Kenraalit ja taukoa edeltävää kisaamista

Janakkalassa Kromfohrländerien kisoissa oli luokat sopivasti niin, että ykkösille ja kakkosille oli yksi rata, ja kolmosille kaksi rataa. Siispä menin ja ilmoitin Vatun ja Paistin samana päivänä kisaamaan, kun päivästä ei venyisi mahdotonta vaikka vastakohtaluokissa kisaavatkin. Vattua tuomaroi Johanna Nyberg, kuten myös Paistin ensimmäistä rataa. Toiselle radalle saatiin ulkolainen tuttavuus Bob Griffin.

Vatun radalla oli pöytä! Neiti oli hieman hitaalla - ja kun videolta katsoo, niin tervassa kuljetaan. Kuitenkin estehakuisuus on parantunut syksystä, joten ehkä tässä vielä päästään oikeanlaisiin tuloksiin. Koska minun hitauttani ei välttämättä aina lasketa virheeksi, rata oli puhdas, aikaan 45,56 (-9,44) ja sijoitus oli 1. Se oli toinen laatuaan ja syksylle, ennen japsimestaruuksia jää tavoiteltavaksi enää yksi pyöryläinen seuranaan matkalippu kakkosiin.

Nythän Vattu on jäämässä sairaslomalle steriloinnin vuoksi, siitä kenties tarinaa toisena päivänä, kun reissu on tehty. Pakkohan siitä on kirjoittaa, kun toiselle on ommeltu niin hieno pukukin vatsaa suojaamaan!

Pöytä löytyi myös Paistin ensimmäiseltä. Se koitui reippaan radan käännekohdaksi, Paistin jarrut eivät nimittäin pelanneet riittävällä voimakkuudella. Vaikka ihan hyvä näin, kerta puomin alastulo oli lähes ryökälemäinen. Joskus on vähän kiusattava koiraa juoksemalla kovempaa kuin kintuista lähtisi, mutta toisaalta sen voisi tehdä jossain muualla kuin kisoissa. Tuloksena 5, aika 41,06 (-4,94), sijoitus 9.

Toinen rata hylkääntyi jo heti ensimmäisen esteen jälkeen. Ei ole kyllä minkäännäköinen ihme, kun kurkkaa videolta, miten ohjaan puomin alla olevaan putkeen. Jatkettiin rata loppuun puomilta hieman sähläten. Mutta koska A-esteen kontakti sujui hienosti, niin ei haittaa juurikaan.

Sunnuntaina olisikin sitten edessä vuoden suurimmat. Kenraaliharjoitukset eivät menneet ihan omien suunnitelmien mukaan, mutta positiivinen ihminen jossain sisälläni sanoo, että monia hyviä asioita päivässä oli. Ensimmäisellä radalla paineltiin kuin viimeistä päivää - sopii karsintahyppärille, kunhan muistetaan olla tarkkoja käännöksissä. Toisella radalla taas - kontaktit onnistui, vaikka muuten sählättiinkin. Se oli pieni muistutus mahdollisesti edessä olevalle finaaliradalle, malttia ohjaaja.

Muutenkin tämän kevään panostus koiraharrastamiseen ja eteenpäin pääsemiseen on ollut valitettavan pientä, mutta ehkä jo ensi vuonna teen asioille jotain. Syitä tämän kevään panostamattomuuteen saa mahdollisesti lukea Vatun sairaskertomuksen yhteydessä, kuten myös Paistin selän kuulumisia.

Pitkästä aikaa Kassua ja tokoa

19.5. oli oman kentän tokokokeet, joihin ilmoitin Kassun mielenvirkistykseksi. Treenattu ollaan erittäin vähän, eli siis käytännössä ei yhtään ja kokeeseen asteltiinkin ilman tulostavoitteita. Tulos oli sen mukainen.

