Kun tein päätöksen kouluttaa valkoiset kulkemaan vapaana lenkit myös paikoissa, joissa liikkuu muita, ajattelin, että kaikki muu onnistuu vapaana, mutta hevosten tullessa kohdalle laitan koirat kiinni. Ei sen takia etteikö sekin tulisi "onnistumaan", vaan hevosten ja ratsastajien takia.
Pitkään päästiin ilman tätä kohtaamista, mutta tänään se tapahtui. Oli jo hämärtämässä ja käännyin risteyksetä kotia kohti. Tien päästä kuului tömpstömpstömpstömpstöms. Kolme islanninhevosta ratsastajineen lähestyi melkoisen reippaasti. Päässä ehti pyörähtää, hevosia, kohdalla kohta, koirat kiinni. Mutta ei siinä ehtinyt lopulta muuta kuin istuttaa Paistin reunaan, ottaa Kassun lyhyelle ja Vattu rapsuteltavaksi kun hevoset olivat melkein kohdalla. Ilmeisesti ratsastajat eivät havainneet meitä heti, kun tulivat koko tienleveydeltä niinkin lähelle. Siirtyivät kyllä toiseen laitaan ja hidastivat meidän kohdalla käyntiin.
Ei koiria hevoset kiinnostaneet. Kassu kitisi pysähdystä kesken kotimatkan, ruoan saantihan siinä viivästyy. Vattu ja Paisti toljottivat minua vähän kummissaan. Taisin käyttäytyä hieman kummasti niiden mielestä, eihän me koskaan pysähdytä vastaantulijoiden takia. Hevosten mentyä ohitse jatkettiin matkaa, eikä Vattu edes vilkaissut taakse. Pentukin osaa yllättää välillä, se ei ole kovin useasti nähnyt hevosia ja niinä kertoina ne on olleet varsin kummia otuksia Vatun mielestä.
Nyt ei tarvitse jännittää sitäkään, ei tule taatusti myöhemminkään ongelmia - toivottavasti ehtisin kuitenkin seuraavalla kertaa ottaa valkoiset hihnaan.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
perjantai 27. syyskuuta 2013
21.9. Piirinmestaruudet
21.9. kilpailtiin piirinmestaruudesta SportDogParkissa Lempäälässä. Ronald Mouwen tuomaroi hyppyradan ja Jari Tienhaara agiradan. Molemmat radat olivat profiililtaan meille sopivat, ne olivat sujuvia, mutta niissä oli silti haastetta.
Paisti ei oikein ollut oma itsensä. Ensimmäisellä radalla hylky tuli, kun olin ehkä aavistuksen liian edellä heittämässä takaakiertoon, jonka Paisti jätti väliin. Jonkin matkaa mentiin hyvin, mutta loppuradasta Paisti ei enää ohjautunut: ei tullut kädelle, ei irronnut lähetyksestä, mutta valitsi kuitenkin esteitä omalle reitille sopivasti. Melkoisen karmea kokonaisuus, ei juuri hyvää sanottavaa.
Toinen rata meni paremmin, vaikkakin tälläkin Paisti hylkääntyi kun ei lähtenyt takaakiertoon vaan hyppäsi pienestä välistä väärinpäin. Sujuvampi tämä oli, mutta ei mainitsemisen arvoinen.
En nyt tiedä mikä Paistia vaivasi, se on käyttäytynyt muuten ihan normaalisti. Eikä ohjaus näytä noissa hylkykohdissa ihan hirveältä... Edellisenä päivänä ei mielellään ollut hierottavana, mutta asiaan saattoi vaikuttaa se, että pesin sen juuri ennen ja harjailin siinä samalla. Lenkeillä mennään niinkuin aina, ja itseasiassa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ravaaminen on taas viimeaikoina lisääntynyt. Seuraavat kisat on muutaman viikon päästä, täytyy katsella vähän tarkemmin ennen sitä.
Paisti ei oikein ollut oma itsensä. Ensimmäisellä radalla hylky tuli, kun olin ehkä aavistuksen liian edellä heittämässä takaakiertoon, jonka Paisti jätti väliin. Jonkin matkaa mentiin hyvin, mutta loppuradasta Paisti ei enää ohjautunut: ei tullut kädelle, ei irronnut lähetyksestä, mutta valitsi kuitenkin esteitä omalle reitille sopivasti. Melkoisen karmea kokonaisuus, ei juuri hyvää sanottavaa.
