23.4. Paisti kävi aloittamassa kisakautensa Hattulassa Asko Jokisen radoilla. Oltiin ilmoittauduttu kahdelle radalle.
Ensimmäisenä oli agilityrata. Kaikki sujui hyvin ja Paisti pinkoi virheettömän radan ja sijoittui kolmanneksi. Toinen rata oli hyppäri ja ekan radan perusteella aloin toivoa viimeistä hyppysertiä. Sitten näin radan, jolla oli paljon suoraa, jonka perään tiukkaa käännöstä. Pari käännöstä sainkin onnistumaan, mutta viimeisestä putkesta Paisti ampaisi vähän turhan vauhdikkaasti, eikä enää kääntynytkään seuraavalle hypylle. Mielestäni tästä tuli yksi kielto, mutta tuloksissa meillä näkyi lievästi yliaikainen kymppi, joten ilmeisesti hypyllä sählättiin hieman enemmänkin.
Joka tapauksessa, olen melkosen tyytyväinen aloitukseen, etenkin kun Paisti on viime aikoina asunut käytännössä kokonaan äidilläni. Hieman haikeaakin oli, sillä tämä on todennäköisesti Paistin viimeinen kisavuosi.
Tiistaina lähdettiin uusille metsäpoluille Lempäälän ja Tampereen rajamaastoihin. Kiersimme pienen järven, jonka varjoisalla puolella oli vielä ranta jäässä. Amokia kiinnosti kovasti jään reunaan liplattavat aallot ja pari kertaa se pääsikin jäälle, kun minun keskittymiseni herpaantui. Terästäydyttyäni ja pidettyäni Amokia paremmin käskyn alla pääsimme jäiden ohitse kuivin jaloin. Takaisin tullessa Amokin jaloista lehahti lentoon sorsapariskunta ja totta kai nuori koira lehahti sorsien perään - suoraan jäälle. Amok jarrutti ennen avointa vettä, mutta siellä jää ei ollutkaan enää kovin kestävää ja koira hulahti hyytävään veteen. Hetken katselin pääsisikö Amok omin voimin ylös, mutta homma alkoi näyttää melko epätoivoiselta, joten ei auttanut muu kuin riisua kengät ja takki ja kahlata jäätä edellä rikkoen koiran perään. Jäisinä pääsimme takaisin rannalle ja aloitimme taivalluksen kohti autoa. Amok tärisi kylmissään, eikä minullakaan kovin paljon paremmin mennyt, vaikka sainkin kuivan takin päälleni. Autolla heitin vilttiä pennun niskaan, laitoin puhalluksen täysille ja kaasuttelin kotiin, jossa pääsimme lämmittelemään suihkuun ja lopulta saunaan.
Veden lähelle ei olla vielä päästy, joten henkisiä vammoja ei olla vielä testattu. Epäilen, että malinois ei oppinut mitään. Fyysiset vammat rajoittuivat hieman hiertyneeseen vasempaan etutassuun ja oikean etukintun syvähköön vekkiin. Tuokin on alkanut parantua hyvin, mutta ulkona tossutellaan yhä. Minä selvisin naarmuisilla käsivarsilla ja jumalattoman tummilla mustelmilla jaloissa.
Seikkailujen ohessa ollaan nuoriso-osaston kanssa jatkettu jälkitreeniä. Agility on ollut muutaman viikon tauolla ja tokokin jäänyt taka-alalle. Nuuskuttelut menee tällä hetkellä hienosti, esineiden ilmaisu on melko hyvää ja toimii vaikeillakin esineillä. Matkaa lisäillään hiljakseltaan ja koitetaan saada motivaatio pysymään loppuun asti korkealla. Hyvältä näyttää!
perjantai 28. huhtikuuta 2017
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Koiran omistajan elämän auvo
Sanottakoon ensimmäiseksi, että kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä pentuaika ei ole mitään erityisen nautinnollista. Pennut ovat ihan(an?) kamalia. Ne eivät osaa käyttäytyä, ne repivät hermoja riekaleiksi samaa tahtia kuin kaikkea talon irtaimistoa. Jos jostain saisi minuun hyvän suhteen luoneen, valmiiksi minun tavoilleni koulitun aikuisen koiran, ottaisin sen. Kun sellaista ihmettä ei tule tapahtumaan, täytyy kestää lyhyt hetki epämukavuutta.
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Uimakoulua, osa 2017
Tällä kertaa halusin tehdä asiat kunnolla. Jahkailun ja "kun pitäis" -lauseiden täyteisen syksyn ja talven jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja varasin Amokille ajan Tampereen koirauinnista. Olemme nyt käyneet uimassa kolmesti, kerran viikossa.
Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.
Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.
Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta. Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.
Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.
Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.
Ensimmäisellä kerralla kaikki oli jännää ja vähän inhottavaakin. Uittaja oli kummallinen mustassa märkäpuvussaan ja allas oli märkä ja kaukana minusta. Niin vain koira kuitenkin ui, kun muita mahdollisuuksia ei ollut. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun ja Amok näytti tyytyväiseltä yhtä kaikki.
Toisella kerralla uittaja oli edelleen kummallinen, mutta uimaan lähteminen sujui paremmin. Tai omaehtoisemmin - iiiison loikan saattelemana. Minulle jäi hirveän hyvä maku suuhun (vaikka kotiin päästyäni alkoinkin oksentaa) ja Amok näytti tyytyväiseltä.
Kolmannella kerralla uittaja oli todella kummallinen mustassa märkäpuvussaan, mutta Amok lähti uimaan heti, kun minä poistuin rampilta. Joka kerta Amok lähti uimaan hirveän loikan saattelemana, ja joka kerta se aiheutti pienen hämmennyksen pennussa. Amok lähti kuitenkin pikkuhiljaa korjaamaan itse uintiasentoaan ja valitsemaan omaa uintireittiään.
Amokin suhtautuminen uittajaan on ollut varsin jännä. Yleensä kaikki naiset on hirveän mukavia ja pussailtavia, mutta uittajaa täytyy väistää ja esittää, kuin koko ihmistä ei olisi olemassakaan. Suurin osa miehistäkin on superkivoja, joitain risupartoja Amok saattaa vähän jännittää.
Yhtä kaikki, uiminen on ollut todella kivaa, vaikkei itse ole altaaseen päässytkään. Seuraava uintivuoro on parin viikon päästä, katsotaan mitä siitä tulee.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Uudet kuviot
Paluu kirjoittamaan? Ehkä. Jonkinlainen kiinnostus asiaan on taas syttynyt, sitä en tiedä, kuinka kauan oikeasti viitsin nähdä vaivaa.
2016 keväällä parhaista parhain Kassu menetti elämänilonsa ja alkoi olla muutenkin raihnainen ja vanha. Huhtikuussa Paistin syntymäpäivänä oli aika päästää vaari uusille metsästysmaille.
Toukokuussa sain tiedon, että Vihdissä oli syntynyt narttumalinois, joka tulisi muuttamaan meille. Kesäkuussa, kun kävin tutustumassa pentueeseen, narttu vaihtuikin urokseksi. Olin jo ehtinyt totutella narttu-asiaan, mutta uros sopi muuten käsiini paremmin, joten päätöstä ei kauheasti tarvinnut miettiä, etenkin kun pentueessa kaksi kiinnitti huomioni erityisesti, Amok ja tämä narttu.
Viikon kuumeisen odotuksen jälkeen Amok asteli elämään ja pisti kaiken sekaisin. Pentua ei voinut jättää sekunniksikaan valvomatta tai se oli jonkin kielletyn kimpussa. Onneksi sillä oli myös hyvät unenlahjat. Paisti ja Vattu eivät erityisesti innostuneet uudesta tulokkaasta, joka ei näyttänyt kunnioittavan pätkääkään epävarmaa vanhaa urosta ja kovaäänistä narttua. Kunnioitusta ei ole sen koommin tullut näkyviin, vaan Amok pitäisi valkoisia henkilökohtaisina vinkuleluinaan, jos minun taholta asiaan ei tulisi jyrkkää kieltoa. Paisti stressaa asiaa toisinaan hyvinkin paljon ja toisinaan kaikki sujuu kuin vettä vaan. Onneksi minun äitini on olemassa, hän on luvannut pitää Paistia luonaan aina, kun tilanne niin vaatii.
Amokista on kasvamassa hieno koira, jonka kanssa on aloiteltu agilityä, tokoa ja jälkeä. Potentiaalia tuntuu löytyvän myös miljoonaan muuhun asiaan, vetohommiin varmasti tutustutaan, kunhan vain liukkaus helpottaisi alta.
Olen siirtänyt Vattua agilityhommissa tarkoituksellisesti muille ja tarkoitus olisi saada uusi ohjaaja kokeiluun myös kisakentille. Vattu tykkää touhusta, mutta homma ei vain pelitä minun kanssani kunnolla. Katsotaan, onko Eijalla parempi onni.
Paisti veteli vuonna 2016 hienoja tuloksia ja oli palkinnoilla useammin kuin kerran. Yksi voittokin tipahti tilille. Hyppyvalioituminen antaa odottaa itseään, ehkä jopa hamaan tappiin. Kovin montaa vuotta ei Paistilla enää kisauraa ole jäljellä. Kello kolkuttelee yhdeksää vuotta ja voisi melkein sanoa, että tämän kauden jälkeen mennään arpapelillä, ehkä kisataan, ehkä lopetetaan, kaikki riippuu koiran kunnosta ja kyvystä. Tulokset tämän vuoden SM-kisoihin on saavutettu, toivotaan parempaa onnea, kuin kaikkina edellisinä vuosina.
2016 keväällä parhaista parhain Kassu menetti elämänilonsa ja alkoi olla muutenkin raihnainen ja vanha. Huhtikuussa Paistin syntymäpäivänä oli aika päästää vaari uusille metsästysmaille.
Toukokuussa sain tiedon, että Vihdissä oli syntynyt narttumalinois, joka tulisi muuttamaan meille. Kesäkuussa, kun kävin tutustumassa pentueeseen, narttu vaihtuikin urokseksi. Olin jo ehtinyt totutella narttu-asiaan, mutta uros sopi muuten käsiini paremmin, joten päätöstä ei kauheasti tarvinnut miettiä, etenkin kun pentueessa kaksi kiinnitti huomioni erityisesti, Amok ja tämä narttu.