Paikalla makaaminen 10
  Seuraaminen taluttimetta 8,5
--> Kassu teki parempaa työtä kuin aikoihin. Taisi jotkut perusasennot olla hieman hakusessa...
 Maahanmeno 0
 --> Täydellinen seisominen
 Luoksetulo 7
--> Ohjaaja pysäytti turhan voimakkaasti. Eikä kukaan ollut kertonut koiralle, että liike jatkuu myös pysähtymisen jälkeen, joten Kassu tarjosi toistakin pysähtymistä.
Seisominen 0
--> Ei-niin-täydellinen seisominen. Pysähtyi hitaasti ja kääntyi taaksemenossa mukaan.
Noutaminen 5
--> Kassu lähti hienosti ja nappasi kapulan nopeasti, mutta paluumatkalla nenään haiskahti peuranpapanat, joiden etsiminen meni noudon edelle.
Kauko-ohjaus 8
-->Taisi tulla yksi kaksoiskäsky
Estehyppy 0 
--> Esteen kolautus ja muutakin pelleilyä. 
Kokonaisvaikutus 8 
--> Vanha, miellyttävä koira, jolta moni saisi ottaa mallia tekemisen intoon. :)

Kokonaispisteet 110, AVO3 ja sij 3.

Kassulla taisi olla kivaa, ainakin se piti kovaa komennusta alusta loppuun käheällä äänellään. Jostain syystä jatkuva äänenkäyttö ei aiheuttanut paljoa kommentteja tällä kertaa. Vanhan koiran etuoikeuksia?

Unissakilpailija

Käytiin Paistin kanssa äitienpäivänä kilpailemassa Takkujen kisoissa ensin Jari Suomalaisen ja sitten Heidi Viitaniemen radoilla. Suoritukset tuntuivat kovin jähmeiltä, sekä ohjaaja että ohjattava olivat hieman unessa..

Ensimmäiseltä radalta saatiin kotiinviemiseksi 5 virhepistettä aikaan 45,07 (-1,93) ja sijoituksella 11. Minusta tuntui, että Paisti liikkui paikallaan ja tutkaili lähinnä kaikkea muuta kuin rataa. A-esteen jälkeen radalla piti kääntyä suoraan takaisin menosuuntaan hypylle: otin Paistin mukaan huonosti ja oletin sen toki tulevan, mutta se jäikin ihmettelemään mihin mä oikein juoksen, siispä se kielsi yhden hypyn.
Videolta katsottuna rata ei ollut niin huono, kuin miltä se tuntui ohjata, mutta kovin hyvä mieli ei kuitenkaan jäänyt.

Toinen rata oli helppo, sellainen joka olisi pitänyt kyetä ohjaamaan unissaankin. Tämän uniohjaajan rata päättyi kuitenkin hylkääntymiseen heti alkusuoralla, kun keinulta piti ohjata A-esteen alla olevaan putkeen, mutta Paisti menikin A:lle. Tiesin radassa olevan pari sellaista ansaa, johon Paisti saattaisi ajautua, tämä ei vain ollut yksi niistä. Ohjaaja oli vähän myöhässä. Lähdettiin radalta puomin uusinnan jälkeen, eikä ne olot olleet vieläkään hyvät.

Nyt ollaan treeneissä otettu hyvänmielen menoa, mutta myös ällöttäviä tuhat takanaleikkausta tai tuhat valssia peräkkäin harjoituksia. Ja vähän kontakteja. Paisti on käynyt kerran polskimassa muutamat vedot, uimakoulun opettaja jäätyy vaan vielä kovin helposti järveen. Pientä hiomista vielä löytyy ennen SM-kisoja, yhdet kisatkin täytyisi vielä ennen sitä.

Hommaa piisaa!

Kun kisapäivä putkeen meni

Allan Mattsson oli suunnitellut taas mukavia ratoja iloksemme Hattulan kisoihin 27.4. Suoraviivaisia, helppojakin, mutta kuitenkin ansoja sisältäviä kaahausratoja. Oma tunnelma kisapaikalle tullessa oli hajamielinen, minulle nykyään hyvin tyypillinen "ai, tulinko tänne kisaamaan"-olo. Onneksi kuitenkin ensimmäistä rataantutustumista odotellessa pääsin kisaamisen makuun kiinni ja radalle päästiin ilman sen suurempia mentaaliharjoituksia.