Toinen rata meni paremmin, vaikkakin tälläkin Paisti hylkääntyi kun ei lähtenyt takaakiertoon vaan hyppäsi pienestä välistä väärinpäin. Sujuvampi tämä oli, mutta ei mainitsemisen arvoinen.
En nyt tiedä mikä Paistia vaivasi, se on käyttäytynyt muuten ihan normaalisti. Eikä ohjaus näytä noissa hylkykohdissa ihan hirveältä... Edellisenä päivänä ei mielellään ollut hierottavana, mutta asiaan saattoi vaikuttaa se, että pesin sen juuri ennen ja harjailin siinä samalla. Lenkeillä mennään niinkuin aina, ja itseasiassa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ravaaminen on taas viimeaikoina lisääntynyt. Seuraavat kisat on muutaman viikon päästä, täytyy katsella vähän tarkemmin ennen sitä.
torstai 29. elokuuta 2013
Rotumestaruustaisto 25.8.
Jyväskylässä ratkottiin 25.8. japaninpystykorvien rotumestaruus Ritva Herralan tuomaroimana.
Pitkän kisapäivän ensimmäinen rata oli päivän teeman mukainen, melko helppo. Eniten yllätystä radalle toi keppien puute. Minun kisahistorian aikana olen ollut kahdella virallisella radalla, jolla ei ole ollut keppejä.
Ehkä se oli keppien puute, mikä toi minulle ja Vatulle itsevarmuutta onnistua, sillä rata meni juuri niinkuin treeneissäkin mennään, reippaasti ja juurikaan epäröimättä. Virheetön rata aikaan 31,81 (-11,19) etenemällä 4,09 m/s. Sijoituksena 1., SERT ja siirto kakkosluokkaan.
Hyppyradalle startattiin sitten kakkosten joukossa. Viime rata meni niin loistavasti, että tällä radalla ohjaus jäi hieman vajaammaksi - mutta itseäni puolustaakseni sanon, että silti noihin putkiin olisi pitänyt sujahtaa, kerta nenän edessä olivat. Luulen, että se on takaosan hypyt, jotka saivat uskalluksen puutteen muistumaan mieleen. Eli jos olisin ohjannut hypyillä paremmin ja vienyt enemmän, Vattu olisi uskaltanut myös putkeen. Radalta 10 aikaan 42,64 (+3,64), eli tulos 13,64. Tällä päästiin sijalle 4.
Entäs Paisti sitten? Paisti oli oma itsensä, sellainen kuin se on aina Jyväskylässä ja useimmiten myös muualla. Ensimmäisellä radalla kiidettiin melkoista kyytiä ja kaikenlisäksi melko hyvillä kontakteilla ja riittävällä tarkkuudella. Virheetön suoritus aikaan 34,88 (-9,12), etenemä hurja 4,44 m/s, sijoitus 3.
Hyppiksellä meno oli melkolailla samaa - keppien jälkeen maassa oli joku läntti, jonka Paisti äkkiä tarkisti palkan varalta. Sen lisäksi pari venähtänyttä kaarrosta, mutta eipä ollut ohjauskaan kummoista niissä. Tältäkin radalta nolla (aika 34,32, -6,68 etenemä edelleen hurja 4,57 m/s) sijoituksella 5.
Nämä olivat siitä harvinaiset japsimestaruudet, että kaikki 6 japsia saivat jokaiselta radalta tuloksen ja kaikki kolmosissa kisanneet 3 japsia kaikenlisäksi tuplanollan. Mestaruus meni siis tänä vuonna kolmosluokan koirille järjestyksessä:
1. Paisti :)
2. Roope ja Henna
3. Nemo ja Jenny
Eikä siinä luonnollisestikaan kaikki, sillä Paisti täytti ensi vuoden SM-tuplanollavaatimuksen. Nollia kerättynä 4/7 olettaen, että kriteerit ovat samat kuin aiemminkin.
Nyt sertifikaattiherkkuja leipomaan! :)
maanantai 19. elokuuta 2013
Ärsytys ja ihastus, eli kisapäivän tunteidenkirjo
Tampereella 18.8. oli tarkoitus onnistua Vatun kanssa ja siirtyä japsimestaruuksiin kakkosiin. Sekä tietysti pitää yllä Paistin kisavirettä. Tuomarina Vatulla oli Anders Virtanen ja harjoittelija, muistaakseni Petteri Kerminen. Paistia taas katseli Sari Mikkilä.