Viikon kuumeisen odotuksen jälkeen Amok asteli elämään ja pisti kaiken sekaisin. Pentua ei voinut jättää sekunniksikaan valvomatta tai se oli jonkin kielletyn kimpussa. Onneksi sillä oli myös hyvät unenlahjat. Paisti ja Vattu eivät erityisesti innostuneet uudesta tulokkaasta, joka ei näyttänyt kunnioittavan pätkääkään epävarmaa vanhaa urosta ja kovaäänistä narttua. Kunnioitusta ei ole sen koommin tullut näkyviin, vaan Amok pitäisi valkoisia henkilökohtaisina vinkuleluinaan, jos minun taholta asiaan ei tulisi jyrkkää kieltoa. Paisti stressaa asiaa toisinaan hyvinkin paljon ja toisinaan kaikki sujuu kuin vettä vaan. Onneksi minun äitini on olemassa, hän on luvannut pitää Paistia luonaan aina, kun tilanne niin vaatii.
Amokista on kasvamassa hieno koira, jonka kanssa on aloiteltu agilityä, tokoa ja jälkeä. Potentiaalia tuntuu löytyvän myös miljoonaan muuhun asiaan, vetohommiin varmasti tutustutaan, kunhan vain liukkaus helpottaisi alta.
Olen siirtänyt Vattua agilityhommissa tarkoituksellisesti muille ja tarkoitus olisi saada uusi ohjaaja kokeiluun myös kisakentille. Vattu tykkää touhusta, mutta homma ei vain pelitä minun kanssani kunnolla. Katsotaan, onko Eijalla parempi onni.
Paisti veteli vuonna 2016 hienoja tuloksia ja oli palkinnoilla useammin kuin kerran. Yksi voittokin tipahti tilille. Hyppyvalioituminen antaa odottaa itseään, ehkä jopa hamaan tappiin. Kovin montaa vuotta ei Paistilla enää kisauraa ole jäljellä. Kello kolkuttelee yhdeksää vuotta ja voisi melkein sanoa, että tämän kauden jälkeen mennään arpapelillä, ehkä kisataan, ehkä lopetetaan, kaikki riippuu koiran kunnosta ja kyvystä. Tulokset tämän vuoden SM-kisoihin on saavutettu, toivotaan parempaa onnea, kuin kaikkina edellisinä vuosina.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Tauko
Nyt on aika laittaa blogi pois päiväjärjestyksestä, ainakin toistaiseksi. Videot on ladattuna youtubeen päivityksiä varten, päässä on ideoita kirjoituksista, mutta mikään ei pääse pihalle paksusta kallosta. Pelkkä ajatuskin ideoiden ylös rustaamisesta tuntuu vastenmieliseltä.
Ehkä jossain vaiheessa palaan asiaan ja tuotan tekstiä muiden luettavaksi, siihen asti: näkemiin.
Ehkä jossain vaiheessa palaan asiaan ja tuotan tekstiä muiden luettavaksi, siihen asti: näkemiin.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
17.5. Takut
Toukokuun puolessavälissä käytiin hakemassa kisarutiinia Tampereelta Kari Jalosen radoilta.
Ensimmäisellä radalla minulla oli vähän ajoitusongelmia, mistä johtuen tuli melko rumia kaarroksia.
Radalla sattui myös meille harvinainen tapaus: kielto, josta ei seurannut hylkyä. Oletin Paistin irtoavan putkeen ja lähdin jatkamaan matkaani. Radalta tulokseksi tuli 5 aikaan 43,26 (etenmä 3,81m/s, -2,74) Sijoitus 9.
Samaisella radalla Vatulle iski taas keppien epäröinti, josta kielto. Radan loppupuolella ohjasin Vattua puomin alla olleeseen putkeen reilusti sivusta, jottei se olisi karannut kontaktiesteelle. Sivuunohjaamisen seurauksena Vattu bongasikin radan laidalla muiden esteiden takana olleen A-esteen ja lähti sitä kohden juuri sen verran, että kentän rajat tulivat vastaan. Rata siis hylkääntyi.
Toisella radalla alettiin löytää yhteinen sävel, kääntymiset sujuivat paljon nätimmin, eikä Paistin tarvinnut kysellä ihan hirveästi mihin ollaan menossa. Tuloksena radalta 0 aikaan 35,62 ( -4,38 4,07m/s) sijoitus 4. Tulosten valossakin rata meni hyvin, yhden käännöksen Paisti luki väärään suuntaan ja kiersi esteen pitempää tietä, jolloin aikaakin kului hieman enemmän. Ilman tätä oltaisiin saatettu sijoittua korkeamminkin, sillä seuraavaan sijaan oli matkaa vajaa kaksi sekuntia.
Vattu lukitsi toisella radalla puomin yhtä estettä liian aikaisin, vaikka ohjaaja kovasti puhuikin ja yritti vienosti ohjatakin toisaalle. Alun hylkääntymisen jälkeen minusta alkoi tuntua, kuin käsissä olisi väärä koira. Ikään kuin Vatun päässä olisi naksahtanut palaset kohdilleen: tämä on se sama juttu mitä tehdään aina omalla treenikentälläkin. Se liikkui nopeaan ja teki takanaleikkauksia ja esteidenhakuja kuin vanha konkari. Videolta katsottuna (aikaa en ole vilkuillut, vain omaa liikettä) näyttää, kuin meno olisi nopsempaa kuin Paistin kanssa.
Ensimmäisellä radalla minulla oli vähän ajoitusongelmia, mistä johtuen tuli melko rumia kaarroksia.
Radalla sattui myös meille harvinainen tapaus: kielto, josta ei seurannut hylkyä. Oletin Paistin irtoavan putkeen ja lähdin jatkamaan matkaani. Radalta tulokseksi tuli 5 aikaan 43,26 (etenmä 3,81m/s, -2,74) Sijoitus 9.
Samaisella radalla Vatulle iski taas keppien epäröinti, josta kielto. Radan loppupuolella ohjasin Vattua puomin alla olleeseen putkeen reilusti sivusta, jottei se olisi karannut kontaktiesteelle. Sivuunohjaamisen seurauksena Vattu bongasikin radan laidalla muiden esteiden takana olleen A-esteen ja lähti sitä kohden juuri sen verran, että kentän rajat tulivat vastaan. Rata siis hylkääntyi.
Toisella radalla alettiin löytää yhteinen sävel, kääntymiset sujuivat paljon nätimmin, eikä Paistin tarvinnut kysellä ihan hirveästi mihin ollaan menossa. Tuloksena radalta 0 aikaan 35,62 ( -4,38 4,07m/s) sijoitus 4. Tulosten valossakin rata meni hyvin, yhden käännöksen Paisti luki väärään suuntaan ja kiersi esteen pitempää tietä, jolloin aikaakin kului hieman enemmän. Ilman tätä oltaisiin saatettu sijoittua korkeamminkin, sillä seuraavaan sijaan oli matkaa vajaa kaksi sekuntia.
Vattu lukitsi toisella radalla puomin yhtä estettä liian aikaisin, vaikka ohjaaja kovasti puhuikin ja yritti vienosti ohjatakin toisaalle. Alun hylkääntymisen jälkeen minusta alkoi tuntua, kuin käsissä olisi väärä koira. Ikään kuin Vatun päässä olisi naksahtanut palaset kohdilleen: tämä on se sama juttu mitä tehdään aina omalla treenikentälläkin. Se liikkui nopeaan ja teki takanaleikkauksia ja esteidenhakuja kuin vanha konkari. Videolta katsottuna (aikaa en ole vilkuillut, vain omaa liikettä) näyttää, kuin meno olisi nopsempaa kuin Paistin kanssa.
tiistai 26. toukokuuta 2015
Japsimestaruudet 9.5.15
Toukokuun alussa kisasimme japsimestaruuksista Jyväskylässä Sisko Pulkkisen radoilla.
Paisti lähti ensimmäiselle radalle muurahaisia housuissaan, Paistin taulukon mukaan aivan kierroksilla. Vauhti oli sen mukaista, korvat pysyivät silti hyvin kyydissä. Melkein jo lopussa luulin tekeväni valssia, Paisti luki toisin (tosin videolta näkee, että Paisti teki juuri niinkuin ohjasinkin). Jäin hetkeksi miettimään pysynkö suunnitelmassani vai ohjaanko esteen toiselta puolen. Se hetki kesti liian kauan, sillä Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä esteen uudelleen. Tuloksena siis hyl.
Vattukin oli jotenkin epätyypillinen odotellessa. Radalla oli hyvinkin tyypillistä Vattua: Vattu oli menossa puomille, mutta välissä olisi ollut putki. Vattu siis tuli putkelle viistosti ja päätti hypätä sen päälle keikkumaan. Puomin jälkeen oli taas putki, josta Vattu niin ikään juoksi ohitse moikkaamaan numerolappua ja sen jälkeen löysin koiran keikkumasta taas putken päältä. Seuraavaan putkeen Vattu irtosi hieman turhankin hyvin, sillä se olisi kuulunut suorittaa toiseen suuntaan. Hylätty rata siis tämäkin.
Sitä tuntee itsensä välillä kovin huonoksi kouluttajaksi ja ohjaajaksi, kun ei osaa ohjata epävarmaa koiraa sen vaatimalla tavalla tai kun ei aina tiedä missä se ongelma sillä kertaa on. Treeniä treeniä.
Toiselle radalle lähdin nollankuvat silmissä. Ilmeisesti onnistuin jakamaan näkemykseni ohjauksen kautta myös koiralle, sillä tällä radalla ei virhepisteisiin johtavia mokia tullut. Aikaa radalla kulutettiin 41,74 ja sillä päästiin sijalle 5. Näillä tuloksilla Paisti nappasi japsimestaruuksien toisen sijan.
Vattukin sai osansa nollankuvista. Sen kohdalla aika vaan ei ihan riittänyt, yliaikaa tuli 0,22 (muistaakseni, tuloksia ei ole netissä, eikä lappujakaan ole enää tallella). Sen olisi saanut otettua takaisin monessa paikkaa, helpoiten ehkä puomia edeltävällä putkella. Vattu oli siis sen ihan pienen hetken menossa puomille väärään aikaan. Vatun tulokset riittivät mestaruuksien kolmanteen sijaan.