Ensimmäinen rata - tavoitteena kontaktit, jotka otetaan kunnolla. Alussa minulla oli pieniä ongelmia käskyjen ajoituksessa, eli parit turhan laajat kaaret tuli juostua. Mutta kontakteille pysähdyttiin hienosti ja monien muiden kohtaloksi koitunut ansaputkikin oli meille ilmaa. Kokonaisuutena rata oli upea. Kuten tuloskin. 0, -4,13 (39,87), sijoitus 3. SERT-A --> FI AVA

Minun laumani ensimmäinen valio. Ensimmäinen pennusta asti kokonaan itse koulutettu koira on nyt agilityvalio! Kun ajattelin rataa, niin se oli helppo, niin helppo, ettei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Kun katselin rataa, totesin, ettei niitä tuloksia hirveästi synny. Kun epävirallisista tuloksista näki, että ollaan kolmansia laskin lähtölistaa: riittäisikö osallistujamäärä poissaolijoiden jälkeen. Sen jälkeen mietin, että voikohan toiseksi tullut vastaanottaa sertejä. Kaikki sujui niinkuin pitikin, tällä kertaa serti ei tullut sähläämällä, vaan hyvältä radalta.

Toinen rata oli, jos mahdollista, vielä parempi kuin edellinen. Ei kaarreongelmaa, ei kontaktiongelmaa. Ainoa ongelma oikeastaan oli yksi haukahdus lähdössä. Tulos oli toki tunnelman mukainen 0 aikaan 36,93 (alitusta meille melkoisen hurja -8,07) sijoitus 1. Sinänsä hauska yhteensattuma valioitua ensimmäiseltä radalta pronssisijalta ja voittaa sen jälkeen seuraava rata. Ainakin tuli todistettua, että kyllä se vihreäpunainen ruusuke tuli oikeaan osoitteeseen.

Kolmas rata oli hyppyrata, jonka profiili oli tyyliltään juostaan kovaa ja sitten käännytään. Samaa sarjaa edellisten kanssa, helppo/piilovaikea. Minussa oli jo iso nälkä sekä keskittymisen kato. Ensimmäisen suoran jälkeinen käännös oli hieno, samoin kepeille haku. Pussin jälkeen ohjasin melkolailla oikeaan suuntaan, mutta en katsellut missä koira menee, jonka takia Paisti valitsi suoraan edessä olevan muurin, eikä sitä oikeaa estettä.

Nämä oli vuoden ensimmäiset ulkokisat, mietittiinkin tässä, voisiko sillä olla Paistiin vaikutusta. Sen olemus oli nimittäin täysin erilainen kuin viimeaikoina kisoissa.


Valionarvon vahvistusta odotellen,
Enni

Röyhkeimmät kisavirheet

Paisti pistää taas parastaan, osittain kirjaimellisesti, osittain pelleilyn puolella. Mutta voinhan laittaa törkeän kontaktiloikan ja lähdöstä _melkein_karkaamisen toimivan selän tuottaman mielihyvän piikkiin? Koirasta näkee radalla niin selkeästi, kuinka sillä on taas kivempaa kuin aikoihin. 14.4. kävimme Lempäälässä Heidi Viitaniemen radoilla harrastelemassa.

Ensimmäinen agirata meni ihan hienosti, mitä nyt yksi käännös valui kielloksi asti. Koira haluaa mennä eteenpäin ja ohjaaja on myöhässä. Radalta tuloksena siis 5 aikaan 44,07 (-3,93), sijoitus 25. Muutoin radalla ei ollut mitään ihmeellistä, normaalista menosta poikkeavaa. Kontakteilla pelleillään ja minä ohjaan huolimattomasti, tyypillistä menoa siis.