Kuitenkin, Vattu on Vattu, eikä me olla harjoiteltu juuri ollenkaan. Ensimmäisellä radalla nousi lähdöstä haistelemaan, loikkasi keinulta eikä osannut taaskaan keppejä. Hylkäsin, kun juostiin viimeisestä esteestä ohi. Ei se mikään hirvittävän huono rata ollut, mutta ei tuollaiselta tulosta tarvitse.
Samaista kohtaa tuntui haistelevan vähintään joka toinen ykkösten koira, mikä lie siellä tuoksui.
Toisella radalla pelleily meni pahemmaksi. Ennen omaa vuoroa odoteltiin pitkään, kun sähköistä ajanottoa säädettiin. Minä niin tykkään siitä, odottelusta. Ilmeisesti Vattukin. Tai sitten se oletti, että kun edellisellä radalla noustiin, niin seuraavalla voi jo ihan rehellisesti varastaa. Lähdettiin kuitenkin radalle, vaikka olisi ehkä pitänyt palauttaa tai poistua. En jaksa vaan edelleenkään uskoa, että yksi päivä tekisi mitään hallaa. Olkoot ne sitten kuuluisat viimeiset sanat...
Tällä radalla osattiin kyllä kepit, vaikkakin kovin epävarmasti. Putkea ei enää osattu. Keinulle pysähdyttiin ja Vattu uskalsi jopa hypätä ahtaalla takanaleikkauksella. A:lle ei enää pysähdytty, joten otettiin uudestaan ja poistuttiin harjoittelemaan istumista.
Kolmosia odotellessa käytiin kävelemässä, mm. yksi hieman Aitoon mäkiä jyrkempi ja pidempi ylämäki. Juuri sopivaa laatua kolmatta viikkoa keuhkoputkia ulos yskivälle ohjaajalle. Sen lisäksi hieroin Paistin auki ja nukuin ärsytystä pois.
Paisti onkin ihana. Sen tietää tekevän aina niinkuin kuuluu. Olkoonkin niin, että rata hylkääntyi pienenpienen kädenheilautuksen takia. Rata oli hyvä. Tuhat kertaa parempi kuin nuoremman versionsa suoritukset viimeaikoina.
Harvoin on sellainen olo, että nyt äkkiä kotiin, en mene viimeiselle radalle, koiraharrastukset stop! Viimeistä rataa odotellessa väsymys ilmeni tässä muodossa, kiinnostus oli niin täysi nolla, ettei täyteläisempää olekaan nähty aikoihin. Rataantutustuminen meni zombiemoodissa, mutta samalla jostain alkoi nousta sellainen pieni sisukas ääni, joka sanoi, että tollasta rataa ei voi mokata, ei tässä niin surkeita olla. Pieni ääni vahvistui kisaseuran säestämänä. Piti ihan skarpata koiraa hakiessa, keskity, keskity, keskity.
Oli harvinaisen rentoa mennä radalle, kun väsy painoi ja kiinnostus tulokseen oli ristiriitainen: onnistu, mutta mitä väliä vaikket onnistukaan? Ehkä sen takia rata onnistuikin niin hyvin. Tuntui, että oltiin lopussa ennenkö edes päästiin radalle. Meno oli reipasta ja kivaa, Paisti oli Paisti. Tuloksena 0, miinusaikaa seitsemän ja jotain, sijoitus neljä.
Ensi viikolla vielä molemmat samalla päivällä, sen jälkeen saavat kisata erikseen Vatun kolmosiin nousuun asti. Itse asiassa Vattu taitaa kyllä jäädä taas kisatauolle, ehkä ihan loppuvuodesta voisi harkita, viimeistään kuitenkin keväällä.
Kuitenkin, Vattu on Vattu, eikä me olla harjoiteltu juuri ollenkaan. Ensimmäisellä radalla nousi lähdöstä haistelemaan, loikkasi keinulta eikä osannut taaskaan keppejä. Hylkäsin, kun juostiin viimeisestä esteestä ohi. Ei se mikään hirvittävän huono rata ollut, mutta ei tuollaiselta tulosta tarvitse.
Samaista kohtaa tuntui haistelevan vähintään joka toinen ykkösten koira, mikä lie siellä tuoksui.