Paisti lähti ensimmäiselle radalle muurahaisia housuissaan, Paistin taulukon mukaan aivan kierroksilla. Vauhti oli sen mukaista, korvat pysyivät silti hyvin kyydissä. Melkein jo lopussa luulin tekeväni valssia, Paisti luki toisin (tosin videolta näkee, että Paisti teki juuri niinkuin ohjasinkin). Jäin hetkeksi miettimään pysynkö suunnitelmassani vai ohjaanko esteen toiselta puolen. Se hetki kesti liian kauan, sillä Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä esteen uudelleen. Tuloksena siis hyl.
Vattukin oli jotenkin epätyypillinen odotellessa. Radalla oli hyvinkin tyypillistä Vattua: Vattu oli menossa puomille, mutta välissä olisi ollut putki. Vattu siis tuli putkelle viistosti ja päätti hypätä sen päälle keikkumaan. Puomin jälkeen oli taas putki, josta Vattu niin ikään juoksi ohitse moikkaamaan numerolappua ja sen jälkeen löysin koiran keikkumasta taas putken päältä. Seuraavaan putkeen Vattu irtosi hieman turhankin hyvin, sillä se olisi kuulunut suorittaa toiseen suuntaan. Hylätty rata siis tämäkin.
Sitä tuntee itsensä välillä kovin huonoksi kouluttajaksi ja ohjaajaksi, kun ei osaa ohjata epävarmaa koiraa sen vaatimalla tavalla tai kun ei aina tiedä missä se ongelma sillä kertaa on. Treeniä treeniä.
Toiselle radalle lähdin nollankuvat silmissä. Ilmeisesti onnistuin jakamaan näkemykseni ohjauksen kautta myös koiralle, sillä tällä radalla ei virhepisteisiin johtavia mokia tullut. Aikaa radalla kulutettiin 41,74 ja sillä päästiin sijalle 5. Näillä tuloksilla Paisti nappasi japsimestaruuksien toisen sijan.
Vattukin sai osansa nollankuvista. Sen kohdalla aika vaan ei ihan riittänyt, yliaikaa tuli 0,22 (muistaakseni, tuloksia ei ole netissä, eikä lappujakaan ole enää tallella). Sen olisi saanut otettua takaisin monessa paikkaa, helpoiten ehkä puomia edeltävällä putkella. Vattu oli siis sen ihan pienen hetken menossa puomille väärään aikaan. Vatun tulokset riittivät mestaruuksien kolmanteen sijaan.
maanantai 11. toukokuuta 2015
2xHYL, 2x0
Oletko koskaan kuullut ohjaajasta, joka tekee yhdellä kisaradalla kahden koiran kanssa identtiset virheet? Kohta ainakin olet.
Tämän vuoden kisaamiset aloitettiin Hattulassa 25.4. Ensimmäisenä radalle pääsi Paisti. Keppien jälkeen Paisti ajautui hypyn väärälle puolelle huonon hartialinjani seurauksena. Hetkeä myöhemmin tuli kielto putkelta ja Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä puomille. Kerran jos toisenkin. Huvittavaksi tämän hylkyjen riemuradan tekee, ettei sihteeri ollut merkannut moista lappuun, vaan tuloslistassa meidän kohdalla lukee nolla, 3,22 sekunnin yliajalla. Menin toimistoon valittamaan ja pyytämään hylkyä meille, mutta tuloksiin jäi silti tuo yliaikanolla.
Toisena radalle pääsi Vattu. Keppien jälkeen Vattu ajautui hypyn väärälle puolelle huonon hartialinjani seurauksena. Hetkeä myöhemmin tuli kielto putkelta ja Vattu ratkaisi tilanteen hyppäämällä puomille. Kerran jos toisenkin. Huvittavaksi tämän radan tekee se, kuinka samanlainen se oli Paistin rataan verrattuna.
Toinen rata oli kuvitelmistani huolimatta myös agilityrata. Eipä tuo menoa haitannut. Paisti taas ekana radalle. Pidemmittä puheitta, tältä radalta saatiin oikeastikin nolla. Miinusta tuli -5,06 etenemällä 4,06 ja päästiin sijalle 6.
Vatun toinen rata ei ollut aivan niin identtinen edelliseen verrattuna, mutta likellä kuitenkin. Puomin jälkeen oltiin hetki menossa eri suuntiin, mutta löydettiin kuitenkin samalle kartalle. Vatulle myös nolla (-2,69 3,82m/s sij. 8)
Tämän vuoden kisaamiset aloitettiin Hattulassa 25.4. Ensimmäisenä radalle pääsi Paisti. Keppien jälkeen Paisti ajautui hypyn väärälle puolelle huonon hartialinjani seurauksena. Hetkeä myöhemmin tuli kielto putkelta ja Paisti ratkaisi tilanteen hyppäämällä puomille. Kerran jos toisenkin. Huvittavaksi tämän hylkyjen riemuradan tekee, ettei sihteeri ollut merkannut moista lappuun, vaan tuloslistassa meidän kohdalla lukee nolla, 3,22 sekunnin yliajalla. Menin toimistoon valittamaan ja pyytämään hylkyä meille, mutta tuloksiin jäi silti tuo yliaikanolla.
Toisena radalle pääsi Vattu. Keppien jälkeen Vattu ajautui hypyn väärälle puolelle huonon hartialinjani seurauksena. Hetkeä myöhemmin tuli kielto putkelta ja Vattu ratkaisi tilanteen hyppäämällä puomille. Kerran jos toisenkin. Huvittavaksi tämän radan tekee se, kuinka samanlainen se oli Paistin rataan verrattuna.
Toinen rata oli kuvitelmistani huolimatta myös agilityrata. Eipä tuo menoa haitannut. Paisti taas ekana radalle. Pidemmittä puheitta, tältä radalta saatiin oikeastikin nolla. Miinusta tuli -5,06 etenemällä 4,06 ja päästiin sijalle 6.
Vatun toinen rata ei ollut aivan niin identtinen edelliseen verrattuna, mutta likellä kuitenkin. Puomin jälkeen oltiin hetki menossa eri suuntiin, mutta löydettiin kuitenkin samalle kartalle. Vatulle myös nolla (-2,69 3,82m/s sij. 8)
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Rähinä ja puhina
Pikainen päivitys liittyen erityisesti Vatun rähinöintiin, mutta kenties myös muuhunkin.
Lähtötilannehan oli vuodenvaihteessa se, että käyttäytyminen toisia koiria kohtaan oli muuttunut puhinasta ja tietyille koirille murisemisesta lähes kaikille "rähisemiseen". Enää ei ollut väliä sillä, oliko vastaantuleva ystävällinen, väliinpitämätön, jännittynyt vai rähisevä. Eikä sillä, minkä kokoinen tai näköinen tämä oli.
Ensimmäinen johtopäätökseni oli se, että lisääntynyt hihnalenkkeily oli huonontanut otettani koiriin, eivätkä ne olleet enää niin hyvin hallussa. Tästä pohdinnasta seurannut korjaustoimenpide oli alkaa kuljettaa koiria uudelleen vapaana myös muualla kuin metsässä. Annoin koirien kulkea vapaana, mutta käskyn alla tiettyjä tiepätkiä, ensin silloin kun ei ollut ketään näkyvissä. Siihen lisäsin pelkkien ihmisten ohituksen vapaana. Jokunen kerta on nyt tullut vastaan myös koiria, jolloin olen varmuuden maksimoimiseksi ottanut koirat vielä tiukempaan haltuun jo hyvissä ajoin ja vastaantulijan lähestyessä istuttanut ne maahan. Ollaankohan me nyt päästy kerran tai kahdesti ohittamaan vapaana toinen koirakko pysähtymättä.
Ilmeisesti johtopäätökseni oli hyvin pitkälti oikeansuuntainen, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että rähinää kuuluu harvoin, pelkkää puhinaa ja huohotusta huomattavasti enemmän kuin muutama kuukausi sitten. Vielä on matkaa täysin rentoihin ohituksiin, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.
Muilta osin elämä on tänäkin vuonna jatkunut samoilla urilla - lenkkeillään, käydään treeneissä, kotiharjoitellaan harvakseltaan (vaikka pitäisi enemmänkin)... Treeneissä tuntuu, että molemmat ovat menneet eteenpäin. Minäkin olen taas oppinut ties kuinka monetta kertaa samat asiat: kuinka käännöksen ajoittaminen vaikuttaa kaarrosten laajuuteen, kuinka Vattu ei irtoa samalla lailla kuin Paisti, kuinka omaa kuntoa täytyisi taas alkaa kehittämään...
Vattu on ihan täpinöissään koko treenipaikasta, se on ryntäämässä ovelle ja suoraan kentälle heti, jos antaa yhtään löysää. Esteet se menee hienosti ja rohkeasti, eteneminen on paljon varmempaa ja irtoamistakin tapahtuu aina välillä upeasti.
Paisti taas on ottanut paikan "helppona ohjattavana". Treenit sujuvat hienosti niin kauan kun muistan mitä olen tekemässä ja jaksan ohjata samalla kun juoksen. Hyvin pienillä muutoksilla olen saanut kaarrokset taas kohtuullisiksi ja vauhdin tasaisemmaksi. Paistin tekemisintoon toki vaikuttaa myös se, että treenaan Vatun kanssa ensiksi, jolloin Paisti joutuu katselemaan kehän laidalta ja keräämään painetta kattilaan. Kuten myös se, että olen jo oppinut Vatun kanssa mikä toimii ja mikä ei. Vaikka Vattua täytyy ohjata ja viedä enemmän, ovat ne kuitenkin melko samanlaiset: saman ohjauksen pystyy tekemään molemmille, Paistille vain hieman kauempaa kuin Vatulle.
Helmikuussa sain muistutuksen Paistin siltakammosta. Paisti siis kammoksuu siltoja, joiden alla on vettä. Tien yli menevät sillat eivät ole kamalia ja ne voidaan ylittää ihan reunassa. Olimme viikonloppureissulla Kotkassa ja kävimme Kotkansaaressa kävelyllä. Siellä ylitimme yhden ruuhkaisan sillan: oli laskiaissunnuntai ja liikenteessä oli autoja, lapsia, koiria... Paisti meni lähestulkoon paniikkiin sillalla, ja riuhtoi itseään keskelle siltaa, vaikka tilaa ei olisi ollut. Tapahtuneen jälkeen kotona ylitimme sitä ainoaa veden yli kulkevaa siltaa. Paisti ei reagoinut mitenkään.