Toisella agiradalla tehtiinkin lisää tyyppivirheitä, jos niitä virheiksi voi sanoa. Eli siis käännytään esteen väärältä puolen. Ensimmäinen, ennen A:ta, oli oma, aikaa polttava moka. Hartialinja pitäisi olla menosuuntaan paljon pidempään. Seuraava ei vaikuttanut menoon mitenkään, sillä radan jatkon kannalta Paistin reitti oli loogisempi kuin minun valintani. Paisti loikkasi törkeän korkealta A:n alastulokontaktilta ja olin myöhässä kääntämässä. Tämä rata meni, ärsyttävää kyllä, virheettömästi aikaan 42,17 (-2,83) Sijoituksena 11.
Ja jottei menisi pelkäksi haukkumiseksi, toisen esteen ympärikäännös oli upea! 

Viimeisenä oli hyppyrata, jolta ei ole videomateriaalia, kun unohdin kameran autoon. Totesin vain, että virheet tiedän ilman videotakin ja hyväkin rata menee pilalle, kun näen itseni juoksevan kuin tahmassa. Kuten jo aiemmin vihjasin, Paisti todellakin oli lähdössä ennen lupaa, tosin en jaksanut sillä hetkellä välittää asiasta vaan lähdin menemään. En usko, että yhdestä kerrasta tulee ongelmaa. Suorasta putkesta kääntäminen meni reilusti pitkäksi, kun en tehnyt asian eteen juuri mitään. Kepeillä Paisti liukastuu toisen välin ohitse ja korjaamisen jälkeen pelleiltiin loppurata hälläväliä-tyyliin. Radalta tuli siis vitonen ja 2,38 yliaikaa, eli 7,38. Sijoitus oli jossain kolmenkymmenen lähimaastossa.


Tiistaina oli viimeiset treenit Lempäälässä, Paisti meni hyvin ja otti hienoja kontakteja, niihin pitäisi taas kiinnittää huomiota, kun kahden kuukauden päästä olisi se vuoden huipennus. Myös Vattu menee hyvin, sillä on hieno eteenpäin pyrkivä ilme päällä ja jos ohjaan jäykästi ja huonosti, se tekee oman valinnan. Kehityksestä huolimatta se on kovin epävarma, etenkin, kun ohjaaja hermostuu virheistä. Tuossa vaiheessa olevan koiran ohjaaminen on vaikeaa: pitäisi olla koko ajan tukemassa, mutta pitäisi myös luottaa ja antaa vain mennä. Vatun kanssa treenattavaksi tulee alussa pysyminen sekä keppikulmat.


   

Iloa ja onnistumista

Nyt voisi olla aika kirjoittaa lyhyesti niistä kivanoloisista piristeistä, jotka mainitsin aiemmin.

Ensimmäisenä voisin mainita Kassun. Ulkoilusäät on olleet aika mahtavat ja Kassu nauttii sydämensä kyllyydestä, kun se saa juosta jäällä pilkkimiesten jättämiltä kalanraadoilta toisille. Pelkkä Kassun säntäilyn katseleminen tuo hyvän tuulen. Harmi, että uskaltauduin jäälle vasta niin myöhäisessä vaiheessa, alkaa vapaanajuoksut papan osalta taas vähenemään.

Toiseksi, aurinko on saanut muitakin lähtemään ulos ja me ollaan saatu paljon harjoitusta ihmisten ja jopa koirien näkemisessä. Me ollaan kyetty ohittamaan vieraat koirat ilman ongelmia ja niinkin, että valkoiset on irti.

Vattu on alkanut hakea esteitä. Nimittäin ansaesteitä, putket on edelleen ongelmallisia, jos joudun hidastamaan omaa vauhtia. Ylpeä saan olla siitä, kuinka muutamassa viikossa myös linjasta pois olevat esteet ovat alkaneet vetää Vattua puoleensa. Selän takaa on sujahdettu niin renkaalle kuin myös pelottavaan putkeen, eikä vain kontaktiesteille. Estevarmuus alkaa lisääntyä, kohta uupuu enää kisavarmuus. Kun saadaan SM-kisat pois alta, niin voin hetkeksi keskittyä Vattuun.