Toisella radalla pelleily meni pahemmaksi. Ennen omaa vuoroa odoteltiin pitkään, kun sähköistä ajanottoa säädettiin. Minä niin tykkään siitä, odottelusta. Ilmeisesti Vattukin. Tai sitten se oletti, että kun edellisellä radalla noustiin, niin seuraavalla voi jo ihan rehellisesti varastaa. Lähdettiin kuitenkin radalle, vaikka olisi ehkä pitänyt palauttaa tai poistua. En jaksa vaan edelleenkään uskoa, että yksi päivä tekisi mitään hallaa. Olkoot ne sitten kuuluisat viimeiset sanat...
Tällä radalla osattiin kyllä kepit, vaikkakin kovin epävarmasti. Putkea ei enää osattu. Keinulle pysähdyttiin ja Vattu uskalsi jopa hypätä ahtaalla takanaleikkauksella. A:lle ei enää pysähdytty, joten otettiin uudestaan ja poistuttiin harjoittelemaan istumista.
Kolmosia odotellessa käytiin kävelemässä, mm. yksi hieman Aitoon mäkiä jyrkempi ja pidempi ylämäki. Juuri sopivaa laatua kolmatta viikkoa keuhkoputkia ulos yskivälle ohjaajalle. Sen lisäksi hieroin Paistin auki ja nukuin ärsytystä pois.
Paisti onkin ihana. Sen tietää tekevän aina niinkuin kuuluu. Olkoonkin niin, että rata hylkääntyi pienenpienen kädenheilautuksen takia. Rata oli hyvä. Tuhat kertaa parempi kuin nuoremman versionsa suoritukset viimeaikoina.
Harvoin on sellainen olo, että nyt äkkiä kotiin, en mene viimeiselle radalle, koiraharrastukset stop! Viimeistä rataa odotellessa väsymys ilmeni tässä muodossa, kiinnostus oli niin täysi nolla, ettei täyteläisempää olekaan nähty aikoihin. Rataantutustuminen meni zombiemoodissa, mutta samalla jostain alkoi nousta sellainen pieni sisukas ääni, joka sanoi, että tollasta rataa ei voi mokata, ei tässä niin surkeita olla. Pieni ääni vahvistui kisaseuran säestämänä. Piti ihan skarpata koiraa hakiessa, keskity, keskity, keskity.
Oli harvinaisen rentoa mennä radalle, kun väsy painoi ja kiinnostus tulokseen oli ristiriitainen: onnistu, mutta mitä väliä vaikket onnistukaan? Ehkä sen takia rata onnistuikin niin hyvin. Tuntui, että oltiin lopussa ennenkö edes päästiin radalle. Meno oli reipasta ja kivaa, Paisti oli Paisti. Tuloksena 0, miinusaikaa seitsemän ja jotain, sijoitus neljä.
Ensi viikolla vielä molemmat samalla päivällä, sen jälkeen saavat kisata erikseen Vatun kolmosiin nousuun asti. Itse asiassa Vattu taitaa kyllä jäädä taas kisatauolle, ehkä ihan loppuvuodesta voisi harkita, viimeistään kuitenkin keväällä.
tiistai 6. elokuuta 2013
Tauotkin päättyvät aikanaan
Tälläkin kertaa tauko päättyi Orivedelle. 3.8. kisasimme molempien valkoisten kanssa lämpimissä säissä. Tuomareina Vesa Sivonen, Katarina Virkkala ja jälleen tuomariharjoittelija, jonka nimi ei muistu mieleen.
Vatun ensimmäinen rata oli melko hyvä, tyttö kulki eteenpäin ja uskalsi tehdä. Vaan kepeille meno meinasi pilaantua, minkä vuoksi rytmi ei riittänytkään loppuun asti. Lopussa keskityin juoksemiseen, enkä ohjaamiseen ja varmistamiseen, joten Vattu juoksi putkesta ohitse. Kehuin kovasti ja jatkoin loppuun.
Koitin muutenkin pitää yllä positiivista höpötystä: tule vaan, hieno tyttö, osaat kyllä... En sitten tiedä auttoiko se Vattua suorittamaan rataa varmemmin vai pölpötänkö suotta. Ainakin videolta alkurata näyttää nopeammalta kuin edellisten kisojen meno.