Samaisella reissulla tapahtui myös mielenkiintoinen tilanne. Olimme aamulenkillä Karhunvuoressa ja juuri menossa metsikköön. Koirat olivat vielä kiinni, kun pusikosta niskaan ryntäsi pari bordercollieta ja yksi groenendael. Ne eivät tehneet muuta, kuin tulivat hieman jäykähkösti hännät pystyssä haistelemaan, jonka jälkeen poistuivat omistajansa luokse. Molemmat omista pysyivät tilanteeseen nähden rentoina lähellä minua ja katsoivat koiria "ei voisi vähempää kiinnostaa"-ilmeellä, vaikka itseä vähän jännittikin miten erityisesti Vattu reagoi.
Lenkin jatkuessa saavuimme taas hihnalenkkeilyä vaativalle alueelle ja ohitimme koirapuiston, jossa oli pari bokseria leikkimässä. Huomatessaan meidät ne tulivat aidan viereen seuraamaan meidän kulkua. Tästä sen sijaan Vattu sai rähinäkohtauksen. Ehkä edellisen tilanteen hallinta oli vienyt mehut ja nyt se ei enää kyennyt hillitsemään suustaan pääseviä sanoja.
Lähtötilannehan oli vuodenvaihteessa se, että käyttäytyminen toisia koiria kohtaan oli muuttunut puhinasta ja tietyille koirille murisemisesta lähes kaikille "rähisemiseen". Enää ei ollut väliä sillä, oliko vastaantuleva ystävällinen, väliinpitämätön, jännittynyt vai rähisevä. Eikä sillä, minkä kokoinen tai näköinen tämä oli.
Ensimmäinen johtopäätökseni oli se, että lisääntynyt hihnalenkkeily oli huonontanut otettani koiriin, eivätkä ne olleet enää niin hyvin hallussa. Tästä pohdinnasta seurannut korjaustoimenpide oli alkaa kuljettaa koiria uudelleen vapaana myös muualla kuin metsässä. Annoin koirien kulkea vapaana, mutta käskyn alla tiettyjä tiepätkiä, ensin silloin kun ei ollut ketään näkyvissä. Siihen lisäsin pelkkien ihmisten ohituksen vapaana. Jokunen kerta on nyt tullut vastaan myös koiria, jolloin olen varmuuden maksimoimiseksi ottanut koirat vielä tiukempaan haltuun jo hyvissä ajoin ja vastaantulijan lähestyessä istuttanut ne maahan. Ollaankohan me nyt päästy kerran tai kahdesti ohittamaan vapaana toinen koirakko pysähtymättä.
Ilmeisesti johtopäätökseni oli hyvin pitkälti oikeansuuntainen, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että rähinää kuuluu harvoin, pelkkää puhinaa ja huohotusta huomattavasti enemmän kuin muutama kuukausi sitten. Vielä on matkaa täysin rentoihin ohituksiin, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.
 |
Vattu on ihan täpinöissään koko treenipaikasta, se on ryntäämässä ovelle ja suoraan kentälle heti, jos antaa yhtään löysää. Esteet se menee hienosti ja rohkeasti, eteneminen on paljon varmempaa ja irtoamistakin tapahtuu aina välillä upeasti.
Paisti taas on ottanut paikan "helppona ohjattavana". Treenit sujuvat hienosti niin kauan kun muistan mitä olen tekemässä ja jaksan ohjata samalla kun juoksen. Hyvin pienillä muutoksilla olen saanut kaarrokset taas kohtuullisiksi ja vauhdin tasaisemmaksi. Paistin tekemisintoon toki vaikuttaa myös se, että treenaan Vatun kanssa ensiksi, jolloin Paisti joutuu katselemaan kehän laidalta ja keräämään painetta kattilaan. Kuten myös se, että olen jo oppinut Vatun kanssa mikä toimii ja mikä ei. Vaikka Vattua täytyy ohjata ja viedä enemmän, ovat ne kuitenkin melko samanlaiset: saman ohjauksen pystyy tekemään molemmille, Paistille vain hieman kauempaa kuin Vatulle.
Helmikuussa sain muistutuksen Paistin siltakammosta. Paisti siis kammoksuu siltoja, joiden alla on vettä. Tien yli menevät sillat eivät ole kamalia ja ne voidaan ylittää ihan reunassa. Olimme viikonloppureissulla Kotkassa ja kävimme Kotkansaaressa kävelyllä. Siellä ylitimme yhden ruuhkaisan sillan: oli laskiaissunnuntai ja liikenteessä oli autoja, lapsia, koiria... Paisti meni lähestulkoon paniikkiin sillalla, ja riuhtoi itseään keskelle siltaa, vaikka tilaa ei olisi ollut. Tapahtuneen jälkeen kotona ylitimme sitä ainoaa veden yli kulkevaa siltaa. Paisti ei reagoinut mitenkään.
Samaisella reissulla tapahtui myös mielenkiintoinen tilanne. Olimme aamulenkillä Karhunvuoressa ja juuri menossa metsikköön. Koirat olivat vielä kiinni, kun pusikosta niskaan ryntäsi pari bordercollieta ja yksi groenendael. Ne eivät tehneet muuta, kuin tulivat hieman jäykähkösti hännät pystyssä haistelemaan, jonka jälkeen poistuivat omistajansa luokse. Molemmat omista pysyivät tilanteeseen nähden rentoina lähellä minua ja katsoivat koiria "ei voisi vähempää kiinnostaa"-ilmeellä, vaikka itseä vähän jännittikin miten erityisesti Vattu reagoi.
Lenkin jatkuessa saavuimme taas hihnalenkkeilyä vaativalle alueelle ja ohitimme koirapuiston, jossa oli pari bokseria leikkimässä. Huomatessaan meidät ne tulivat aidan viereen seuraamaan meidän kulkua. Tästä sen sijaan Vattu sai rähinäkohtauksen. Ehkä edellisen tilanteen hallinta oli vienyt mehut ja nyt se ei enää kyennyt hillitsemään suustaan pääseviä sanoja.
perjantai 2. tammikuuta 2015
Leuka rintaan ja kohti uusia...
...haasteita.
Viime vuoden tavoitteet olivat pitkälti treenien puolella: halusin päästä ylipäänsä eteenpäin, kisamenestyksestä huolimatta.
Paisti osallistui SM-kisoihin (hyl), keräsi seuraavan vuoden SM-nollat kasaan ja sai kuin saikin hyppysertin numero 2. Sen lisäksi tehtiin meille ennätyksellinen seitsemän nollan putki, johon mahtui kaksi tuplanollaa sekä yksi triplanolla. Treenipuolella sain oivalluksia ja jatkossa yritän pitää niistä oivalluksista kovasti kiinni.
Paisti täyttää keväällä seitsemän vuotta ja alkaa kohta siis olla kisauransa ehtoopuolella. Takana viisi vuotta kisaamista - edessä hieman vähemmän. Paistin kanssa on huomannut eri lailla kuin Kassun ja Santerin kanssa, että tässä lajissa ei voi olla koskaan valmis. Paisti on hyvä koira, enkä minäkään nyt ihan surkea ohjaaja ole, mutta silti jatkuvasti löytyy kehitettävää (heh, ne samat asiat vuodesta toiseen) ja aina oppii uutta lajista, koirasta ja itsestään.
Vuonna 2015 me Paistin kanssa
Vattu nousi kaiken takeltelun jälkimainingeissa kolmosiin ja sai jopa ensimmäisen nollansa. SM-kisoihin koirasta ei vielä ole, vaikka se ihmeen kaupalla saisikin nollat kasaan, joten se tavoite viime vuodelta unohdettiin kokonaan. Yksi näyttelykäyntikin vuoteen mahtui (EH). Tärkein asia Vatun vuodessa oli itsevarmuuden saaminen ja pakko myöntää, että sillä saralla edistyttiin kovasti, vaikka työtä on vielä tehtävä.
Vuonna 2015 Vattu
Minä itse kuntoilen ja pidän suhteeni koiriin hyvänä.
Viime vuoden tavoitteet olivat pitkälti treenien puolella: halusin päästä ylipäänsä eteenpäin, kisamenestyksestä huolimatta.
Paisti osallistui SM-kisoihin (hyl), keräsi seuraavan vuoden SM-nollat kasaan ja sai kuin saikin hyppysertin numero 2. Sen lisäksi tehtiin meille ennätyksellinen seitsemän nollan putki, johon mahtui kaksi tuplanollaa sekä yksi triplanolla. Treenipuolella sain oivalluksia ja jatkossa yritän pitää niistä oivalluksista kovasti kiinni.
Paisti täyttää keväällä seitsemän vuotta ja alkaa kohta siis olla kisauransa ehtoopuolella. Takana viisi vuotta kisaamista - edessä hieman vähemmän. Paistin kanssa on huomannut eri lailla kuin Kassun ja Santerin kanssa, että tässä lajissa ei voi olla koskaan valmis. Paisti on hyvä koira, enkä minäkään nyt ihan surkea ohjaaja ole, mutta silti jatkuvasti löytyy kehitettävää (heh, ne samat asiat vuodesta toiseen) ja aina oppii uutta lajista, koirasta ja itsestään.
Vuonna 2015 me Paistin kanssa
- Hyppyvalioidumme
- Osallistumme SM-kisoihin ja saamme piru vie sen nollan sieltä!
- Käymme omaehtoista uimakoulua
- Kuntoilemme
Vattu nousi kaiken takeltelun jälkimainingeissa kolmosiin ja sai jopa ensimmäisen nollansa. SM-kisoihin koirasta ei vielä ole, vaikka se ihmeen kaupalla saisikin nollat kasaan, joten se tavoite viime vuodelta unohdettiin kokonaan. Yksi näyttelykäyntikin vuoteen mahtui (EH). Tärkein asia Vatun vuodessa oli itsevarmuuden saaminen ja pakko myöntää, että sillä saralla edistyttiin kovasti, vaikka työtä on vielä tehtävä.
