntaan.

Hyppärillä Paisti kulki - ja minä ohjasin - paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta edelleen oli havaittavissa kuulo-ongelmia.

Viimeinen, Siimeksen tuomaroima agirata olikin sitten se päivän paras suoritus. Vähän oli edelleen havaittavissa turhia koikkelehtimis-kaarroksia, mutta pääasiassa meno oli ihan hyvää. Kontaktit oli hienot! Toiseksi viimeisellä esteellä, putkella, Paisti olikin jo lähdössä suorittamaan, mutta päättikin jatkaa jalkojeni mukana esteen ohitse. Tältä radalta tuloksena 5, 45,98 (-2,02) ja sijoitus 10.


Koska viime viikonlopun korvattomuus jatkui edelleen, eikä syy tällä kertaa voinut olla odottelusta nousseet kierrokset, täytyi syytä miettiä hieman tarkemmin. Kyllähän se aika selkeä sitten olikin, vaikkei sitä osannutkaan ottaa huomioon ennen "oireita". Santerihan nimittäin muutti sisälle asumaan pari viikkoa sitten, kun muut jäivät vielä ulkoruokintaan. Tällä hetkellä Paistilla ei ole ketään katsomassa pahasti, kukaan ei kyykytä. Sen lisäksi Paisti taitaa kuvitella, että Vattu on sen narttu... Pikkupoika siis kuvittelee olevansa todellisuutta isompi kaveri. Sopiihan sitä kuvitella kaikenlaista, nyt täytyy näyttää, että mikään ei ole todellisuudessa muuttunut, vaikka yksi raihnainen vanhus asuukin muualla.



Sunnuntaina oli Vatun vuoro loikkia Siimeksen hyppyradalla ja Räsäsen agiradalla.

Ensinnä kokeiltiin onnea hyppiksellä. Melkein heti alussa tuli tyypillinen aloittelevan koirakon virhe, numerolapun tsekkaus. Tosin tuomari ei tästä virhettä antanut. Yhden putken Vattu kielsi, kun oikaisin vähän turhan paljon. Pitäisi muistaa, että ne putket eivät ole Vatunkaan lemppareita. Takanaleikkaus sujui hyvin, vaikka niitä on harjoiteltu kovin vähän. Radalta tuloksena 5, 38,02 (-2,98), sijoitus 7.

Jälleen kerran, Vattu kulki reippaasti, vaikkakin edelleen hieman epävarmasti. Pääsimme alle ihanneajan, vaikka putken kiellossa kului ainakin 5-6 sekuntia

Agiradalla Vattu teki sille epätyypillisen laajoja kaaria, edelleen epävarmuus yhdistettynä Paistiohjelmoituun kuskiin. Itsellä menee varmaan taas ikuisuus, ennen kuin sitä muistaa ohjata aloittelevaa koiraa sille sopivalla tyylillä.

Suoritus oli reipasta ja melko varman oloista yli puolen välin, kunnes suoraan nenän edessä oleva putki täytyi kieltää. Video on kuvattu sellaisesta kulmasta, etten pysty sanomaan ohjasinko vajaasti vai oliko se enemmänkin taas uskalluksen puutetta. Tuloksena 5, 46,41 (-5.59) sijoitus 4.
 Tänä vuonna on vielä yhdet kisat Paistin kanssa, sen jälkeen pidetään taas noin kuukauden tauko. Tämän ja edellisen kisaviikonlopun jälkeen ei ainakaan ole epäselvää, mitä meidän täytyy treenata, kun sellaiset puuhat taas aloitetaan.

Kuopiota 10.-11.11.

Kuopio 10.11.

Vattu starttasi Kuopiossa ensimmäisissä virallisissa kisoissaan. Tai ylipäätään ensimmäisissä kisoissaan, ei me olla käyty epävirallisissakaan.

En ilmoittanut Vattua kuin kahdelle radalle, ettei tottumaton koira väsähdä liikaa kaikesta jännittävyydestä. Kyllä sen illalla huomasi, että koira oli väsynyt: se veti koko illan hirsiä pitkin pituuttaan, eikä juuri reagoinut muiden tekemisiin. Radat tuomaroi Johanna Nyberg.