Toisella radalla Vattu vähän pelleili esteiden suorituksen kanssa. Ensimmäinen valssi oli hieman huono ja vei Vattua huonosti putkeen. Seuraavalla putkella Vattu kävi moikkaamassa numerolappua ja kielsi putken. Eikä silmissä ollut pienintäkään epäröintiä, kunhan kävi. Kepeillekään ei osattu mennä, mutta tässä vaiheessa saattoi oma hölpöttäminen liiallisuudessaan hämmentää Vattua. Hylky siis ensimmäiseltä sekä toiselta radalta.
Huomatkaa molempien ratojen lähdössä vinhasti pyörivä hännäntynkä.
Paisti sitten. Paisti piti itsensä hienosti koossa, vaikka oli maannut häkissä jo useita tunteja vuoroa odotellessaan. Se kulki reippaasti, sillain niinkuin se parhaimmillaan kulkee. Mikä kummallisinta, tauon aikana korvat eivät olleet lähteneet karkuteille, vaan löytyivät päästä ja vielä toimintakunnossa. Me kuljimme siis suurimman osan ajasta samoilla koordinaateilla.
Ensimmäisellä radalla tekeminen unohtui pieneksi hetkeksi - niin että Paisti ajautui yhden esteen ohitse ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Kun takana on tauko ja tauon jälkeen tasan yhdet pikatreenit, ei voi olla tyytyväisempi.
Toisesta radasta ei ole paljoa uutta sanottavaa: kaarteissa on työstämistä. Tuloksena 0 (38,93 - 9,07) sijoitus 6. Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota enemmän myös etenemisnopeuksiin. Tällä radalla meidän etenemä oli 4,37, mikä on meille ja varsinkin agiradalle aikamoista kyytiä.
Viimeiselle radalle lähdin ajatuksella "ei tästä mitään tule". Tuli siitä kuitenkin enemmän kuin odotin. Suoran putken jälkeen Paisti juoksi väärälle esteelle eikä kääntynytään mukaani. Oma moka, kun en tehnyt muuta kuin juoksin. Hylky siis, vaikkei niin huono kuin oletin.
Vatun ensimmäinen rata oli melko hyvä, tyttö kulki eteenpäin ja uskalsi tehdä. Vaan kepeille meno meinasi pilaantua, minkä vuoksi rytmi ei riittänytkään loppuun asti. Lopussa keskityin juoksemiseen, enkä ohjaamiseen ja varmistamiseen, joten Vattu juoksi putkesta ohitse. Kehuin kovasti ja jatkoin loppuun.
Koitin muutenkin pitää yllä positiivista höpötystä: tule vaan, hieno tyttö, osaat kyllä... En sitten tiedä auttoiko se Vattua suorittamaan rataa varmemmin vai pölpötänkö suotta. Ainakin videolta alkurata näyttää nopeammalta kuin edellisten kisojen meno.
Toisella radalla Vattu vähän pelleili esteiden suorituksen kanssa. Ensimmäinen valssi oli hieman huono ja vei Vattua huonosti putkeen. Seuraavalla putkella Vattu kävi moikkaamassa numerolappua ja kielsi putken. Eikä silmissä ollut pienintäkään epäröintiä, kunhan kävi. Kepeillekään ei osattu mennä, mutta tässä vaiheessa saattoi oma hölpöttäminen liiallisuudessaan hämmentää Vattua. Hylky siis ensimmäiseltä sekä toiselta radalta.
Huomatkaa molempien ratojen lähdössä vinhasti pyörivä hännäntynkä.
Paisti sitten. Paisti piti itsensä hienosti koossa, vaikka oli maannut häkissä jo useita tunteja vuoroa odotellessaan. Se kulki reippaasti, sillain niinkuin se parhaimmillaan kulkee. Mikä kummallisinta, tauon aikana korvat eivät olleet lähteneet karkuteille, vaan löytyivät päästä ja vielä toimintakunnossa. Me kuljimme siis suurimman osan ajasta samoilla koordinaateilla.
Ensimmäisellä radalla tekeminen unohtui pieneksi hetkeksi - niin että Paisti ajautui yhden esteen ohitse ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Kun takana on tauko ja tauon jälkeen tasan yhdet pikatreenit, ei voi olla tyytyväisempi.
Toisesta radasta ei ole paljoa uutta sanottavaa: kaarteissa on työstämistä. Tuloksena 0 (38,93 - 9,07) sijoitus 6. Olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota enemmän myös etenemisnopeuksiin. Tällä radalla meidän etenemä oli 4,37, mikä on meille ja varsinkin agiradalle aikamoista kyytiä.