Vuonna 2015 Vattu
- Saa lisää varmuutta agilityssä, niin treeneissä kuin kisoissakin
- Käy omaehtoista uimakoulua
- Kuntoilee
- Lopettaa kovalla vauhdilla kasvattamansa koirainhon
Minä itse kuntoilen ja pidän suhteeni koiriin hyvänä.
tiistai 30. joulukuuta 2014
Kassunketale senkun porskuttaa
Tänään vanhaherra täyttää 14 vuotta.
Reilun puolen vuoden aikana Kassusta on selkeästi tullut vanha: mäyrä saa tulla varastamaan tarhan vierestä kananmunat, koipi ei enää nouse, eikä päivään mahdu juuri muuta kuin unta ja ruoan kerjäämistä. Kuulo on mennyt siihen pisteeseen, että ei voi enää hirveästi syyttää kuuntelematta jättämistä, kun kivatkin asiat menee useimmiten ohi korvien. Näkö taas - siitä on vaikea sanoa, koska hahmoja tunnistamalla se pärjää hyvin, eikä virhearvioita usein tule, luulen kuitenkin että huonompaan suuntaan mennään, luonnollisestikin. Valkoisia karvapalloja kohtaan Kassu tuntee entistä suurempaa inhoa - ehkä juurikin siitä syystä, ettei se enää pysty tarkalleen päättelemään mitä ne meinaa ympärillä sählätessään.
Kassu on opettanut suuresti ja vie itseäänkin kovin paljon isomman tilan positiivisten tunteitten varastosta. Pitkää ikää Kaspertti-herralle!
Reilun puolen vuoden aikana Kassusta on selkeästi tullut vanha: mäyrä saa tulla varastamaan tarhan vierestä kananmunat, koipi ei enää nouse, eikä päivään mahdu juuri muuta kuin unta ja ruoan kerjäämistä. Kuulo on mennyt siihen pisteeseen, että ei voi enää hirveästi syyttää kuuntelematta jättämistä, kun kivatkin asiat menee useimmiten ohi korvien. Näkö taas - siitä on vaikea sanoa, koska hahmoja tunnistamalla se pärjää hyvin, eikä virhearvioita usein tule, luulen kuitenkin että huonompaan suuntaan mennään, luonnollisestikin. Valkoisia karvapalloja kohtaan Kassu tuntee entistä suurempaa inhoa - ehkä juurikin siitä syystä, ettei se enää pysty tarkalleen päättelemään mitä ne meinaa ympärillä sählätessään.
Kassu on opettanut suuresti ja vie itseäänkin kovin paljon isomman tilan positiivisten tunteitten varastosta. Pitkää ikää Kaspertti-herralle!
 |
| Kassusta on hirveän vähän kuvia - tämäkin vuodelta 2010 |
maanantai 29. joulukuuta 2014
Jälleen Jyväskylässä, osa 8.11.2014
Marraskuussakin tuli käytyä kisoissa, 8.11. Jyväskylässä. Tuomarina toimi Kari Jalonen ja kisaajina Vattu ja Paisti. Tämä päivitysten myöhästyminen saa muistin reistailemaan entisestään, joten annetaan lähinnä videoiden puhua puolestaan.
Paistin ekalla radalla oli intoa ja energiaa, sekä hieman yliohjausta, joka johti hylkäykseen.
Vatun ekalla radalla tapahtui ihme. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna tuomarointi olisi voinut olla tiukempaakin, mutten toki valita (kovasti). Tuloksena 0 aikaan 47,14 (etenemä 3,82 m/s) aikavirhe -0,82 sijoitus 8. Nolla! Vatulla!
Toisella radalla Paistin ohjaaja tekee taas hieman vajaata ohjausta, joka johtaa kieltoon, lopulliseksi tulokseksi muodostui 5 (-5,52; 4,0 m/s sija 11)
Vatun toisella radalla suurimmaksi ongelmaksi muodostui hidas puomin alastulo, jonka jälkeen Vattu ei enää tiennytkään oliko se hyvä ja kannattaako tässä hyppiä esteitä (ohjauksessa ei tietenkään ollut mitään vikaa...)
Paistin viimeinen rata täydensi meidän SM-nollarivin kelvolliseksi. Siis agilitynolla (aika 45,71; -7,29; 4,18 m/s, sijoitus 4).
Siinä oli lyhykäisyydessään vuoden 2014 viimeiset kisasuoritukset.
Paistin ekalla radalla oli intoa ja energiaa, sekä hieman yliohjausta, joka johti hylkäykseen.
Vatun ekalla radalla tapahtui ihme. Ehkä näin jälkikäteen ajateltuna tuomarointi olisi voinut olla tiukempaakin, mutten toki valita (kovasti). Tuloksena 0 aikaan 47,14 (etenemä 3,82 m/s) aikavirhe -0,82 sijoitus 8. Nolla! Vatulla!
Toisella radalla Paistin ohjaaja tekee taas hieman vajaata ohjausta, joka johtaa kieltoon, lopulliseksi tulokseksi muodostui 5 (-5,52; 4,0 m/s sija 11)
Vatun toisella radalla suurimmaksi ongelmaksi muodostui hidas puomin alastulo, jonka jälkeen Vattu ei enää tiennytkään oliko se hyvä ja kannattaako tässä hyppiä esteitä (ohjauksessa ei tietenkään ollut mitään vikaa...)
Paistin viimeinen rata täydensi meidän SM-nollarivin kelvolliseksi. Siis agilitynolla (aika 45,71; -7,29; 4,18 m/s, sijoitus 4).
Siinä oli lyhykäisyydessään vuoden 2014 viimeiset kisasuoritukset.
torstai 27. marraskuuta 2014
Japsimestaruudet 5.10.14
Mitkäs kisat nämä olivat? Kuka oli tuomarina? Miten meillä oikein meni? Tässähän täytyy oikein viritellä muistia, kun tämä päivittely kestää, kestää ja kestää. Tämän vuoden japsimestaruuksia oli siis tuomaroimassa Sari Mikkilä jo lähes kaksi kuukautta sitten.
Ensimmäisenä hyppyradalla Paisti, joka jatkoi kuuntelevaa kulkuaan tämänkin radan ajan. Tuloksena 0 aikaan 40,11 (- 7,89, etenemä 4,41 m/s) sijoitus 3 ja SERT-H!! Edelleenkin olen ajatellut, että hyppyvalio on meille saavuttamaton arvo, mutta näin sitä ollaan taas yhtä askelta lähempänä virstanpylvästä.
Samalla radalla juoksenteli myös Vattu. Sillä oli uskallusta. Minun piti oikein jäädä pituuden jälkeen katsomaan uskaltaako se irrota kauas lukitsemalleen esteelle. Hieman ennen hyppyä loppui uskallus. Ihme kyllä se ei vaikuttanut loppurataan, vaan yhtälailla rohkeasti se kulki myös irtoamisensa jälkeen. Minua ei harmita, etten ohjannut sitä, vaan jäin toljottamaan. Enemmän harmittaa kiellon aiheuttanut ohjauskuvio, koska tiesin Vatun vaikeuksista hypätä, jos seison vieressä täysin paikallani. Tuloksena 5,23, sija 20.
Agilityradalla Paisti liikkui rivakasti, ainakin videolta katsottuna. En tiedä mitä sille tapahtui puomin päällä, kuvaaja sanoi sen jääneen haistelemaan, radalle näytti kuin sille olisi iskenyt yhtäkkiä rimakauhu. Joka tapauksessa vauhti hidastui siellä ja sen vuoksi alastulokontakti meni huonosti. Tuloksena kuitenkin 0 (47,41: - 2,59: etenemä 3,80 m/s) sijoitus 6. Tämähän oli meidän seitsemäs nolla putkeen. SM-nollista puuttuu enää yksi aginolla eri tuomarilta.
Vattu kulki toisella radallaankin nätisti. Ohjaajasta tuntui, kuin juoksisi sementissä ja se näkyy ainakin omaan silmään pienissä ohjausvirheissä. Näissä kisoissa Vatulla oli hieman vaikeaa hahmottaa kepit osana rataa, tällä radalla kieltoon asti. Tuloksena 9.06, sijoitus 20.
Tuplanollallaan Paisti vei tämän(kin) vuoden japsimestaruuden. Yllätyksekseni koira (Vattu), joka ei ole kunnolla valmis edes ykkösiin pärjäsi kolmosluokassa japsimestaruuden palkinnoille asti: Vattu oli sijalla 3.
Ensimmäisenä hyppyradalla Paisti, joka jatkoi kuuntelevaa kulkuaan tämänkin radan ajan. Tuloksena 0 aikaan 40,11 (- 7,89, etenemä 4,41 m/s) sijoitus 3 ja SERT-H!! Edelleenkin olen ajatellut, että hyppyvalio on meille saavuttamaton arvo, mutta näin sitä ollaan taas yhtä askelta lähempänä virstanpylvästä.
Samalla radalla juoksenteli myös Vattu. Sillä oli uskallusta. Minun piti oikein jäädä pituuden jälkeen katsomaan uskaltaako se irrota kauas lukitsemalleen esteelle. Hieman ennen hyppyä loppui uskallus. Ihme kyllä se ei vaikuttanut loppurataan, vaan yhtälailla rohkeasti se kulki myös irtoamisensa jälkeen. Minua ei harmita, etten ohjannut sitä, vaan jäin toljottamaan. Enemmän harmittaa kiellon aiheuttanut ohjauskuvio, koska tiesin Vatun vaikeuksista hypätä, jos seison vieressä täysin paikallani. Tuloksena 5,23, sija 20.
Agilityradalla Paisti liikkui rivakasti, ainakin videolta katsottuna. En tiedä mitä sille tapahtui puomin päällä, kuvaaja sanoi sen jääneen haistelemaan, radalle näytti kuin sille olisi iskenyt yhtäkkiä rimakauhu. Joka tapauksessa vauhti hidastui siellä ja sen vuoksi alastulokontakti meni huonosti. Tuloksena kuitenkin 0 (47,41: - 2,59: etenemä 3,80 m/s) sijoitus 6. Tämähän oli meidän seitsemäs nolla putkeen. SM-nollista puuttuu enää yksi aginolla eri tuomarilta.