Ensin kisattiin agiradalla, joka oli suoralinjainen, tyypillinen ykkösluokan rata. Vattu pelästyi hieman outoa, rämähtävää keinua ja sen takia puomillakin piti varoa ja mennä hitaasti. En muista, koska olisin kimittänyt koiralle sillä tavalla, kun koitin rohkaista Vattua jatkamaan.

Kontaktit olivat hienot. Ja tulos, ensimmäiseltä kisaradalta 0, 40,68 (aikavirhe -7,32), sijoitus 1. Tämä oli itseasiassa kaikkien kokoluokkien nopein nolla.

Toisella radalla (hyppis) huomasi jo vähän paremmin, että itseluottamusta voisi olla enemmän, sillä esteille täytyi saattaa ja siitä huolimatta yksi putki kiellettiin. Ja toiselta käännyttiin väärään suuntaan ja kierrettiin pidemmän kaavan mukaan seuraavalle esteelle. Tältä radalta tuloksena 5, 37,36 (-5,64), sijoitus 4. Täytyy vain todeta, että kaikesta epävarmuudesta ja kielloista ja sähläämisestä huolimatta Vattu on pirun nopea koira. Mitä tapahtuu, kun kisat eivät olekaan enää niin jännä juttu?

Kuopio 11.11.

Paisti pisti koko jutun leikiksi alusta alkaen kaikilla kolmella radalla. Ensimmäinen rata oli Johanna Wüthrichin tuomaroima hyppyrata. Jos koiralla olisi kädet ja viisi sormea, Paisti olisi näyttänyt isosti sitä keskimmäistä. Ainoa kohta, missä se kuunteli, oli alku: sieltä ei varastettu. Ensimmäisen esteen jälkeen sitten pisteltiin menemään miten sattuu ja minne sattuu. Eikä luonnollisesti sinne päinkään, mihin ohjataan. Yllättäen, rata oli hylätty.

Seuraavat kaksi agilityrataa tuomaroi Nyberg. Ensimmäisellä agiradalla meno oli jo hieman siistimpää ja suunta oli suurimmaksi osaksi sama minun ohjaukseni kanssa. Mutta kontaktit roiskittiin miten sattuu ja eteenpäin painatettiin minkä jaloista pääsi. Kun koira, joka ottaa aina kontaktit, ei yhtäkkiä pysähdykään puomille, niin ohjaaja ei ehdi haastavaan takaakiertoon ja samainen rakki ehtii pujahtamaan putkeen. Putkeen! Joka on ällöttävä ja epämiellyttävä este, joka olisi normaalisti kiva jättää menemättä.

Toiselle agiradalle mentiikin kontaktien muistuttelun ja korvien aukaisun kautta. Radalla varmistelin vielä oikeaa suoritustapaa murisemalla ennen pysäytyskäskyä. Rata oli hieno, hieno, hieno. Sekä myös nopea. Ja hylätty, kun upean radan jälkeen pelle päättää, että ajanottolaitteen johtoa suojaava teippaus onkin rima, eikä se tylsä keppi siinä suoraan nenän edessä.


Ajattelin, että pelleily johtui siitä, että koko edellisen päivän Paisti makoili autossa ja keräili kierroksia. Se tiesi tasan tarkkaan, missä oltiin ja mitä siellä olisi kuulunut tehdä, mutta sitten sinne radalle ei kuitenkaan päästy. Seuraavana päivänä se sitten purkautui korvat kadoksissa -intoiluna.

Jos metsään haluat mennä nyt...

 Pitkään harmittelin, kun en saa koirista koskaan kuvia, kun ei ole mukana kuljetettavan kokoista kameraa. Kun vihdoin sain taskumallisen kuvauslaitteen, täytyi useiden viikkojen ajan kirota kesken lenkin, kun en muistanut taaskaan ottaa sitä mukaan. Muutamina aurinkoisina päivinä muistin kameran, mutta koirien mielestä tilanne muuttui niin oudoksi, etten ole saanut ikuistettua Vatun hepuleita tai nuoriso-osaston keppileikkejä. Täytyy siis tyytyä muutamaan poseerauskuvaan.

Sam - ei edustavia kuvia

Vattu

Paisti

Kassu

Suojaväri?

Lisäksi vielä loppukevennys, vaikka "kevennys" lienee väärä sana, kun puhutaan rotumestaruus"kakusta".