Viimeiselle radalle lähdin ajatuksella "ei tästä mitään tule". Tuli siitä kuitenkin enemmän kuin odotin. Suoran putken jälkeen Paisti juoksi väärälle esteelle eikä kääntynytään mukaani. Oma moka, kun en tehnyt muuta kuin juoksin. Hylky siis, vaikkei niin huono kuin oletin.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Tavallista elämää
Tänään lähti toipilaan tikit ja kohta Vattu saa siirtyä takaisin ulkoruokintaan. Helpottaa huomattavasti Paistin käyttäytymistä, vaikka onhan se myönnettävä, että nyt on ollut loistopaikka opettaa unohtuneita taitoja herralle. Paisti ei koittanut ruokakupille enää ilman lupaa. Ei ole tarvinnut ripustella seinälle, eikä edes jättää ruuatta, mulkaisu ja murahdus on edelleen riittäviä pelotteita tohvelille. ;)
Kaikista ylpein olen ollut hiljaisuuden lisääntymisestä. Innostushaukkua ei ole kuulunut sen kerran jälkeen, kun Paisti jäi kerran yksin tarhaan, kun lähdin muiden kanssa lenkille. Kolmatta varoitusta en sillä kertaa antanut. Ja tänään - koitin opettaa Vattua nostamaan muovipurkkia. Paisti haukahti, kielsin. Sen jälkeen ei kuulunut pihaustakaan. Pääsinpäs palkkaamaan hiljaisuudesta. Tämän kun saisi siirrettyä kuumuttavampiin harjoitteisiin ja treenikentälle (ja Vatulle), niin oltaisiin jo hyvässä mallissa.
Kuitenkin omistajan opetusinnostuksesta kertoo hieman uimakoulu. Käydään kyllä rannassa lutraamassa lähes päivittäin, mutta edistytty ei olla juuri lainkaan. En oikein tarkene mennä veteen seisoskelemaan. Tässä kerran heitin veteen tikun sen verta pitkälle, että jalat pohjassa sinne ei ylttänyt. Rohkaisevien sanojen saattelemana Paisti irroitti otteensa pohjasta ja polkaisi kerran eteenpäin, avasi suunsa ottaakseen tikun ja menetti tasapainonsa. Raukka pelästyi yllätyssukellusta eikä enää edes yrittänyt tikkua. Vettä ei silti kammota, kahlailu on kivaa, mutta mitään sen kunnianhimoisempia reissuja ei olla rannalle tehty.
Hmm, ehkä pidän kuitenkin ihan kirjatun koirankoulutusloman, josko sen jälkeen voitaisiin koittaa aktivoitua. Siihen asti, rentoa menoa ja tavallista elämää ilman suorituspaineita. Sitä tämä kirjoittaja tarvitsee juuri nyt.
Kaikista ylpein olen ollut hiljaisuuden lisääntymisestä. Innostushaukkua ei ole kuulunut sen kerran jälkeen, kun Paisti jäi kerran yksin tarhaan, kun lähdin muiden kanssa lenkille. Kolmatta varoitusta en sillä kertaa antanut. Ja tänään - koitin opettaa Vattua nostamaan muovipurkkia. Paisti haukahti, kielsin. Sen jälkeen ei kuulunut pihaustakaan. Pääsinpäs palkkaamaan hiljaisuudesta. Tämän kun saisi siirrettyä kuumuttavampiin harjoitteisiin ja treenikentälle (ja Vatulle), niin oltaisiin jo hyvässä mallissa.
Kuitenkin omistajan opetusinnostuksesta kertoo hieman uimakoulu. Käydään kyllä rannassa lutraamassa lähes päivittäin, mutta edistytty ei olla juuri lainkaan. En oikein tarkene mennä veteen seisoskelemaan. Tässä kerran heitin veteen tikun sen verta pitkälle, että jalat pohjassa sinne ei ylttänyt. Rohkaisevien sanojen saattelemana Paisti irroitti otteensa pohjasta ja polkaisi kerran eteenpäin, avasi suunsa ottaakseen tikun ja menetti tasapainonsa. Raukka pelästyi yllätyssukellusta eikä enää edes yrittänyt tikkua. Vettä ei silti kammota, kahlailu on kivaa, mutta mitään sen kunnianhimoisempia reissuja ei olla rannalle tehty.