Vattu kulki toisella radallaankin nätisti. Ohjaajasta tuntui, kuin juoksisi sementissä ja se näkyy ainakin omaan silmään pienissä ohjausvirheissä. Näissä kisoissa Vatulla oli hieman vaikeaa hahmottaa kepit osana rataa, tällä radalla kieltoon asti. Tuloksena 9.06, sijoitus 20.
Tuplanollallaan Paisti vei tämän(kin) vuoden japsimestaruuden. Yllätyksekseni koira (Vattu), joka ei ole kunnolla valmis edes ykkösiin pärjäsi kolmosluokassa japsimestaruuden palkinnoille asti: Vattu oli sijalla 3.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Mikkelissä 21.9.14
Kun tämän vuoden tulostilasto vaikutti paranevan kertaheitolla yhden kisapäivän aikana, päätettiin uskaltautua naamannäyttöön myös kaukomaille. Kisamatkan päämääränä oli tällä kertaa Mikkeli, jossa käsiään tuomitsevasti heilautteli Sari Mikkilä. Näissä radoissa oli yhtälailla sellaista jouhevuutta ja samalla haastavuutta, kuin Nokiallakin.
Ensimmäisellä radalla Paisti suikautteli verrattain reippaan suorituksen. Koirasta ei löydy mitään sanottavaa, ohjaaja sekoili hieman, mutta mitäpä Paisti siitä häiriintyisi? Tulos 0, aika 38,64 (-2,36, etenemä 3,86 m/s), sijoitus 9.
Ensimmäiselle radalle pääsi myös junioriosasto. Vattu hylkäytti meidät jo toisella esteellä, kun käteentulo tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Muuten rata sujui melko rohkeasti ja paikoitellen melkein jopa treenivauhdillakin.
Toinen rata oli myös agilityrata. Ei siitäkään paljoa sanottavaa ole. Tulos 0 aikaan 41,54 ( -6,46, etenemä 4,21), sijoitus 4.
Viimeisenä ratana hyppis, jolla näkyin jo ohjaajan ja koiran hieman keskeneräiseksi jäänyt kuntokuuri. Hyvien ratojen pilaaminen turhalla analysoinnilla ei nyt innosta, joten sanotaan suoraan: me tehtiin TRIPLANOLLA! (0, aika 37,21, - 4,79, etenemä 4,09, sijoitus 4.) Siis 5/7 SM-nollasta on jo taskussa, vaikka kieltämättä ehdin jo elokuun puolella manailla, ettei varmaan saada nollia lainkaan kasaan ensi vuoden kisoihin. Paisti toimii nyt hyvin. Kuntoilemaan päästään toki molemmat, mutta agility kulkee selkeästi ilmankin. Seuraavaksi vuorossa japsimestaruudet, joissa Vatunkin olisi tarkoitus juosta kokonaista kaksi rataa, jännittävä nähdä mitä käy.
Ensimmäisellä radalla Paisti suikautteli verrattain reippaan suorituksen. Koirasta ei löydy mitään sanottavaa, ohjaaja sekoili hieman, mutta mitäpä Paisti siitä häiriintyisi? Tulos 0, aika 38,64 (-2,36, etenemä 3,86 m/s), sijoitus 9.
Ensimmäiselle radalle pääsi myös junioriosasto. Vattu hylkäytti meidät jo toisella esteellä, kun käteentulo tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. Muuten rata sujui melko rohkeasti ja paikoitellen melkein jopa treenivauhdillakin.
Toinen rata oli myös agilityrata. Ei siitäkään paljoa sanottavaa ole. Tulos 0 aikaan 41,54 ( -6,46, etenemä 4,21), sijoitus 4.
Viimeisenä ratana hyppis, jolla näkyin jo ohjaajan ja koiran hieman keskeneräiseksi jäänyt kuntokuuri. Hyvien ratojen pilaaminen turhalla analysoinnilla ei nyt innosta, joten sanotaan suoraan: me tehtiin TRIPLANOLLA! (0, aika 37,21, - 4,79, etenemä 4,09, sijoitus 4.) Siis 5/7 SM-nollasta on jo taskussa, vaikka kieltämättä ehdin jo elokuun puolella manailla, ettei varmaan saada nollia lainkaan kasaan ensi vuoden kisoihin. Paisti toimii nyt hyvin. Kuntoilemaan päästään toki molemmat, mutta agility kulkee selkeästi ilmankin. Seuraavaksi vuorossa japsimestaruudet, joissa Vatunkin olisi tarkoitus juosta kokonaista kaksi rataa, jännittävä nähdä mitä käy.
Piirinmestaruudet Nokialla 7.9.14
Kauheaa, miten jälkeenjäänyttä tämä minun kirjoitteluni taas on. Videotkin on ollut ladattuina nettiin jo ikuisuuden, mutta tekstiä ei synny sitten millään. Samaa oli nähtävissä myös koulutehtävien kanssa: ideoita ja tietoa löytyisi muillekin, mutta teksti on tönkköä ja tylsää. Piti oikein palautteeseen ja itsearvioon kirjoittaa, kuinka tekstin laatu hävettää. Mutta se siitä, nyt asiaan.
Kuukausi takaperin 7.9. kisattiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista Nokialla. Ensimmäinen rataantutustuminen oli 8:00, oli kylmää ja sumuista. Tuomarina oli Anders Virtanen, jonka radoista tykkään kerta toisensa jälkeen enemmän.
Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka vaikutti alkuun hieman haastavalta, mutta pidempään katsottuna totesin, että tämä on ihan mahtava rata. Niinhän se olikin, vauhtia lukuunottamatta. Paisti kääntyi juuri niinkuin ohjasin, teki kaiken niinkuin piti! Tulos 0, aika 37,43 (-3,57, etenemä 4,06m/s), sijoitus jaettu seitsemäs sija. Etenemästä pääteltynä vauhti ei ollut ihan niin tahmea, kuin miltä tuntui, mutta kyllä me hitaasti mentiin. Totesin radan ulkopuolella, ettei Paisti oikein halua juosta, mutta hieroin sen auki seuraavaa rataa odotellessa. Se kyllä piristi otusta, joten uskalsin seuraavalle radallekin lähteä "katsotaan"-mielentilassa.
Agirata oli ihan yhtä mahtava rata - niin profiililtaan kuin suoritukseltaankin. Yksi pitkittynyt käännös, joka johtui täysin myöhässä olevasta ohjauksesta. Tuloksena niin ikään 0 aikaan 48,75 (-1,25, etenemä 3,61m/s), sijoitus 13. Näiden ratojen yhteistuloksella pääsimme piirinmestaruuskisassa sijalle 6. Meitin ennätys! SM-nollatilikin avattiin ja tuplanollavaatimus tuli täytettyä.
Hidashan se oli, tällä radalla myös etenemänkin puolesta. Paljastui se syykin, kun kankusta löytyi mätivä paise. Ennin lääkäripalvelusta diagnoosiksi arvottiin ampiaisenpisto, josta kiinnijäänyt piikki piti poistaa vihertävällä mönjällä. Parin päivän hoidon jälkeen koira oli loppujakin kunnossa.
Kuukausi takaperin 7.9. kisattiin Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista Nokialla. Ensimmäinen rataantutustuminen oli 8:00, oli kylmää ja sumuista. Tuomarina oli Anders Virtanen, jonka radoista tykkään kerta toisensa jälkeen enemmän.
Ensimmäisenä oli hyppyrata, joka vaikutti alkuun hieman haastavalta, mutta pidempään katsottuna totesin, että tämä on ihan mahtava rata. Niinhän se olikin, vauhtia lukuunottamatta. Paisti kääntyi juuri niinkuin ohjasin, teki kaiken niinkuin piti! Tulos 0, aika 37,43 (-3,57, etenemä 4,06m/s), sijoitus jaettu seitsemäs sija. Etenemästä pääteltynä vauhti ei ollut ihan niin tahmea, kuin miltä tuntui, mutta kyllä me hitaasti mentiin. Totesin radan ulkopuolella, ettei Paisti oikein halua juosta, mutta hieroin sen auki seuraavaa rataa odotellessa. Se kyllä piristi otusta, joten uskalsin seuraavalle radallekin lähteä "katsotaan"-mielentilassa.
Agirata oli ihan yhtä mahtava rata - niin profiililtaan kuin suoritukseltaankin. Yksi pitkittynyt käännös, joka johtui täysin myöhässä olevasta ohjauksesta. Tuloksena niin ikään 0 aikaan 48,75 (-1,25, etenemä 3,61m/s), sijoitus 13. Näiden ratojen yhteistuloksella pääsimme piirinmestaruuskisassa sijalle 6. Meitin ennätys! SM-nollatilikin avattiin ja tuplanollavaatimus tuli täytettyä.
Hidashan se oli, tällä radalla myös etenemänkin puolesta. Paljastui se syykin, kun kankusta löytyi mätivä paise. Ennin lääkäripalvelusta diagnoosiksi arvottiin ampiaisenpisto, josta kiinnijäänyt piikki piti poistaa vihertävällä mönjällä. Parin päivän hoidon jälkeen koira oli loppujakin kunnossa.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Tampere 16.8.
Omaperäiset otsikot oy:stä hyvää päivää. Elokuun toisia kisoja tuomitsemassa olivat Anne Viitanen (a) ja Kari Jalonen (b).
Sinänsä ihan hauskaa päästä vertailemaan omia koiria samalla radalla. Tällä reissulla oltiin oltu aamupäivästä asti - ja kisaamaan päästiin vasta pitkälti iltapäivän puolella. Se näkyi Paistin punteissa, joissa tuntui olevan kovasti muurahaisia. Videolla sanotaankin "Se sekos. Ei lupaa hyvää". Mutta rata oli oikeastaan tosi hyvä, mitä nyt otettiin pari ylimääräistä estettä mukaan. Kun sanoin, että kannatti ottaa edellisissä kisoissa kontaktit maltin kanssa, niin todella tarkoitin sitä. Näillä radoilla ei ollut pienintäkään epävarmuutta siitä, miten ne kuuluu suorittaa. Muutenkaan tältä radalta ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka tuloslapussa lukeekin "HYL". Vaikka Paisti teki ylimääräisiä esteitä, se silti oli koko ajan herkillä siitä, mitä sanon ja teen. Se kuunteli kyllä.