Ilon ja onnistumisen ohitse täytyy mainita, että Paisti kävi hierojalla saamassa hoitoa selkäänsä. Peitsaamista on edelleen, meidän rytmit eivät sovi yhteen, mutta olen huomannut myös pitkiä ravipätkiä. Oletan saavani tämän ongelman käsittelyyn kunnolla nyt kun juoksukausi on alkamassa ja pääsen kulkemaan Paistiystävällisempää vauhtia. Viimeistään sitten, kun pääsee uittamaan ja kehittämään lihaksia sillä tavalla. Nyt kun se on sanottu ääneen, täytyy oikeasti myös opettaa Paisti uimaan. Niin hölmö en kuitenkaan ole, että kuvittelisin koko ongelman poistuvan, helpotusta kuitenkin toivon.

Lukot auki onnistumisen edestä

Viime kisojen jälkeen päätin, että minun ajattelutapani takia ei enää epäonnistuta radalla. Totesin, että tauon jälkeen ensimmäiset kisat epäonnistuvat, koska oletankin niiden epäonnistuvan surkeiden sattumusten takia. Varsinainen noidankehä, jossa teot ruokkivat ajatuksia ja ajatukset tekoja. Jyväskylässä 24.3. riuhtaisin itseni irti.

Ensimmäiselle, Anne Saviojan tuomaroimalle agiradalle lähdin asenteella "onnistuu". Kepeillä unohdin kuitenkin taas luottaa koiraan ja ajoin Paistin aloittamaan väärältä puolen kahdesti. Rata hylkääntyi, kun en viitsinyt korjata viimeisen esteen kieltoa. Tai itseasiassa, se olisi ollut hylky korjauksesta huolimatta, koska se oli kolmas kielto.

Toisella agiradalla oli tuomariharjoittelija, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Lähdin rataantutustumiseen ajatukset jossain ihan muualla. Parin kierroksen jälkeen ärsyynnyin itseeni suunnattomasti, kun kuljin esteiden välissä kuin aave. Vähän piti ravistella päätä, että pääsin kisatunnelmaan takaisin, mutta kisavuoron siirtyessä meille ajatukset vastasivat jo aiemmin kerrottua.

Ohjauksessa oli pientä tyypillistä malttamattomuutta, joka näkyi Paistissa levinneinä kaarroksina. Tällä radalla oli samanlainen kepeille vienti kuin edellisellä ja nyt muistin luottaa koiraan enemmän. Videolta on aistittavissa pieni epäröinti Paistissa, mutta oikein se kuitenkin sujahti. Radalta tuloksena 0, aika 46,47 (-1,53), sijoitus 4. Serti jäi vähän reilun kolmen sekunnin päähän, kaarteissa se oltaisiin saatu takaisin.

Tämähän oli se kaivattu viimeinen aginolla SM-kisojen osallistumisoikeutta varten, joten Kirkkonummi kutsuu kesäkuussa (kohta!!).

Viimeisenä oli Eeva-Liisa Pohjasen hyppyrata, jolla jatkoimme virheetöntä menoa. Tuloksena 0 aikaan 38,56 (-2,44), sijoitus 7.

Valsseissa olin hieman tiellä ja renkaalle vienti oli suorastaan surkea, mutta nolla on tällä kertaa ihan vain nolla.

Paistin alaselkä on jumissa. Onneksi se huomasi, että hieronta auttaa, eikä jumiutuneen kohdan vaivaaminen johda kuolemaan, joten olen pystynyt käsittelemään sitä hieman päivittäin ja olemuksesta huomaa helpotuksen. Maanvaivan suuruinen peitsaaminenkin on vähennyt ja ollaan päästy treenaamaan oikeanlaista ravia.

Muitakin kivanoloisia piristeitä on koiraelämässä ollut viimeaikoina, mutta taidan kirjoitella niistä omaa juttua toisella kertaa.