Hmm, ehkä pidän kuitenkin ihan kirjatun koirankoulutusloman, josko sen jälkeen voitaisiin koittaa aktivoitua. Siihen asti, rentoa menoa ja tavallista elämää ilman suorituspaineita. Sitä tämä kirjoittaja tarvitsee juuri nyt.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Perseilijä-Paistin paluu
Jotenkin on viime päivinä ollut sellainen olo, että voisi rei'ittää Paistin niskanahan ja heittää sen naulakkoon roikkumaan muutamaksi viikkoa, jos se vaikka sillä tokenisi.
Jos ei aloituksesta voi päätellä, voin kertoa SM-kisojen menneen niin syvälle penkin alle, ettei edes imurilla yltä. Eikä ole ohjauksesta kiinni, että koira, joka ei koskaan lähde ilman lupaa (en nyt jaksa laskea yhtä melkein-tapausta tähän) lähdössä, karkaa. Ehdin kävellä toiselle esteelle ja kääntyä koiraan päin, kun se on jo pomppaamassa. Ei ole ohjauksesta kiinni, että koiran mielestä kesken rataa on ok haistella kukkia tai pomppia esteiden sijaan ohjaajaa vasten. Ohjaajan puolelta lievästi kireää suoritusta ei helpota edes se, että viimeiset noin viisi estettä sujuu niinkuin ohjataan. Tulos oli 5 ja sekunti, kaksi yliaikaa.
Se oli helppo rata! Ihanneaika ei ollut tiukka! Nollia tuli jotain yhdeksänkymmenen pintaan ja minun koirani ei toimikaan niin kuin aina.
Ja vielä omaa ärsytystä lisätäkseni voin sanoa, että Vatun leikkaus ja siihen kulunut energia vei Paistinkin päivärytmin sekaisin. Ja, että oma koko kevään jatkunut ylirasitustila on verottanut koirien koulutusta huomattavasti. En ole saanut aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt.
Kisojen jälkeenkin Paisti on jatkanut perseilyään mm. ruoka-aikaan. Selkänsä kun kääntää, niin se on jo ahmimassa vaikka tietää, että ilman lupaa ei ole mitään asiaa kupin lähelle. Selän takana itseasiassa tehdään muutakin, esimerkiksi poistutaan tarhasta ilman sitä kuuluisaa lupaa. Haukkuminen tapahtuu sentään ihan päin naamaa.
Onneksi suurin osa tämänkin vuodatuksen ketutuksesta johtuu väsyneen mielen ylikiehumisesta, eikä ole todellista.
Jos ei aloituksesta voi päätellä, voin kertoa SM-kisojen menneen niin syvälle penkin alle, ettei edes imurilla yltä. Eikä ole ohjauksesta kiinni, että koira, joka ei koskaan lähde ilman lupaa (en nyt jaksa laskea yhtä melkein-tapausta tähän) lähdössä, karkaa. Ehdin kävellä toiselle esteelle ja kääntyä koiraan päin, kun se on jo pomppaamassa. Ei ole ohjauksesta kiinni, että koiran mielestä kesken rataa on ok haistella kukkia tai pomppia esteiden sijaan ohjaajaa vasten. Ohjaajan puolelta lievästi kireää suoritusta ei helpota edes se, että viimeiset noin viisi estettä sujuu niinkuin ohjataan. Tulos oli 5 ja sekunti, kaksi yliaikaa.
Se oli helppo rata! Ihanneaika ei ollut tiukka! Nollia tuli jotain yhdeksänkymmenen pintaan ja minun koirani ei toimikaan niin kuin aina.
Ja vielä omaa ärsytystä lisätäkseni voin sanoa, että Vatun leikkaus ja siihen kulunut energia vei Paistinkin päivärytmin sekaisin. Ja, että oma koko kevään jatkunut ylirasitustila on verottanut koirien koulutusta huomattavasti. En ole saanut aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt.
Kisojen jälkeenkin Paisti on jatkanut perseilyään mm. ruoka-aikaan. Selkänsä kun kääntää, niin se on jo ahmimassa vaikka tietää, että ilman lupaa ei ole mitään asiaa kupin lähelle. Selän takana itseasiassa tehdään muutakin, esimerkiksi poistutaan tarhasta ilman sitä kuuluisaa lupaa. Haukkuminen tapahtuu sentään ihan päin naamaa.
Onneksi suurin osa tämänkin vuodatuksen ketutuksesta johtuu väsyneen mielen ylikiehumisesta, eikä ole todellista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)