Vattu taas oli vähän turhankin herkillä. Edellisenä päivänä muisteltiin treeneissä, mitä tehdään kontakteilla. Se näkyi heti toisella esteellä epävarmuutena: "en uskalla mennä putkeen." Arvasin, että Vattu ryntää A-esteelle takaani, eikä menekään seuraavaan putkeen. Sen jälkeen epävarmuus sen kuin kasvaa, toki ohjauskin on vähän huonoa. Tämäkin rata oli siis hylätty ja ärsytys varsin suurta. Koira osaa! Koira ei vain oikein tänään uskalla.
Toisesta radasta sanon, että se oli Paistin heikko kohta. Alussa on kaksi suoraa putkea vierekkäin ja niiden välissä pituus. Ensimmäisestä suorasta putkestä täytyi tietysti kääntyä sinne väliin pituudelle. Ja .tut me mitään käännytä. Loppurata olikin taas täydellinen, niin hienoja kontakteja ja käännöksiä saa kyllä hakemalla hakea Paistin kaikista suorituksista.
Ajattelin Vatun kohdalla tutustumisessa, että "minä vaikka kävelen, mutta tämä rata mennään läpi". Vattu paransi suoritustaan tälle radalle, se ei ollut enää niin suuri katastrofi. Lähetys ensimmäiseen putkeen oli samanlainen kuin aiemmalla radalla. Tällä kertaa sinne uskallettiin mennä. Sen jälkeen Vattu tuntui kulkevan reippaammin, joten otin hieman reippaamman liikkeen ja ohjauksen itselleni. Ennen keinua käännös sujui hienosti. Kepeille mentäessä kiusausta ei enää voitu vastustaa, vaan oli pakko kokeilla voisiko sen kivan keinun mennä uudestaan. Varovasti vain Vattu kävi ylösmenokontaktilla ja tuli nätisti luokse. Loppuradan kehuin kovasti, ettei mene sähläämiseksi. Tätä sen pitäisi olla epävarman, mutta osaavan koiran kanssa, mennään hitaasti ja kehuen, mutta mennään kuitenkin. Ei sellaista kun ekalla radalla.
Oli tarkoitus ottaa vielä kolmannetkin kisat elokuulle, mutta niinhän se ilmo-aika oli ehtinyt umpeutua ennen havahtumistani. Seuraavaksi siis kisataankin jo piirinmestaruuksista Nokialla syyskuun alussa. Ei kiinnostaisi ottaa Vattua mukaan, mutta näistä ongelmista ei pääse eroon millään muulla kuin kisaamalla.
Sinänsä ihan hauskaa päästä vertailemaan omia koiria samalla radalla. Tällä reissulla oltiin oltu aamupäivästä asti - ja kisaamaan päästiin vasta pitkälti iltapäivän puolella. Se näkyi Paistin punteissa, joissa tuntui olevan kovasti muurahaisia. Videolla sanotaankin "Se sekos. Ei lupaa hyvää". Mutta rata oli oikeastaan tosi hyvä, mitä nyt otettiin pari ylimääräistä estettä mukaan. Kun sanoin, että kannatti ottaa edellisissä kisoissa kontaktit maltin kanssa, niin todella tarkoitin sitä. Näillä radoilla ei ollut pienintäkään epävarmuutta siitä, miten ne kuuluu suorittaa. Muutenkaan tältä radalta ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaikka tuloslapussa lukeekin "HYL". Vaikka Paisti teki ylimääräisiä esteitä, se silti oli koko ajan herkillä siitä, mitä sanon ja teen. Se kuunteli kyllä.
Vattu taas oli vähän turhankin herkillä. Edellisenä päivänä muisteltiin treeneissä, mitä tehdään kontakteilla. Se näkyi heti toisella esteellä epävarmuutena: "en uskalla mennä putkeen." Arvasin, että Vattu ryntää A-esteelle takaani, eikä menekään seuraavaan putkeen. Sen jälkeen epävarmuus sen kuin kasvaa, toki ohjauskin on vähän huonoa. Tämäkin rata oli siis hylätty ja ärsytys varsin suurta. Koira osaa! Koira ei vain oikein tänään uskalla.
Toisesta radasta sanon, että se oli Paistin heikko kohta. Alussa on kaksi suoraa putkea vierekkäin ja niiden välissä pituus. Ensimmäisestä suorasta putkestä täytyi tietysti kääntyä sinne väliin pituudelle. Ja .tut me mitään käännytä. Loppurata olikin taas täydellinen, niin hienoja kontakteja ja käännöksiä saa kyllä hakemalla hakea Paistin kaikista suorituksista.
Ajattelin Vatun kohdalla tutustumisessa, että "minä vaikka kävelen, mutta tämä rata mennään läpi". Vattu paransi suoritustaan tälle radalle, se ei ollut enää niin suuri katastrofi. Lähetys ensimmäiseen putkeen oli samanlainen kuin aiemmalla radalla. Tällä kertaa sinne uskallettiin mennä. Sen jälkeen Vattu tuntui kulkevan reippaammin, joten otin hieman reippaamman liikkeen ja ohjauksen itselleni. Ennen keinua käännös sujui hienosti. Kepeille mentäessä kiusausta ei enää voitu vastustaa, vaan oli pakko kokeilla voisiko sen kivan keinun mennä uudestaan. Varovasti vain Vattu kävi ylösmenokontaktilla ja tuli nätisti luokse. Loppuradan kehuin kovasti, ettei mene sähläämiseksi. Tätä sen pitäisi olla epävarman, mutta osaavan koiran kanssa, mennään hitaasti ja kehuen, mutta mennään kuitenkin. Ei sellaista kun ekalla radalla.
Oli tarkoitus ottaa vielä kolmannetkin kisat elokuulle, mutta niinhän se ilmo-aika oli ehtinyt umpeutua ennen havahtumistani. Seuraavaksi siis kisataankin jo piirinmestaruuksista Nokialla syyskuun alussa. Ei kiinnostaisi ottaa Vattua mukaan, mutta näistä ongelmista ei pääse eroon millään muulla kuin kisaamalla.
2.8.14 Orivesi
Voi pojat - nyt äkkiä jonoa purkamaan ja päivitystä kehiin. Pari viikkoa sitten kisattiin Orivedellä koko perheen voimin. Vatun ensimmäisen radan tuomaroi Johanna Wüthrich ja kaikki loput Jari Helin. Vielä en ole saanut kiinni siitä, tykätäkö, vai eikö, Jarin radoista. Toisaalta simppeliä ja jouhevaa, toisaalta tuntuu, että juoksisi miinakentällä.
Vatun eka rata, ihan kiva, simppeli kakkosluokan rata. Alun pari hyppyä mentiin arpapelillä: ehkä hyppään, ehkä en. Kuskipa heitti malttivaihteen silmään ja odotteli rauhassa mitä sieltä tuleekaan. Rauhassa edeten ja kehuja heitellen päästiin rata maaliin asti loppujen lopuksi virheittä. Aikaa kului 40,86 (-7,14), tämä riitti kakkossijaan ja SERTiin!
Vatun toinen rata kisattiin siis kolmosissa, samalla radalla Paistin kanssa. Tällä kertaa päätin miettiä radan Vatun kannalta ja siitä sitten soveltaen Paistin kanssa. Hylky tuli heti alussa, ohjaaja ei osannut ohjata oikein. Ihan ok rata keinulle asti, josta juoksi läpi rynnien. Oletan siis, että kisoissa ei voi itse sijoittua vielä kovin kauas kontaktista. Palautin ja otin lyhennetyn loppusuoran.
Pitkään odottanut Paisti kisasi ensimmäisen ratansa samalla kartalla kuin Vattu viimeisen. Minä otin opikseni alun virheestä ja siitä päästiinkin virheittä. Hieman ajoituspuutteita ja pitkiä kaarroksia keinulle asti. Keinun jälkeen tuli kohta, jossa juostiin kovaa ja suoran päätteeksi pitikin kääntyä ansan edestä toisaalle. Toki ajattelin, että Paistin korvat olisivat jääneet häkkiin, kun Vattu oli mennyt vasta muutama koira aiemmin, eikä Paistin herättelyyn jäänyt ihan hirveitä aikoja. Vaan ei - sehän kuunteli niin kuin oltaisiin vasta vaihdettu patterit kuulokojeeseen. Ansaesteelle ei menty, eikä menty sille oikeallekaan. En jäänyt korjailemaan vaan jatkettiin rata loppuun muutamien "mitä mun pitäis tehdä"-pomppujen kera. (Tällä radalla muuten meinasin juosta viimeistä estettä päin - huomaa hieno ninjaväistö.)
Koska edellisellä radalla kontaktien ottaminen oli vähän puolittaista, päätin jo ennen viimeisen tutustumista, että nyt otetaan ne pirun kontaktit kunnolla. Hylky tuli kolmannella esteellä, joten ei tullut edes paineita siitä, että mahdollinen kontaktien uusinta pilaisi nollan. Puomi meni hienosti, A:lla varmistin vielä kääntymällä eteen. Kun keinunkin kontakti oli moitteeton, jatkoin suoraan maaliin, enkä ottanut lopun kiemuroita. Tiesin, että putken jälkeen kääntyminen olisi Paistille vaikea juttu, niin päätin olla pilaamatta hienoja kontaktisuorituksia huonosti sujuvalla lopulla. Kyllä kannatti!
Vatun eka rata, ihan kiva, simppeli kakkosluokan rata. Alun pari hyppyä mentiin arpapelillä: ehkä hyppään, ehkä en. Kuskipa heitti malttivaihteen silmään ja odotteli rauhassa mitä sieltä tuleekaan. Rauhassa edeten ja kehuja heitellen päästiin rata maaliin asti loppujen lopuksi virheittä. Aikaa kului 40,86 (-7,14), tämä riitti kakkossijaan ja SERTiin!
Vatun toinen rata kisattiin siis kolmosissa, samalla radalla Paistin kanssa. Tällä kertaa päätin miettiä radan Vatun kannalta ja siitä sitten soveltaen Paistin kanssa. Hylky tuli heti alussa, ohjaaja ei osannut ohjata oikein. Ihan ok rata keinulle asti, josta juoksi läpi rynnien. Oletan siis, että kisoissa ei voi itse sijoittua vielä kovin kauas kontaktista. Palautin ja otin lyhennetyn loppusuoran.
Pitkään odottanut Paisti kisasi ensimmäisen ratansa samalla kartalla kuin Vattu viimeisen. Minä otin opikseni alun virheestä ja siitä päästiinkin virheittä. Hieman ajoituspuutteita ja pitkiä kaarroksia keinulle asti. Keinun jälkeen tuli kohta, jossa juostiin kovaa ja suoran päätteeksi pitikin kääntyä ansan edestä toisaalle. Toki ajattelin, että Paistin korvat olisivat jääneet häkkiin, kun Vattu oli mennyt vasta muutama koira aiemmin, eikä Paistin herättelyyn jäänyt ihan hirveitä aikoja. Vaan ei - sehän kuunteli niin kuin oltaisiin vasta vaihdettu patterit kuulokojeeseen. Ansaesteelle ei menty, eikä menty sille oikeallekaan. En jäänyt korjailemaan vaan jatkettiin rata loppuun muutamien "mitä mun pitäis tehdä"-pomppujen kera. (Tällä radalla muuten meinasin juosta viimeistä estettä päin - huomaa hieno ninjaväistö.)
Koska edellisellä radalla kontaktien ottaminen oli vähän puolittaista, päätin jo ennen viimeisen tutustumista, että nyt otetaan ne pirun kontaktit kunnolla. Hylky tuli kolmannella esteellä, joten ei tullut edes paineita siitä, että mahdollinen kontaktien uusinta pilaisi nollan. Puomi meni hienosti, A:lla varmistin vielä kääntymällä eteen. Kun keinunkin kontakti oli moitteeton, jatkoin suoraan maaliin, enkä ottanut lopun kiemuroita. Tiesin, että putken jälkeen kääntyminen olisi Paistille vaikea juttu, niin päätin olla pilaamatta hienoja kontaktisuorituksia huonosti sujuvalla lopulla. Kyllä kannatti!
torstai 3. heinäkuuta 2014
Silkkaa kuvaa
Vähän laiskasti on tullut kannettua kameraa mukana, mutta kesäleirin - ja tämänpäiväisen lenkkiseuran kunniaksi olen hieman koittanut aktivoitua. Hieman tarkoittaa minun tapauksessani muutamaa hassua kuvaa, joissa koirat poseeraa samalla tavalla, koska valkoisista ei muunlaisia saa. ainakaan tuon pokkarin kanssa. Mutta, kuten luvattu: tässä kuvia. Leirillä oli toki reilusti muitakin karvaisia, mutta vain nämä muutama sattui kameraan.
 |
| "Sanonko mitä oikeasti ajattelen tällaisista turhista pysähdyksistä?" |
 |
| Frige ja Pai |
 |
| Jostain syystä Vattu ei ole kovin innokas leikkimään tämän pikkukaverin kanssa... |
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Tositreenaus vs. tosikkotreenaus
Mielessäni pyörii välillä paljonkin ajatuksia aktiivisesta, tavoitteellisesta koiraharrastamisesta ja koiran aktivoimisesta. Varsinkin blogimaailmassa on nähtävissä ilmiö, jossa kirjoittaja tuntuu asuvan treenikentillä. On joko yksi tai useampi koira, joiden kanssa harrastetaan (yleensä montaa eri lajia) tavoitteellisesti. Melkein joka päivälle on omat treeninsä ja jos ei ole, niin tehdään kotona "jotain pientä". Viikonloput kierretään kisoissa tai lajin huippujen valmennuksissa. Väkisinkin ajattelen nämä ihmiset hieman tosikkomaisiksi harrastajiksi.
Näistä ajatuksista seuraa välitön jatkumo - enkö ole tarpeeksi aktiivinen harrastaja, jotta voisin sanoa meneväni tosissani kohti jotain tiettyä, rodun huomioonottaen korkeaa, tavoitetta? Miten ihmeessä voin pärjätä seuraavan koirani kanssa, joka tulee olemaan taatusti monin tavoin aktiivisempi ja hankalampi kuin nykyiset?
Seuraavaksi huomioni kiinnittyy ajatuksiin omista koiristani. Ne ovat hyvinkoulutettuja ja hyvinkäyttäytyviä. Ne nauttivat tekemisestä kanssani ja kuitenkin malttavat kotona nukkua. Kun kuljemme missä vain koirat vapaana, ne liikkuvat rentoina ja tottelevat stressaamatta. Minun koirani luottavat minuun ja minä luotan niihin. Toisin sanoen ne ovat tyytyväisiä juuri näin - ja minä olen niihin tyytyväinen juuri näin. Miksi ajattelisin olevani huonompi kuin harrastushirmut? Mitä tulee ajatuksiin pärjäämisestä aktiivisemman koiran kanssa: Seuraava koirani tulee ensisijaisesti lemmikiksi, ei harrastusvälineeksi. En tee sellaisella koiralla mitään, jonka kanssa täytyy viettää jokainen vapaa hetki treenaten ja aktivoiden, jotta säästytään massiivisilta tuhoilta kotona. Koira, joka ei kykene rauhoittumaan ja elämään vähemmällä, ei kykene myöskään tarkkoihin ja rentoihin suorituksiin, joita minä haluan.
Nämä suurharrastajat - eikö niillä ole mitään muuta elämää? Saavatko heidän koiransa tarpeeksi lepoa ja aikaa rentoutua treenien ja kisojen aiheuttamasta stressistä? Ruokkiiko suuri treenimäärä pakkotreenaamisen määrää niin, että kun treenataan tiettyyn pisteeseen asti, täytyykin kohta treenata enemmän, että sohva pysyisi ehjänä. Voiko niiden koirat kokonaisvaltaisesti hyvin?
Lopputulos ajatusketjussa on se, että taitaa olla olemassa tositreenaamista ja tosikkotreenaamista. Jokaisen olisi ehkä hyvä miettiä, että kumpaan sarjaan oma harrastus menee. Tuleeko oikeasti koiran hyvinvointi menestyksen edellä, muuallakin kuin ajatuksissa vai ylittääkö hieno ajatus koiran aktivoimisesta oikean hyvinvoinnin.
Näistä ajatuksista seuraa välitön jatkumo - enkö ole tarpeeksi aktiivinen harrastaja, jotta voisin sanoa meneväni tosissani kohti jotain tiettyä, rodun huomioonottaen korkeaa, tavoitetta? Miten ihmeessä voin pärjätä seuraavan koirani kanssa, joka tulee olemaan taatusti monin tavoin aktiivisempi ja hankalampi kuin nykyiset?
Seuraavaksi huomioni kiinnittyy ajatuksiin omista koiristani. Ne ovat hyvinkoulutettuja ja hyvinkäyttäytyviä. Ne nauttivat tekemisestä kanssani ja kuitenkin malttavat kotona nukkua. Kun kuljemme missä vain koirat vapaana, ne liikkuvat rentoina ja tottelevat stressaamatta. Minun koirani luottavat minuun ja minä luotan niihin. Toisin sanoen ne ovat tyytyväisiä juuri näin - ja minä olen niihin tyytyväinen juuri näin. Miksi ajattelisin olevani huonompi kuin harrastushirmut? Mitä tulee ajatuksiin pärjäämisestä aktiivisemman koiran kanssa: Seuraava koirani tulee ensisijaisesti lemmikiksi, ei harrastusvälineeksi. En tee sellaisella koiralla mitään, jonka kanssa täytyy viettää jokainen vapaa hetki treenaten ja aktivoiden, jotta säästytään massiivisilta tuhoilta kotona. Koira, joka ei kykene rauhoittumaan ja elämään vähemmällä, ei kykene myöskään tarkkoihin ja rentoihin suorituksiin, joita minä haluan.
Nämä suurharrastajat - eikö niillä ole mitään muuta elämää? Saavatko heidän koiransa tarpeeksi lepoa ja aikaa rentoutua treenien ja kisojen aiheuttamasta stressistä? Ruokkiiko suuri treenimäärä pakkotreenaamisen määrää niin, että kun treenataan tiettyyn pisteeseen asti, täytyykin kohta treenata enemmän, että sohva pysyisi ehjänä. Voiko niiden koirat kokonaisvaltaisesti hyvin?
Lopputulos ajatusketjussa on se, että taitaa olla olemassa tositreenaamista ja tosikkotreenaamista. Jokaisen olisi ehkä hyvä miettiä, että kumpaan sarjaan oma harrastus menee. Tuleeko oikeasti koiran hyvinvointi menestyksen edellä, muuallakin kuin ajatuksissa vai ylittääkö hieno ajatus koiran aktivoimisesta oikean hyvinvoinnin.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
SM-kisat 2014
Tänä vuonna SM-kisat järjestettiin Tampereella ja minien karsintaradan tuomaroi Mia Laamanen. Ensisilmäyksellä radalla näytti olevan kovasti ansoja, joihin viime aikoina korvattomana ollut koira voisi syöksyä. Yksinkertaiseksi se muuttui, ja sävelet oli hienosäätöä vaille selvät jo ennen rataantutustumista.
Lähdimme taas hyvän tuurin saattelemana oman rataantutustumisryhmän alussa niin, että ehdin hakea Paistin suoraan odottelulaatikkoon. Voi vehnä, kuinka hieno rata olikaan, Paisti kulki ja kuunteli, enkä itsekään pöllömpi ollut. Sitten iski se ansa, sellainen, jota en varsinaisesti edes rekisteröinyt todennäköiseksi ongelmaksi. Ehkä jutun juju olikin juuri siinä. Tiedostin kyllä, että putkista kääntyminen on yksi meidän heikkous, mutten ajatellut, että se kaukana oleva hyppy saattaisi osua Paistin kulkureitille. Haltuunottokäsky jäi viime tippaan ja Paisti sinkaisi sinne kauas, hidasti kyllä hieman kun olin kaukana, mutta meni kuitenkin.
Tämän vuoden finaalipaikka jäi -jälleen kerran - niin pienestä kiinni. Rata oli kuitenkin muuten kaikin puolin hyvä, tänä vuonna löytyi myös nopeutta, mikä uupui pari vuotta sitten "melkein finaalissa"-radalta. Harmittaako? Kyllä harmitti: hyvä rata ja korvat tallella, mutta silti hylkäys ja ulos kisoista. Kun otettiin pohdinnasta pois arvokisapointti, niin jäljelle jäi hyvä, nopea rata ja tallella olevat korvat.
Kyllä kisaaminen on kivaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)